
Ensimmäisenä aamuna silmät avattuani näen ikkunastani vain harmaata. Hetken mietin, onko ikkuna jostakin syystä höyryssä. Ei ole. Kohtalaisen sakea sumu peittää tienoot.
Sumua en ole kylläkään ole tilannut. Jo Helsingistä mukaamme tullut, Lomalinjan matkaopas Markku Juustovaara, pätevä ja vikkelä Lapin mies, tietää kokemuksesta kertoa, että monenlaista säätä on ollut näillä reissuilla. No, tottapa sen nyt jokainen saattaa arvata, että säät ovat sitä, mitä säiden säätäjä antaa.
Seuraava päivä on jo aurinkoinen. Lämmintä aurinkoista säätä riittää sitten koko matkaksi, toki välillä pilveilee. Kelpaa siinä maisemia tiirailla mistä vain. Seitsemännellä kannella on varsinainen auringonottokansi. Siellä on mukava välillä lukea kirjaakin. Viidennellä kannella voi vaikka kävellä lenkkiä.
Heti laivaan tultaessa saamme lätkät. Sillä saa paitsi hytin oven auki, sille kirjataan lätkää näyttämällä juomat ja ostokset myymälästä. Näppärä oppaamme Markku on ostanut meille Siidasta kaulanauhat lätkään. Mikä ihanuus, kun ei tarvitse aina penkoa laukkua tai taskuja ja hermoilla onko hytin avain mukana.
Kännykkäsovelluksella voi seurata ostosten karttumista. Sieltä löytyy myös saman päivän ja seuraavankin päivän ohjelmat. Matkan lopussa ostokset veloitetaan tililtä tai ne voi maksaa rahalla receptionissa.
Tulopäivänä on myös pakollinen turvallisuuskoulutus.
Päivää rytmittävät meillä täysihoidossa olevilla ruokailut. Aamiainen on noutopöydästä ja runsas kuin mikä. Kolmen ruokalajin lounas on myös noutopöydästä. Illan kruunaa pöytään tarjoiltava kolmen ruokalajin päivällinen, jopa yhtenä iltana on viisi ruokalajia. Luulisi, että siinähän lihoo kuin pullataikina. Ilmeisesti pidän jotain rotia, koska paino on sama niin lähtiessä kuin kotiin palatessa.
Polarlys on entinen postilaiva. Väkeä sinne sopii 737, mutta vuodepaikkoja on 479. Ihmisiä reissaa sillä pienempiäkin matkoja, pysähtyyhän se suhteellisen ahkeraan satamissa.
Satamassa pysähtymisen aikana ehtii käydä happihyppelyllä, joskus pitemmälläkin Markun opastuksella, kunhan vain katsoo, että ehtii laivan kyytiin.
Moldessa lähdemme Sirpan ja Kaarinan kanssa maihin, vaikka laivan myöhässäolon takia aikaa on vain 15 minuuttia lähtöön. Laivassa tulee olla 10 minuuttia ennen lähtöä. Jäämme ihastelemaan ja tuoksuttelemaan isoa, monilajista ruusupenkkiä. Laiva sitten jo tööttäyksellään kutsuu meitä. Onhan se vähän komiaa, kun iso paatti kaipaa, että tulkaa nyt jo.
Jännittävä hetki laivalla on, kun mennään Peikkovuonon läpi. Leveyttä vuonolla on vain 400 metriä. Sulavasti Polarlys homman selvittää. Peikkoja ei näy. Ne ovat kuulemma kivettyneet auringon niihin osuessa.
Peikkosadut ovatkin tyypillisiä norjalaisia satuja, opin. Laivan myymälässäkin on vain peikkokantisia lastenkirjoja myynnissä.
Ylittäessämme napapiirin saamme kasteen. Markku-opas ei kerro etukäteen, mikä se on. Se on kuulemma salaisuus. No mitä. Sehän on lusikallinen kalanmaksaöljyä suuhun annosteltuna. Lusikan saamme muistoksi. Arvaa, maistuiko hyvälle? En muista lapsena joutuneeni moista syömään. Joko niin on tai olen torjunut ikävän muiston.
Napapiiripäivänä ohitamme Seitsemän sisaren vuorijonot. Voit ihmetellä, että onko niitä seitsemän. Itse asiassa jotkut ovat toisten takana, näkymättömissä. Ne lienevät sisaruksina ujompaa sorttia.
Kapteeni tarjoaa yhtenä iltana seitsemännen kannen baarissa kuoharilasilliset. Joo. Lasilliset odottavat. Kapteenia ei vain näy. Alempi henkilöstö hoitaa puheet ja skoolaukset. Kiitokset kuitenkin kapteenille.
Jos mietit, että tuliko aika pitkäksi laivalla, voin kertoa, että eipä tullut. Mukavasti väsähtäneenä illalla vetäydyn ihanaan hyttiini sulattelemaan päivän antia, lukemaan ja katselemaan säätä ikkunasta. A vot! Kyllä meikätytön kelpaa! Ymmärrän onneksi olla kiitollinen.
Seuraavassa postauksessani kerron Lofoottien retkestä ja keskiyön konsertista Tromssassa. Kenties kerron myös joistakin muistakin reissuista satamissa. Niitäkinhän riitti!