Ihan noin se ei kyllä mennyt.

Tultuamme rannalle sauvakävelemään toteamme yhtaikaa Saksan Siskon kanssa, että sauvat jäivät noin sadan kilometrin päähän.

Paha takaisku. Tästä selvitäksemme tarvitsemme reippailun aluksi hotellin ravintolassa kahvin ja leivoksen.

Pakkohan se sitten on opetella sauvakävelyä ilman sauvoja. Itä-Suomen yliopistossa alkoi viime vuonna sauvakävelyn ohjaajien koulutus. Kehottaisin heitä nyt aloittamaan koulutuksensa sanomalla: Otetaan ensin kaksi sauvaa.

Ennen varsinaista rantakävelyä lunastamme lipun automaatista. Maksu on näin lokakuun loppupuolella vain euron, kesällä enemmän ja talvella ei ole maksua ollenkaan. Tuloilla hoidetaan ja siistitään rantaa. Myrskyaallot tuovat esimerkiksi rannoille runsaasti merilevää. Vievät ikävä kyllä vastineeksi rannalta hiekkaa.

Voimme valita kolme eri kävelytietä: ihan merenrantahiekalla, vähän ylempänä asfalttitiellä, jossa saa pyöräilläkin. Kaikista ylimpänä on kävelijöille kapeampi asfalttiväylä.

Voidaksemme nauttia mahdollisimman paljon meren tuulesta ja tuoksusta kuljemme ihan vesirajan tuntumassa.

Meidän lisäksemme ei rannalla ihmisiä ruuhkaksi asti liiku. Joku koululaisryhmä, joitakin kävelijöitä ja pyöräilijöitä.

Kalastaja tulee rannasta lähtiessään vastaani. Kysyn, saiko hän kalaa. Hän kertoo, että kävi vain kokeilemassa, tulee varsinaisesti kalastamaan vasta illalla pimeän tullen. Ja tosiaan. Myöhemmin pimeän aikaan välähteleekin lamppuja rantakivillä.

Ja paikalla ovat tietenkin lokit!

Rannalla on merkein ilmaistu, missä saavat koirat liikkua ja missä eivät. Tapaan varmaan 4-5- koiraa, mutta kukaan niistä ei ole omistajineen sallitulla alueella. Ihmettelen Siskolle, miten säntilliset ja kurinalaiset saksalaiset ovat näin leväperäisiä. Sisko nauraa, että kuvitelmani saksalaisten ominaisuuksista ovat totuutta vailla. Jassoo. Taas on luovuttava yhdestä streotyyppisestä käsityksestä.

Kuten aikaisempinakin vuosina, lampaita on laiduntamassa nurmikaistaleella. En ymmärrä, mitä merkitystä niiden peppuun värjätyillä merkeillä on. Tuskin sentään ovat koreuren tähäre.

Ilman sauvojakin saavumme aikanaan ihme kyllä Schönbergin puolelle.

Rannan tuntumassa on pihalla pöytiä ja tuoleja sekä myyntipiste. Mikä lie ravintola/ kioski tai vastaava, mutta ruoka-annoksiakin sieltä saa. Sisätiloja ateriointiin ei ole. Otan olutkuoreen leivotun kalafileen paistinperunoiden kanssa. Ihan vain siksi, että en ole sellaista ennen koskaan syönyt. Kun tähän vielä lisään oluen, niin onhan kaloreita ja rasvaa koko päivän annos ja taitaa mennä seuraavankin päivän puolelle! Sisko vahvistaa muistikuvani, että Pohjois-Saksassa suosikkiateriat ovat yleensä aika rasvaisia. Ulkona tarkenen yhtä hyvin aterioida kuin saksalaisetkin , vaikka lämpöasteita on vain jotain vähän toistakymmentä.

Tiukkaa tahtia on tassuteltava mässäämisen jälkeen, että edes muutama kalori sulaisi. Hiki tulee. Siksi suunnittelemani meressä pulahtaminen tuntuu entistä houkuttelevammalta. Uimapuvun puuttuminen ei haittaa, nakuranta on lähellä.

Ehtii tulla jo aika pimeä, ennen kuin pääsemme uintivaiheeseen. Siskon avustuksella homma hoituu minulta hämärässäkin. Nakurannalla ei luonnollisesti tähän aikaan ole ketään. Lähden reippaasti astelemaan meren ulappaa kohti. Ranta on pitkään kovin matala. Lähes musta merenselkä näyttäytyy niin uhkaavana, että varsinaiseen uintisyvyyteen en rohkene. Tiedä häntä, vaikka pienet aallot veisivät merelle. Tahi näkki. Räpiköin jotenkuten matalammassa vedessä ja heittelen vettä tukkaanikin. Kylmä ei ole. Myöhemmin kuulemme meriveden olleen noin 13 astetta.

Kävinpä kuitenkin Californian nakurannalla Itämeressä uimassa.

Tai ainakin jotenkin sinne päin.

Jotain outoa tämänvuotisessa matkassani Saksan Siskon luo on. Muutakin kuin sauvaton sauvakävely ja nakurannassa uinti.

Ennen kentälle lähtöä tahi lennolla en panikoi yhtään! Yleensä etenkin nousun aikaan olen erityisen valppaana, jos vaikka kapteeni tarvitsisi apuani. Nyt en edes yhtä kertaa valita, kuten yleensä, että miksi ei oo keksitty vehjettä, jolla voisi ykskaks siirtyä maasta toiseen. Ilman lentämistä. Ei kuulosta minulta!

Koneessa kurkottelen tämän tästä vieressäni istuvan ystävällisen aasialaisen miehen yli nähdäkseni ulos. Ei kuulosta minulta. Valitsen aina käytäväpaikan pääasiassa juuri siksi, että en vahingossakaan näe ulos.

Paluulentokin sujuu aika lailla samaan malliin. Mitä nyt vähän hermoilen, ehdinkö minä ja/tai ehtiikö laukkuni jatkolennolle, kun lähtö Hampurista viivästyy tunnilla.

Kaikki meni hyvin. Ehkä olen kehittänyt uuden lentominän?