Työelämässä ollessani käytin toisinaan uuden ryhmän kanssa keskinäiseen tutustumiseen kysymyskortteja. Jokainen sai sattumanvaraisesti vastattavakseen jonkun kysymyksen tyyliin Mikä on tärkein saavutuksesi elämässä? Mikä saa sinut nauramaan? Mikä unelmasi odottaa toteuttamistaan? Ketä haluat kiittää? Joukossa oli myös kysymys: Minkä asian puolesta nousisit barrikaadeille? En muista, että olisin itse joutunut siihen koskaan vastaamaan.

Nyt tiedän, minkä asian puolesta ainakin, ellen nyt ihan barrikaadeille nouse, niin osallistun kuitenkin mielenosoitukseen.

Olin tänään mukana elämäni ensimmäisessä mielenosoituksessa: Peli poikki – Rikotaan hiljaisuus. Meitä oli Tampereella yhteensä noin viisisataa. Helsingissä vastaavassa mielenosoituksessa oli ollut noin 15 000.

Järjestäjien facebook-kutsussa hiljaisuuden rikkomisella kerrottiin tarkoitettavan puhumattomuuden ja puuttumattomuuden lopettamista  rasismin, ääriliikkeiden ja vihapuheiden suhteen. Symbolisesti kulkueessa rikoimme hiljaisuutta erilaisia soittopelejä soittamalla ja pilleihin puhaltamalla. Itselläni oli tyttöjen kouluaikainen choroihuilu. Että kiitos vaan Esikoinen ja Kuopus lainasta. Sivusta katsojan mukaan melu olikin kokolailla kovaa.

Mukana oli enimmäkseen nuorempaa väkeä, mutta etsimättä silmääni tarttui muitakin varttuneempia kuin minä. Yhteinen asia yhdisti meitä eri-ikäisiä. Nuoremmalle väelle tulevaisuuden maailma on se, jossa he joutuvat elämään tai pikemminkin saavat elää ja siksi vielä merkittävämpi. Me vanhemmat ehtinemme alta pois, jos maailma ihan hulluksi menee. Toivottavasti ei mene, vaan järki ja inhimillisyys voittavat.

Rasismia ja fasismia vastaan suunnattu mielenilmaus peräänkuuluttaa ihmisoikeuksia, joiden mukaan syrjintä on kiellettyä.  Ennen osallistumistani varmistin oikein Googlen raamatusta, mitä rasismilla tarkoitetaan ollakseni varma siitä, mihin olen menossa:

Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää.

Rasismi voi siis kohdistua monenlaisiin ihmisiin ja ihmisryhmiin.

Näinäkin aikoina huudamme apuun poliitikkoja tekemään jotakin. Oikein sekin. Heillä on oma tonttinsa asioihin puuttumisessa. Arkipäivässä ihmisyhteisöissä tärkeintä on kuitenkin se, mitä yksittäinen ihminen sanoo ja tekee, mihin asioihin ja miten hän puuttuu.  Millaista asenneilmapiiriä levitämme ympärillemme?

Kyse on juuri sinusta ja minusta.

 

 

 

Kommentit (2)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat