Eräs ystäväni, sanon häntä tässä Siiriksi, joutui kesällä yllättäen akuuttiin leikkaukseen. Tilanne oli hänelle uusi ja outo. Hän on iältään 70+. Omien sanojensa mukaan hän ei ollut lääkärissäkään käynyt kahteenkymmeneen vuoteen, kun ei ole ollut mitään vaivoja. Viimeisin käynti on ollut työterveyslääkärillä.

Ei siinä mitään, kaikki meni hyvin ja hän toipui leikkauksesta mallikkaasti.

Mutta.

Kuten yleensä, leikkauksen yhteydessä otettiin monenlaisia verikokeita ja mittailtiin verenpainetta. Niistäpä tulikin ihmeteltävää, paitsi Siirille, myös lääkärille.

Verenpaineet olivat pahasti koholla. Sokeriarvot olivat myös paljon yli sallittujen lukujen. Kolesteroliarvot huitelivat liian korkealla. Löytyipä veriarvoista muutakin ihmeteltävää, jota jouduttiin selvittämään useammilla jatkotutkimuksilla. Ystäväni sanoja lainaten, hän juoksi työkseen labrassa ja lääkärillä. Oma aikansa on kestänyt löytää sopivaa lääkitystä eri tauteihin.

Mitäpä tämä nyt sitten minulle tai sinulle kuuluu, saatat kysyä. Voi olla, että ei kuulukaan, mutta ystäväni luvalla tästä kuitenkin haluan kertoa. Mainittakoon, että Siiri itse on suhtautunut tyyneydellä näihin elämän tarjoamiin yllätyksiin.

Tässä on nimittäin minusta isommastakin asiasta kysymys. Olisiko ollut mahdollista, että tuon kahdenkymmenen vuoden aikana Siiri, ikäihmisenä, olisi kutsuttu perusverikokeille ja verenpaineen mittaukseen? Edes viiden vuoden välein? Ja tarkoitan, että näin tehtäisiin kaikille eläkeläis-siireille ja -simoille, kun he joitakin vuosia ovat olleet eläkkeellä, elleivät he ole jo hoidon piirissä. Tietenkin osallistuminen  perustuisi vapaaehtoisuuteen. Jos asiat ovat kunnossa, seuraavaa kontrolliaikaa siirrettäisiin pitemmälle.

Ja kukas sen sitten maksaisi, yhteiskuntako, kysyi jo yksi tuttuni, kun hänelle tästä asiasta keuhkosin. Juuri niin, yhteiskunta. Vaikka en mikään talousmatemaatikko olekaan, väitän rohkeasti, että yhteiskunnalle tulee ajan mittaan paljon kalliimmaksi myöhemmin hoitaa pahoiksi päässeitä sairauksia. Kun huono säkä käy, niin esimerkiksi diabetes ehtii aiheuttaa monenlaisia vaurioita elimistöön. Toinen ystäväni, eläkkeellä oleva lääkäri, lisäsi, että joka toinen vuosi pitäisi ottaa myös sydänfilmi.

Että tämmöistäkö sitten vielä niille yli miljoonalle vanhuuseläkeläiselle, jotka ovat jo aikanaan rusinat saaneet pullasta ja ahneitakin ovat, kuten eräs viisas aikoinaan kirjoitteli. Viittaan vain edelliseen kappaleeseen. Kun ei meitä vanhojakaan voi viedä saunan taakse lopetettavaksi, ainakaan vielä, niin hoito maksaa. Ja sitä enemmän se maksaa, mitä kauemmin sairaudet saavat kropassa jyllätä. Ja vaikka ei varsinaisesti hoidettaisikaan, niin voidaan joutua makuuttamaan jossakin laitoksessa. Mitä kauemmin ihminen on toimintakykyinen sen parempi niin ihmiselle kuin yhteiskunnalle.

Tuleepa tässä vielä mieleeni mieheni täti parinkymmenen vuoden takaa. Yli 80 vuotiaaksi hän ei ollut koskaan käynyt lääkärissä. Kun hän rupesi laihtumaan silmissä, mieheni sai hänet puolipakolla lääkäriin. Lääkäri ei ollut uskoa, että mitään papereita ei ole, vaikka hän oli koko ikänsä asunut samassa pienessä kaupungissa. Laboratoriolähete tuli. Siihen se homma totaalisesti tyssäsi. Mihinkään labraan hän ei enää lähtenyt. Ei auttanut loitsu eikä rukous. Mitäs, kun hän oli täysin järjissään eikä holhouksen alla, niin mitäpä me voimme. Sitten tuli päivä, jolloin hänet löydettiin sekavana ja toimintakyvyttömänä kotoaan. Sairaalassa todettiin, että sokeriarvot olivat huipussaan. Eipä tilanteessa paljon enää aikaan saatu. Joidenkin viikkojen jälkeen hän kuoli sairaalassa. Väitän, että jos olisi ollut vaikka kaikille 75 tai 80- vuotiaille kontrolliverikokeet, niihin hän olisi voinut lähteä, kun se koski kaikkia. Inhorealistisesti voipi ajatella, että ehkä hän näin tuli yhteiskunnan sairaanhoidolle halvemmaksi. Jotenkin mukavamman lopun hänelle olisin kuitenkin suonut.

Taidan olla onnekas, kun jo aikoinaan minulla työterveyden verikokeessa löytyi sattumalöydöksenä pari piirua liian korkea paastoverensokeri ja liian korkea kolesteroli. Sen jälkeen, myös eläkeaikana, olen saanut lähetteen verikokeille, nykyään kerran vuodessa. Sukurasitustakin kun on. Sokeria mittailen itsekin toisinaan, kuten myös verenpainetta. Se tosin on aina ollut mallilukemissa.  Ainakin tähän asti.

Joskus tiedustelin oman terveyskeskukseni ajanvarauksesta, onko sellaista systeemiä olemassa, että kyllin vanhoja kutsuttaisiin terveystarkastukseen. Ei, ei sellaista ole, vastasi hoitaja. Äänestä kuului, että kaikkea hullua ne asiakkaat kyselevätkin.

Niinpä. Mikä on hullua ja mikä ei. Siitä voidaan olla montaa mieltä.

 

 

Kommentit (4)

Vierailija
5/4 | 

Hyvä kirjoitus ja samaa mieltä olen, mutta ei ole nykyaikana mahdollista tuollainen ennaltaehkäisy. Ei ole kauaa aikaa, kun soittelin josko pääsisin kolesterolikokeisiin, kun on arvot olleet aina vähän koholla ja sukurasitustakin on sydän- ja verisuonitauteihin. Ensinnäkään lääkäriaikaa ei saa terveyskeskukseen, jos ei ole jotain vaivaa/sairautta. Ennen muinoin kyllä muistan, että ajan on saanut tyyliin "vuosikontrolliin", jossa lääkäri on haastatellut ja kirjoittanut lähetteen verikokeisiin ja sydänfilmiin. Olenkin tullut päätelmään, että tämä kannustaa valehtelemaan. Toinen vaihtoehto on hankkiutua yksityispuolelle, jos "p...e" kestää. Mainittakoon, että sydänfilmiin ottamisesta on vuosia aikaa, ainakin 10 vuotta, jos ei enemmän.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
6/4 | 

Näinpä. Todellisuus todellakin on toisenlainen. Ja väitän edelleen, että tällainen ennaltaehkäisy tulisi yhteiskunnalle pitemmän päälle halvemmaksi, ihmisen itsensä hyvinvoinnista puhumattakaan. Eläkkeellä olevista vanhimmista ikäluokista osa on jo jossain palvelutalossa, jossa ymmärtääkseni hoidetaan myös mahdolliset sairaudet. Osa on jo kontrollissa esimerkiksi kakkostyypin diabeteksen tai verenpaineen takia. Mitä iäkkäämmiksi tulemme, sitä enemmän näitäkin on. Eli, hoidon piirissä olemattomia ei välttämättä edes olisi niin hirveää määrää.

Hyvää syksyn jatkoa! Toivotaan, että tilanne muuttuu vielä meidän aikanamme, vaikka pahalta toki näyttää.

Anjakaarina 

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Vuosim.1945
7/4 | 

Kyllä mielestäni terveyskeskukseen saa ajan , ainakin eläkeikäinen, ihan vaan tarkistamaan omat veri-ja sokeriarvonsa, jos ei ole vuosiin tarvinnut lääkäriä , eikä vielä tiedossa perussairauksia. Ystäväni kävi. Ensin pitää vaan tilata lääkäriaika, ei muuten labraan pääse. Vai, onko terveyskeskuksissa niin suuret erot ?

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
8/4 | 

Hienoa, että ystävälläsi on homma onnistunut. Meidän terveysasemallamme se ei onnistu. Toki silloin lääkäriajan saa, jos on esittää jotakin vaivaa, jolloin labrakokeitakin voidaan ottaa. Epäilen, että eroja on terveysasemilla. Siihen, mihin itse kuulun, on Tampereen pisimmät jonot kiireettömään hoitoon, tällä hetkellä kuusi viikkoa. Varmaan tästäkin johtuu, että "varmuuden vuoksi" aikoja ei anneta. Tervettä syksyä toivottelen sinulle! Anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla