Kirjoitukset avainsanalla sauvailu

Juhlavuosi on alkanut! Suomi täyttää sata vuotta ja minä täytän 70 vuotta. On siinä sitten meikäläisellä juhlimista! Satavuotias on aloittanut juhlintansa. Kai sitten tässä nuoremmankin pian pitäisi.

Ei siis ihme, että Uuden Vuoden tinanikin vaikuttaa minusta selvästi hyvältä haltijattarelta, joka taikasauvallaan heilauttelee ihmeellisiä asioita elämääni. Näitä hyviä asioita tulee siinä samalla myös koko Suomen osaksi.

Uuden vuoden aattona olin lastenlasten kanssa teatterissa katsomassa Dickensin Saiturin joulua. Ihan peruskaava: ilkeästä saiturista tulee haamujen avustuksella kiltti ja antelias. Ilkka Heiskanen oli ihanankamalana saiturina. Nykytekniikan ansiosta haamutkin olivat vallan ihmeellisiä habitukseltaan! Blääh, saattaisi joku sanoa. Tarinakin on vanha, alkujaan 1800-luvulta. Minuun se upposi näinä monien ikävien uutisten aikana kuin leipä nälkäisen suuhun. Mikä mukavinta, myös nuoriso piti näytelmästä. Samaa mieltä näytti olevan aplodeista päätellen salintäysi yleisö, joka enimmäkseen koostui aikuisista. Jotakin kertonee sekin, että Tampereen teatteri on esittänyt näytelmää jo useana vuotena joulun aikaan ja aina täysille katsomoille.

Teatterin jälkeen menimme erilaisten yritysten tarjoamaa ilotulitusta katsomaan, joka oli jo iltakymmenen maissa. Aika sopi oikein erinomaisesti meikäläiselle. Ei tarvinnut keskellä yötä lähteä kaupungille kuhkimaan, kun en ole mikään yöeläin. En tiedä, voittiko Helsingin ilotulitus tamperelaisen. En nähnyt sitä edes televisiosta, kun juuri siihen aikaan oli tinan valanta menossa. Upea se oli ainakin täälläkin!

Mukavissa merkeissä vuosi siis vaihtui!

Heti tammikuun ensimmäisenä päivänä suuntasimme perheen kanssa Himoksen laskettelukeskukseen.

Koboltti-kromi polviani en lähtenyt rinteeseen laahaamaan, jätin sen homman luomupolvisille. Lumettomaan maahan oli onneksi tehty suksilatua 0,75 metriä. Kelpasi sitä edestakaisin tahkota, etenkin, kun viimeisen mäen kaarteineen jätin muiden laskettavaksi. Ihan oikeasti hiihtäminen oli kivaa, kun oli hyvä luisto ja kun osaan suksilla jopa kääntyä. Yhtenä päivänä harrastin tätä lajia kaksi tuntia yhteen menoon. Mainittakoon, että alkuunkaan en joutunut yksikseni ladulla suhaamaan. Muita lyhyen matkan lykkijöiden selkiä suhahti tämän tästä ohitseni.

Enpä ole aikaisemmin nähnyt laskettukeskuksessa promillemittauksen mainosta! Hetken räpsyttelin silmiäni, että mikä puhallus? Ajoittain tiukkapipoiseksi heittäytyvänä ihan vain jossakin määrin ihmettelen sitä, että laskettelureissullakin tarvii ihan monet huurteiset vetää. Varsinaista reippailua!

Hiihdon lisäksi sauvailin. Illalla tietysti porukalla saunottiin ja pelattiin korttia. Mökki, nimeltään Mukkelismakkelis oli vallan ihana. Minä sain omassa huoneessani parisängyssä kölliä miten päin vaan, kun mies jäi kotiin töitä tekemään.

Ihmeellisen mukavalta tuntuu muutaman päivän irtiotto tavallisesta arjesta eri ympäristössä, vaikka ihan oloneuvoksena ilman virkaa muutenkin möllöttelen.

Sepä meitä toki ihmetytti, miten paljon Himoksella oli venäläisiä. Vastaanotossakin oli esitteitä vain suomeksi ja venäjäksi. Kuulemma näinä viikkoina kävijöistä venäläisiä on puolet. Mututuntumalla heitä tuntui olevan enemmänkin. Aattoillan teatterissa myös ihmettelin, kun takapermannon skriineihin heijastettiin sanat suomeksi – ja yllätys: venäjäksi. Ei siis esimerkiksi ruotsiksi eikä englanniksi. Venäläisturisteja lienee siis näitä aikoja paljon Tampereella asti. Hyvä tietysti, että kävijöitä riittää ja rahaa jää rajan tälle puolen.

Nyt olen jo aloittanut osittain oman arkeni: maksanut laskuja ja tehnyt siemennäkkileipää uuniin. Pesukonekin käy jo toista kierrosta. Harrastusrumba alkaa täysimääräisenä ensi viikolla. Brysselin perhe viipyy vielä muutaman päivän. Kahdenkeskinen aika miehen kanssa taitaa silti jäädä lyhyeksi. Saksan sukulaiset jo eilen ilmoittelivat tulostaan loppukuusta.

Hyvä on, kun on elämää ja elämyksiä. Se on hyvä niin kauan kuin siihen on itsellä kykyä ja halua! Vielä on!

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ihan noin se ei kyllä mennyt.

Tultuamme rannalle sauvakävelemään toteamme yhtaikaa Saksan Siskon kanssa, että sauvat jäivät noin sadan kilometrin päähän.

Paha takaisku. Tästä selvitäksemme tarvitsemme reippailun aluksi hotellin ravintolassa kahvin ja leivoksen.

Pakkohan se sitten on opetella sauvakävelyä ilman sauvoja. Itä-Suomen yliopistossa alkoi viime vuonna sauvakävelyn ohjaajien koulutus. Kehottaisin heitä nyt aloittamaan koulutuksensa sanomalla: Otetaan ensin kaksi sauvaa.

Ennen varsinaista rantakävelyä lunastamme lipun automaatista. Maksu on näin lokakuun loppupuolella vain euron, kesällä enemmän ja talvella ei ole maksua ollenkaan. Tuloilla hoidetaan ja siistitään rantaa. Myrskyaallot tuovat esimerkiksi rannoille runsaasti merilevää. Vievät ikävä kyllä vastineeksi rannalta hiekkaa.

Voimme valita kolme eri kävelytietä: ihan merenrantahiekalla, vähän ylempänä asfalttitiellä, jossa saa pyöräilläkin. Kaikista ylimpänä on kävelijöille kapeampi asfalttiväylä.

Voidaksemme nauttia mahdollisimman paljon meren tuulesta ja tuoksusta kuljemme ihan vesirajan tuntumassa.

Meidän lisäksemme ei rannalla ihmisiä ruuhkaksi asti liiku. Joku koululaisryhmä, joitakin kävelijöitä ja pyöräilijöitä.

Kalastaja tulee rannasta lähtiessään vastaani. Kysyn, saiko hän kalaa. Hän kertoo, että kävi vain kokeilemassa, tulee varsinaisesti kalastamaan vasta illalla pimeän tullen. Ja tosiaan. Myöhemmin pimeän aikaan välähteleekin lamppuja rantakivillä.

Ja paikalla ovat tietenkin lokit!

 

Rannalla on merkein ilmaistu, missä saavat koirat liikkua ja missä eivät. Tapaan varmaan 4-5- koiraa, mutta kukaan niistä ei ole omistajineen sallitulla alueella. Ihmettelen Siskolle, miten säntilliset ja kurinalaiset saksalaiset ovat näin leväperäisiä. Sisko nauraa, että kuvitelmani saksalaisten ominaisuuksista ovat totuutta vailla. Jassoo. Taas on luovuttava yhdestä streotyyppisestä käsityksestä.

Kuten aikaisempinakin vuosina, lampaita on laiduntamassa nurmikaistaleella. En ymmärrä, mitä merkitystä niiden peppuun värjätyillä merkeillä on. Tuskin sentään ovat koreuren tähäre.

Ilman sauvojakin saavumme aikanaan ihme kyllä Schönbergin puolelle.

Rannan tuntumassa on pihalla pöytiä ja tuoleja sekä myyntipiste. Mikä lie ravintola/ kioski tai vastaava, mutta ruoka-annoksiakin sieltä saa. Sisätiloja ateriointiin ei ole. Otan olutkuoreen leivotun kalafileen paistinperunoiden kanssa. Ihan vain siksi, että en ole sellaista ennen koskaan syönyt. Kun tähän vielä lisään oluen, niin onhan kaloreita ja rasvaa koko päivän annos ja taitaa mennä seuraavankin päivän puolelle! Sisko vahvistaa muistikuvani, että Pohjois-Saksassa suosikkiateriat ovat yleensä aika rasvaisia. Ulkona tarkenen yhtä hyvin aterioida kuin saksalaisetkin , vaikka lämpöasteita on vain jotain vähän toistakymmentä.

Tiukkaa tahtia on tassuteltava mässäämisen jälkeen, että edes muutama kalori sulaisi. Hiki tulee. Siksi suunnittelemani meressä pulahtaminen tuntuu entistä houkuttelevammalta. Uimapuvun puuttuminen ei haittaa, nakuranta on lähellä.

Ehtii tulla jo aika pimeä, ennen kuin pääsemme uintivaiheeseen. Siskon avustuksella homma hoituu minulta hämärässäkin. Nakurannalla ei luonnollisesti tähän aikaan ole ketään. Lähden reippaasti astelemaan meren ulappaa kohti. Ranta on pitkään kovin matala. Lähes musta merenselkä näyttäytyy niin uhkaavana, että varsinaiseen uintisyvyyteen en rohkene. Tiedä häntä, vaikka pienet aallot veisivät merelle. Tahi näkki. Räpiköin jotenkuten matalammassa vedessä ja heittelen vettä tukkaanikin. Kylmä ei ole. Myöhemmin kuulemme meriveden olleen noin 13 astetta.

Kävinpä kuitenkin Californian nakurannalla Itämeressä uimassa.

Tai ainakin jotenkin sinne päin.

Jotain outoa tämänvuotisessa matkassani Saksan Siskon luo on. Muutakin kuin sauvaton sauvakävely ja nakurannassa uinti.

Ennen kentälle lähtöä tahi lennolla en panikoi yhtään! Yleensä etenkin nousun aikaan olen erityisen valppaana, jos vaikka kapteeni tarvitsisi apuani. Nyt en edes yhtä kertaa valita, kuten yleensä, että miksi ei oo keksitty vehjettä, jolla voisi ykskaks siirtyä maasta toiseen. Ilman lentämistä. Ei kuulosta minulta!

Koneessa kurkottelen tämän tästä vieressäni istuvan ystävällisen aasialaisen miehen yli nähdäkseni ulos. Ei kuulosta minulta. Valitsen aina käytäväpaikan pääasiassa juuri siksi, että en vahingossakaan näe ulos.

Paluulentokin sujuu aika lailla samaan malliin. Mitä nyt vähän hermoilen, ehdinkö minä ja/tai ehtiikö laukkuni jatkolennolle, kun lähtö Hampurista viivästyy tunnilla.

Kaikki meni hyvin. Ehkä olen kehittänyt uuden lentominän?

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat