Toinen voitti ja toinen hävisi. Ihan reilusti.

Voittaja oli pelikaverini, nuori ystäväni. Vuoroin vieraissa. Edelliskerralla minä voitin, joskin vain vähäisemmällä kaulalla. Kumpikaan meistä ei ole mainittavan monta kertaa tätä lajia harrastanut.

Kaupin keilailuhallilla on ratoja paljon. Enpä tullut laskeneeksi tai edes netistä katsoneeksi montako. Mutta paljon niitä on. Näin  myöhäiltapäivällä väkeä on ihan kiitettävästi. Lähes joka radalla näyttäisi olevan pelaajia enemmän kuin kaksi. Aika pieniä lapsiakin on aikuisten mukana. Johtunee syyslomasta. Ehkä siitäkin, että ulkona sataa ja on kylmä! Olipa hyvä, että varasin netistä radan ihan hyvissä ajoin. Silloin oli vielä runsaasti ratoja vapaana.

Ensin omat kengät hyllyyn ja sopivia keilakenkiä kokeilemaan jalkaan isosta valikoimasta. Nauhoilla tai tarroilla. Jotenkin omituisilta koppuroilta ne tuntuvat alussa. Pian niiden laatua en enää huomaa tai tunnustele.

Keilapallot ovat kauniita kuin karamellit. Ihan käteen kokeilemalla valkkailen sopivia palloja. Se nyt kuitenkin on tärkeää, että reiät ovat sormille riittävän isot, että sormet osaavat irrota pallosta, kun sen aika on. Toisaalta reiät eivät voi olla liian isotkaan. Täytyyhän sen mötikän sormissa pysyä. Pallojen kilomääriä en katsele. Kokeilen. Kuntosalikaverini Tuija, joka on ihan kilpakeilailija, on kertonut, että painavampi pallo on aina parempi.

Tässäpä on tyylinäytteitä, jotka eivät ehkä ihan jäljiteltäviksi kelpaa. Ainakaan minulla. Olen ymmärtänyt ja nähnytkin, että jonkinlaisella vaihtoaskeltyylillä vauhtia tulisi ottaa. Parempi tässä meikäläisen on kuitenkin ihan vain vähäisellä vauhdilla palloon vauhtia antaa, että en ainakaan pirueteissa maahan lankea.

Tästäpä sen heti näkee, että väärä on pallon suunta. Onko sitten ihme, että ikävän usein keilani haluaa hakeutua ränniin. Ensin se yrittää lähtiessään esittää, että haluaa mennä keiloja kohti. Heti kuitenkin, kun vähänkään herpaannun, suunta muuttuu ränniin päin. Ja jos se on mennyt muutaman kerran peräkanaa oikean puolen ränniin, yritän suunnata seuraavassa heitossa enemmän vasemmalle. Ja mitä tapahtuu? No, vasemmalla puolellakin on ränni. Ihan varmaan siellä ränneissä on jokin magneetti, joka etenkin minun keilojani vetää puoleensa. Jollakin onnen kantamoisella saan yhden täyskaadon. Pelikaverillani niitä on useampia, kuten kaatoja muutenkin. Lopputuloksestahan sen näkee.

Tunnin peliaika on ihan riittävä, ainakin näin kahdestaan pelatessa. Hallille tullessa toteamme, että onpa täällä viileää. Kun lähdemme pois, minä olen ihan kuumissani. Pelikaverillanikaan ei ole enää kylmä. Kyllä siinä sen verran heilumista tulee. Kalorimittaria en kyllä huomannut laittaa päälle. Ehkäpä kaloreita ei nyt niin paljon ehdi kulua.

Kotimatkalla ystäväni, hyvästä tuloksestaan huolimatta, arvelee, että ei kuitenkaan haluaisi ruveta keilailua harrastamaan säännöllisemmin. Itsestäni en ole ollenkaan varma. No, en ihan säännöllisesti, mutta ehkäpä useammin kuin nykyään. Ei olisi huono juttu.