Kirjoitukset avainsanalla Taidehalli Kuortaneen Mäyry

Tämän kehotti muistamaan Yli-Mäyry puhuessaan Taidehallinsa 27.kesänäyttelyn avajaisissa. Minulle ei nyt ihan auennut, mitä tuo tarkoittaisi arkisessa elämässäni. Sen kyllä olen kokenut, että erilaiset värit vaikuttavat eri lailla tunteisiin. Näinhän tapahtuu eri ihmisiäkin kohdatessa. Siinä mielessä ne toki vaikuttavat ihmisiltä.

Yli-Mäyrylle itselleen värit näyttäytyvät oikeasti kuin ihmisinä. Hän kertoo, että värit saattavat aktiivisesti pyrkiä pääsemään mukaan maalaukseen. Silloin hän saattaa joutua sanomaan vaikkapa keltaiselle, että nyt et pääse. Yli-Mäyrylle ei ole olemassa lempiväriä. Se oli pienoinen yllätys. Kyllähän hänen maalauksissaan ja lasiveistoksissaan toki onkin monia värejä.

Kun Aviohenkilöni kanssa ajelemme Kuortaneen Mäyryn kylässä lähelle Taidehallia, autojen mieletön määrä ihmetyttää. Arvelen jo, että osa varmaan on menossa kirppikselle, joka kyltin mukaan näyttäisi olevan muutaman sadan metrin päässä. Ei ollut kirppisväkeä, vaan taideväkeä.

Sateen pienessä tihkussa saamme oikein jonottaa vuoroamme sisään pääsyyn. Takana olevan pariskunnan kanssa juttu alkaa syntyä vastoista ja saunomisesta, kun seisomme koivujen alla. Ehdimme ennen sisään pääsyä kuulla rouvan monista työmatkoista Afrikkaan ja afrikkalaisista. Mielenkiintoista.

Soile Yli-Mäyry vastaanottaa vieraat yhdessä miehensä Pentti Koivusen kanssa. Kun jono on lopussa, jotain parikymmentä minuuttia jälkeen ilmoitetun alkamisajan, Yli-Mäyry toivottaa korkeasta pöntöstä vieraat tervetulleiksi.

Väkeä on halli täynnä. Istumapaikkoja on vähän, seisojia sitäkin enemmän. Itse onnistun saamaan paikan rappusilta.

Puhujana on Helsingin Taidehallin johtaja Jan Förster. Käy ilmi, että hänelläkin on yhteyksiä Pohjanmaalle, vaimo on täältä kotoisin. Forster korostaa Soile Yli-Mäyryn ja Taidehallin tärkeää merkitystä näillä seuduilla, joissa taidetta on nähtävissä harvakseltaan, toisin kuin Helsingissä.

Soile Yli-Mäyry puhuu paitsi taiteensa tekemisestä, myös siitä, miten paljon vaikeuksia on ollut matkalla ja miten puukkoja on välillä lennellyt sieltä ja täältä. Hän sanoo pohjalaisen sisunsa auttaneen häntä saavutuksissaan vaikeuksista huolimatta. Liikuttavaa on, miten kauniisti hän kiittää aviomiestään tuesta ja avusta vuosien varrella, etenkin silloin, kun on ollut myrskyä. Avioliitto onkin kestänyt yli 40 vuotta. Minusta näyttää, että hän itsekin liikuttuu sen sanoessaan. Melkein minäkin. Enkä vain melkein.

Puheita ennen ja niiden välissä takavuosien tangokuningas Marko Maunuksela laulaa tangoa, humppaa ja muuta iskelmää. Ohjelman jälkeen hänen faninsa kuvauttavat itsensä kilvan hänen kanssaan. En mene tyrkylle, kun en ole mikään fani. Kuuntelen häntä toki, jos kohdalle sattuu. Ääni on paikallaan.

Ohjelmaosuus on lyhyt, josta varmasti seisojat kiittävät. Ja minä. Sen jälkeen saamme nauttia tarjoilusta, jota on myös viereisessä Tallikahvilassa, jonka vintiltä löytyy Unisilta. Tarjolla ei olekaan mitään pientä piperrystä, vaan pieniä karjalanpiirakoita, pasteijoita, leipäjuustoa hillolla, pikkulihapullia ja makeina lusikkaleipiä ja jotakin muuta pikkuleipää. Kai nyt muistin kaikki mainita? Ai niin, mehua juomaksi. Maistui.

Osassa lautasliinoja on Yli-Mäyryn omaa käden jälkeä. Otan yhden muistoksi. Kynä ei ole ilmeisesti ollut permanentti, kun jo ennen kotiin tuloa osa tekstistä on hiipunut. Ei haittaa. Perikunta ei varmaankaan tule kaipaamaan tätä.

Jaa että, mitenkäs ne maalaukset? Tämän kesän näyttelyn teema on Digiuni. Maalaukset ovat edelleen ihanan värikkäitä, joka sopii minun makuuni. Varsinaisesti teoksia ei saa kuvata, mutta taustalla ne voivat olla, kuten tässä kuvassa. Yli-Mäyryä ja hänen töitään fanitan, joten yhteiskuva on paikallaan.

Toissakesänä, ensi kertaa Taidehallissa käydessäni,  innostuin spontaanisti ostamaan pienen taulun. Pienimmän. Olihan siinä syynsäkin. Ostin sen 70- vuotislahjaksi itselleni. Siitä tapahtumasta olen kirjoittanut postauksen blogiini 21.8.17 nimellä ”Aamulla herätessäni olen onnellinen siitä, että minulla on taas tänään käytössäni maailman kaikki värit.” Voit lukea sen täältä.

Siinä edellisessä postauksessani kerron myös Yli-Mäyryn elämäkertatietoja. Ne löytyvät Marja-Leena Virtasen toimittamasta kirjasta Poltettu tuhka, jonka sain silloin taiteilijalta. Nyt kirjasta on otettu seitsemäs painos ja se on käännetty monille kielille. Jos Yli-Mäyry ja hänen taiteensa yhtään kiinnostaa, suosittelen lukemaan kirjan. Jos haluat lukea, miten kova tahto voittaa vaikeudet, suosittelen silloinkin kirjaa. Ei ole ollut ihan yksinkertainen tie köyhien, kuuromykkien vanhempien lapsesta pikku kylästä Pohjanmaalta tulla kansainvälisesti tunnetuksi taiteilijaksi. Kotikyläänsä Yli-Mäyry ei ole unohtanut. Siitä kertoo sekin, että hän on halunnut juuri tänne perustaa Taidehalliinsa, puolen kilometrin päähän kotitalostaan.

Kun lähdemme ajelemaan mökille vielä värikkäät työt sieluni silmissä, päätän, että tulen vielä myöhemmin kesällä ajan kanssa katselemaan teoksia. Tiedä häntä, vaikka joku työ kertoisi minulle haluavansa tulla mukaani. Suorastaan vaatisi. Toivoa sopii, että se mukaan hinkuva työ ei olisi joku niistä isoista, joiden hinnat ovat viisinumeroisia. Niiden kanssa en kyllä suostu edes keskustelemaan!

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat