Au pairin hommissa Brysselissä

Tyttären perheessä herätys on tyttärelle ja lapsille kello 6.45. Olen saanut armonaikaa niin, että oma kelloni soi VASTA 6.55. Päivästä on tulossa onneksi lämmin.

Aamutouhuissa tärkein tehtäväni on harjata  Kultatytön pitkä tukka ja laitttaa letille tai ponnarille tai ranskalaiselle letille (jota en osaa, mutta teen kuitenkin).  Tänä aamuna tukka ei ole pahasti takussa . Selviämme siis ilman keskinäistä kinastelua.

Kello 7.27 koulubussi ottaa lapset kyytiin parin sadan metrin päästä kotoa. Viime viikolla ystävällinen  bussikuski oli odottanut lasten kodin kohdalla. Olivat olleet nääs myöhässä. Aamuun kuuluukin milloin jatkuvaa, milloin ajottaista hoputusta ja kellon ajan kertomista. Siihen osallistumme suhteellisen tasapuolisesti tyttären kanssa molemmat.

Brysselin keskustassa liikenne on minusta ruuhka-aikaan paikoin niin luokatonta, että mieluimmin panisin silmät kiinni kyydissäkin ollen.  Onneksi tyttären perhe asuu sen verran Brysselin ulkopuolella, että uskallan ajaa autoa välttämättömiin paikkoihin. Tai pakkohan se on. Jos tytär sanoo, että Kultapojan harkat on silloin ja silloin ja hän ei ehdi töistä viemään, vaihtoehdot on vähissä. Siinä sitten joskus sydän läpättäen, pahimmillaan pimeän sateisena iltana, yritän löytää väliä päästäkseni kolmion takaa  vasemmalle  vilkkaalle tielle. Sitä kohtaa matkassa erityisesti rakastan.

Tyttären lähdettyä töihin menen ruokaostoksille paikalliseen Delhaizen myymälään. Tällä kertaa löydän kaiken tarpeellisen itse. On ollut sellainenkin kerta, kun kolme ystävällistä myyjää täydennettynä jollakin kanta-asiakkaalla on yhdessä yrittäneet selvittää, mitä kaipaan, kun en muista sanaa edes englanniksi. Selvisi lopulta, mutta tuote oli lopussa.

Vihannesvaaalla etsin kurkun kuvaa punnitakseni sen. Kysyn neuvoa toiselta asiakkaalta. Hän kertoo sen,joka minun olisi kyllä pitänyt muistaa: kurkut ovat kappaletavaraa, joilla on sama hinta. Tyydyn tällä kertaa lisäksi ostamaan taatusti kuollutta lohifilettä, vaikka eläviäkin meren eläviä olisi tarjolla.

Myyjät ovat siis yleensä ystävällisiä , mutta kassoilla usein on toisin. Epäilen, että työntekijöiden valinnassa on eri kriteerit kassoille kuin muille myyjille. Tänään ensimmäinen virheeni kassalla on, että yritän tyrkyttää rahaa. Olisihan minun pitänyt muistaa, että kaupassa siirryttiin joku aika sitten maksukoneeseen, jossa myyjä ei rahaa käsittele lainkaan. Ah soo, laitan siis setelini tiskin toisella puolellla olevaan lokeroon. Toinen virhe. Ei tapahdu mitään. Itsekseen tuhahdellen nuori kassisti kampeaa tuolista ylös ja tulee katsomaan: olin pannut setelin palautussetelin koloon. Voi minua tyhmää. Kiitän kassaa herttaisesti hymyillen, jopa ransksaksi.

Ulko-ovella vanhempi rouva tarjoaa minulle liuskaa keräilykupongeja, joilla ilmeisesti voi ostaa jotain tavaraa halvemmalla. Hän ei niitä tarvitse. En muuten minäkään, mutta sen jätän sanomatta. Otan kupongit kiitellen vastaan.

Luulisi, että sitä sitten vain ajaa parkkipaikalta kotiin. Joitakin vuosia sitten se ei niin vain onnistunut. En saanut pakkia päälle niin millään. Kun aikansa renklasin, vaihdetangon nuppi jäi käteen. Tapapenkillä Kultapoika oli saada slaagin Rikoiksä vaihdetangon? Kun homma ei pelittänyt, valitsin uhrikseni vanhemman herramiehen, jota pyysin auttamaan. Hän meni autoon, ja siitä vain pani pakin päälle. Kyllä hänellä oli hauskaa, minulla vähemmän. Tämä kohtaus ei välttämättä kuulu elämäni tähtihetkiin.

Au pairin hommissa seurasi osan huushollin viikkosiivous (loput huomenna). Armi koira oli lenkitettävä. Siihen hurahti toista tuntia. Lounaalle pääsin siinä iltapäiväkolmen aikaan . Ehdin oikaista sohvalle vartiksi, ennenkuin lähdin Armin kanssa Kultatyttöä vastaan koulubussilta. Ala-asteikäistä on oltava jonkun tutun aikuisen vastassa  tai heitä ei lasketa ulos bussista, vaan viedään takaisin koululle.

Ruoan laiton ja syömisen jälkeen (tytärkin  piipahtaa syömässä ja lähtee kreikan tunneille), pelaamme Aku Ankka peliä, kunnes Armi vaatii lenkille ja lähdemme Kultatytön kanssa.  Jossain vaiheessa ulkona tyttö toteaa vähän närkästyneenä: Kaikki katsovat meitä, kuin oltaisiin turisteja.

En ihmettele. Kekseliäs Kultatyttö varusti meidät vahvasti pimeää vastaan. Minulla on heijastinliivi ja kahdet heijastinnauhat. Kultatytöllä on neljä heijastinnauhaa, otsamppu ja taskulamppu. Komeuden huipuksi hän laittoi meille molemmille kaulaan heijastinpannat, jossa vilkkuu punaisia valoja.

Kyllä meitä kelpaakin katsoa!