Piparjuurikermalla täytetyt lohirullat

Lapin ukon keitto juustoruisleivän ja/tai pannurieskan  kanssa

Lapin leipäjuusto lakkahillolla

Kahvi

Kyytipoikina Koskenkorvasnapsi ja kotikalja

Kutakuinkin tällaisen menun pitäisi kelvata presidentti Urho Kekkosellekin, jos Risto ja Ritva Lehmusoksan kirjaan Urho Kekkosen pöydässä on uskomista. Olisin toki voinut tehdä monta muutakin Urkin lempiruokaa, esimerkiksi karhunkäpäliä venäläiseen tapaan. Siis ainakin resepti siihen kirjassa olisi ollut. Ei puuttunut enää kuin karhu. Hirvenpääkeitossakin hirvi ja etenkin sen pää olisivat olleet hakusessa.

Ruoat kelpasivat myös Käpykerholukupiirillemme keskustellessamme  Kekkoskirjoista. Käpyset hiukan tosin ensin nikottelivat snapsilasien edessä. Väkevät kun eivät olleet heidän suosikkijuomansa. Muistutin heitä kuitenkin siitä, että Kekkosen seurassa ei lasiin syljetä. Se auttoi. Pikkuiset pikarit tyhjenivät vesilasillisen kera.

Lohirullat olivat yksi Kekkosen lempiruoka Kajaanin Seurahuoneella.

Lapin lumoihin joutuneena Kekkonen söi monenlaisia pororuokia. Tätä Lapin ukon porokeittoa kirja ei kuitenkaan tunne. Olen saanut reseptin kummitytöltäni. Hän tarjosi keittoa poikansa rippijuhlissa Rovaniemellä pari vuotta sitten. Tykästyin siihen. Uskon, että Urkkikin siitä pitäisi.

Lapin ukon keitto

700/500 g poronkäristyslihaa

5 ml suolaa

150 g sipulia

7,5 dl vettä

1 lihalienikuutio

500 g perunasuikaleita

500 g kasvisuikaleita

250 g viherpippurisulatejuustoa (Koskenlaskija)

2,5 dl kermaa

1 dl persiljasilppua

ruohosipulia

rakuunaa (varovasti)

Liha ruskistetaan ja lisätään suola, pilkottu sipuli kuullotetaan. Nämä kaadetaan kattilaan, johon laitetaan lihaliemi, perunat ja kasvissuikaleet. Juusto sulatetaan kerman kanssa ja lisätään kattilaan. Kun perunat ja juurekset ovat kypsiä, lisätään ruohosipuli ja rakuuna. Päälle persiljaa.

Nuoren Urhon yhteen lempimakuun yritimme päästä ruisleipäsiivulla, jossa oli voita päällä ja veitsellä leikattu Mustaleimajuuston viipale. Lehmusoksien mukaan Mustaleima lähinnä vastaa maultaan sen aikaista juustoa.

Juustoleipä nautittiin kotikaljan kanssa. Eikä kyseessä ollut mikään pikakalja. Ystäväni kauhisteluista huolimatta (tai niiden yllyttämänä) päätin tehdä kaljan kirjan ohjeiden mukaan pitemmän kaavan kautta. Kuten kohta huomaatte, ei ehkä olisi kannattanut.

Kalja

1 kg ruismaltaita

6 l vettä

200 g ruisjauhoja

0,5 tl hiivaa

1,5 dl sokeria

Maltaiden päälle pataan sekoitetaan 1-1,5 litraa poreilevan kuumaa (60 astetta sanoo kirja (?)) vettä. Päälle paksu kerros ruisjauhoa ja kansi. Imellytetään 50 asteisessa uunissa seuraavaan päivään.

Loppu vesi kiehautetaan ja lisätään imellykseen. Kaljaseos siivilöidään ja jäähdytetään nopeasti. Otetaan puoli litraa vierrettä, lämmitetään haaleaksi, lisätään sokeri ja hiiva. Annetaan käydä ja lisätään vierteeseen. Kalja pullotetaan ja laitetaan kylmään.

Kalja oli hyvän makuista, mutta puolet pulloissa olevasta kaljasta oli niin paksua, että olisi tarvittu lusikka! Saatiin sentään maistiaiset. Olisi kenties tarvittu se muuripata ja tynnyri säilytykseen, kuten vuosisadan alkupuolella kerrotaan tehdyn. Kaljan teosta usein vastannut erityinen kaljamestarikin puuttui. Yritin näköjään korottaa itseni sellaiseksi. Näin sitten kävi!

Savolaiseen pannurieskaan tarvitaan

1l piimää

2 dl kermaa

1 muna

1l ohraryynejä (kauraryynejä)

2 dl ohrajauhoja

2 tl suolaa

Nesteeseen lisätään kevyesti vatkaten ohraryynit, ohrajauhot ja muna. Annetaan turvota kauraryyneillä tunti, ohraryyneillä enemmän (kauanko?). Lisätään sitten suola ja kaadetaan pannuun, johon on sulatettu voita. Taikinan paksuus 0,5-2 cm. Paistetaan kovassa lämmössä 40 minuuttia.

Omaa leipomustani en pääse kehumaan. Taisin paistaa liian matalassa lämmössä (225 astetta). Kävi juuri niin kuin kirjassa varoitettiin: ”Miedossa lämmössä pannurieskasta tuli kuiva ja mauton”. Kokeiltu kuitenkin on.

Lapin juuston seuraksi olisi toki tarvittu hillon sijasta lakkoja. Mutta hyvin meni näinkin.

Lehmuskoskien kirjassa on paljon tarinaa ja tietoa Kekkosesta lapsesta aikuisuuteen ruokaan liitettynä tahi toisinpäin. Mielenkiintoinen teos!

Entäpä ne lukemamme muut Kekkosesta kertovat kirjat? Yhteensä olimme lukeneet neljä. Kekkosen ajan politiikka näyttäytyi niiden valossa yhtenä suhmurointina, jossa naapurillamme oli iso rooli. Aika toki oli, mikä oli. Ihmisenä Kekkonen oli eittämättä älykäs mies, joskin pitkävihainen. Monien aikalaistodistusten mukaan hän ei kestänyt häviötä hiihdossa ja kalansaaliissa. Siis ainakaan niissä. Lähi-ihmiset pitivät huolen, että häviöitä ei päässyt tulemaan, vaikka ikääkin karttui. Ihmettelimme hänen jaksamistaan juhlia syöden, juoden ja laulaen aamuun asti vielä yli seitsemänkymppisenä! Naisjutut ovat sitten oma juonteensa. Näitäkin tapaamisia järjestelivät ja suojelivat niin palkolliset kuin ystävät. Kekkosen onni oli, että lehdistö oli niinkin hienotunteista siihen aikaan. Kännykkäkameroitakaan ei ollut vielä keksitty.

Monisärmäinen, tunteellinen ja äkkivääräkin mies. Tutustumisen arvoinen.