Kirjoitukset avainsanalla Marjukka Tepponen

”En meinannut tuolillani pysyä, oli niin hienoo”, toteaa silmät loistaen ystäväni, jonka yhytän pois lähtiessä. Emmepä me kukaan pysyneet tuolillamme loppuaplodien aikaan. Epämääräistä kiitollista, voimakasta ääntelyä kuului myös.

Mahtava! Loistava! Vastaavanlaisia adjektiiveja vielä voisin lisätäkin! Kyseessä on Giuseppe Verdin Messa da Requiem. Sinfonia Lahti kapellimestarinaan Dalia Stasevskaja yhdessä solistien ja Tampereen Oopperan kuoron kanssa saivat varmasti jokaisen haltioitumaan. Puolitoistatuntia kului nopeammin ja nautinnollisemmin kuin juuri koskaan.

Italialainen, monia oopperoita luonut Giuseppe Verdi ei esitteen mukaan ollut mikään uskovainen mies. Tämän messusävellyksen hän kuitenkin teki arvostamansa ystävän, kirjailija Alessandro Manzonin muistoksi vuonna 1874. Teoksessa on seitsemän osaa. En pysty kuvailemaan vaikutelmia eri osista, kun en ole musiikin ammattilainen. Sitä paitsi, en edes yrittänyt pysyä kärryillä, monesko osa on menossa. Sen vaan sanon, että musiikki vaihteli laidasta laitaan.  Voisin kuvailla, että oli kaihoisaa, kaunista, anovaa, myrskyisää, intensiivistä, dramaattista ja raivoisaa tunnelmaa. Ainakin näitä. Orkesteri oli mahtavassa tikissä!

Kapellimestari Stasevskaja päättää Sinfonia Lahden ylikapellimestarikautensa tällä konsertilla. Hän on syntynyt Kiovassa, mutta on suomalainen, ympäri maailmaa vieraileva, arvostettu kapellimestari. Stasevskaja kävi koulut Tampereella, opiskeli Tampereen konservatotiossakin.  ” Tampere oli hirveän hyvä paikka kasvaa”, sanoo hän ja kehuu lehtijutussa muutenkin Tampereen kokemuksiaan (AL 23.5.25). Voimme siis ylpeinä ajatella, että Tampere on lähettänyt hyvin eväin Stasevskajan eteenpäin maailmalle.

En ole koskaan aikaisemmin ollut kuuntelemassa Stasevskajan kapellimestaroimaa konserttia. Ulkomusiikillisina asioina kiinnitän ensin huomiota siihen, että hän jo tullessa halaa konserttimestarin. Havaintojeni mukaan kapellimestarit yleensä tyytyvät kättelemään. Hänellä on kaunis, keltasävyinen, kuvioitu, halattimainen asu. Näin visuaalisena ihmisenä tästäkin voin nauttia.

Stasevskajan johtamistyyli on hyvin dynaaminen, voimallisissa kohdissa raivoisa. Voisin melkein kuvitella hänen välillä hypähtävän eteenpäin - tai sivullepäin. Minulle tulee tunne, että hän elää vahvasti joka solullaan mukana. Olen näkevinäni ikään kuin hän välillä samalla laulaisi? Ohjattavia hänellä on paljon, noin 70 soittajan orkesterin lisäksi neljä solistia ja noin 80 laulajan oopperan kuoro, jonka toki on harjoittanut johtaja Heikki Liimola. Välillä trumpetistit soittavat yläparvelta.

Solisteista sopraano Marjukka Tepposta ja basso Matti Turusta olen kuunnellut oopperoissa. Etenkin Tepposen taitoihin olen syvästi ihastunut. Mezzosopraano Tuija Knihtilää ja tenori Peter Lodahlia en muista aiemmin kuulleeni. Upeasti kaikki laulavat, ainakin minun mielestäni. Erityisen mieltynyt olen sopraanojen samanaikaiseen lauluun. Heidän ääniensä sävyt sopivat hienosti yhteen.

Kaikki osaset olivat  eilen illalla esityksessä siis enemmän kuin kohdillaan. Vaihtelevista musiikillisista teemoista huolimatta oloni konsertissa oli seesteinen ja rauhaisa, nautiskeleva.

Olen kiitollinen siitä, että sain tämänkin kokea.


Kuvat Tampere-talo Oy/ Matias Ahonen, paitsi kaksi viimeistä kuvaa Reijo Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Voihan Marjukka Tepponen ja italialainen Antonio Poli! Mitkä loistavat äänet! Mikä ilmaisun voima ja taito! Loistatte Savonlinnan Oopperajuhlien tähtiparina, Juliana ja Romeona. Duetot ovat mahtavia! Yleisö Olavinlinnassa, noin 2000 ihmistä, on hurmaantunut, minä yksi heistä.

Mistäkö tiedän yleisön hurmion? Väliaplodit ovat runsaat, pitkät ja toistuvat. Lopussa taputukset, huudot ja jalkojen tömistely kestävät kauan, kauan! Pitäisi olla kivisydän, ellei nauttisi ja heittäytyisi tarinaan.

En jää pätkääkään kaipaamaan aikaisemmissa esityksessä ollutta kuubalaisamerikkalaista Oropesaa Juliana, vaikka lehdet hänet nostivat taidoiltaan melkein taivaisiin ja itsekin harmittelin, että en ehtinyt häntä kuulla. Vieressäni katsomossa istuu henkilö, joka oli aikaisemmin katsonut Oropesan version. Hänestä niin Oropesa kuin Tepponen ovat mahtavia, esitystavaltaan kuitenkin erilaisia. Toki niin.

Onhan esityksessä tähtiparin lisäksi paljon muitakin erinomaisia solisteja, niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia. Ilman heitä tarina ei olisi niin upea. Kuvassa mainion roolityön tehnyt Irina Nuutinen Julian imettäjä Gertrudena ja Julia.

Tanssijoita ja Savonlinnan Oopperajuhlakuorolaisiakin on noin 70 henkeä. Oi voi! Tanssijat häikäisevät monipuolisilla taidoillaan. Kuoron esitykset voimallaan nostavat melkein katon pois paikaltaan. Kapellimestari, kanadalainen Yves Abel aloittaa esityksen juoksemalla pimennetyssä salissa käytävää pitkin ylhäältä paikalleen vahtimestarin valaistessa tietä taskulampulla. Sitten Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri pääsee aloittamaan.

Oopperan on luonut ranskalainen Charle Gounod ja libreton kirjoittaneet Jules Barbier ja Michel Carre. Säveltäjät ovat Charles Gounod ja Adelina Patti. Se pohjautuu William Shakespearin näytelmään Romeo ja Julia. Ensi-ilta oli Pariisissa jo vuonna 1867. Siis ikivanha kuin taivas, mutta taivaallisen nautittava. Savonlinnassa ohjaajana on Amy Lane, lavastus- ja pukusuunnittelijana Emma Ryott, valaistussuunnittelijana Charles Morgan Jones ja koreografina Michael Barry. Kansainvälisesti tunnettuja kaikki.

Oopperassa italialaiset siirtolaiset Capuletit ja Montaguet taistelevat keskenään. Ohjaaja on sijoittanut tarinan 1800-luvun lopun New Yorkiin. Onnettomuudekseen 16-vuotias Julia Capulet ja Romeo Montague rakastuvat. Ruumiitahan tämä ”epäpyhä” suhde tuottaa.

Oopperajuhlilla  useamman kerran olleena aina uudelleen minua huvittaa, miten peräkanaa kuin huonon talon porsaat me menijät kävelemme rantakatua ja siltaa linnaan. Miten muuten voisi ollakaan? Joka kerta otan tai otatan myös mennessä kuvan itsestäni ja linnasta. Näin näyttää tekevän moni muukin.

Sali täyttyy hissukseen. Väliajalle poistutaan aika rauhallisesti. Tarjoilupisteitä riittää jokaiselle.

Reitit vessaan ovat kivisen hankalat. Tässä varmaan haasteellisin, monet jyrkät, suuret askelmat ylös ja alas. Juuri, kun luulen olevansa perillä, on vielä yhdet portaat noustavana. Perässäni tuleva, nuorempi nainen kyselee muutamaankin kertaan: Selviätkö? Melkein loukkaannun, kun mitään vaikeutta minulla ei ole.

 Poistuessa ruuhkat ovat melkoiset, mutta lopulta pääsen illanlämpimään ulkoilmaan.

Oliko linnassa kuuma? Oliko kylmä? Näin saatat kysyä, jos olet joskus siellä oopperassa ollut. Usein on joko liian kylmä tai liian kuuma.Nyt ei varsinaisesti ollut hirveän kuuma, joskin hikoilin ensimmäisen tunnin lahjakkaasti. Saattaa johtua enemmän hikoilulahjakkuudestani kuin linnan kuumuudesta.

Aika monta oopperaa olen tähän ikään ehtinyt nähdä. Romea ja Julia Savonlinnassa on kyllä yksi järisyttävimmistä. Tänä vuonna viimeinen esitys valitettavasti on  maanantaina 17.7.23. 

 

Oopperakuvat Savonlinnan Oopperajuhlien kuvapankki/ Jussi Silvennoinen

 

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat