Kun Tampereen yliopiston juhlasaliin yleisö päästetään sisälle, viulisti ja haitaristi soittavat ihania sävelmiä: Hymni rakkaudelle (oih! ja voih!) ja Niin paljon kuuluu rakkauteen. Nämä nyt esimerkkeinä.

Edellisen kerran olen voinut olla yliopiston avajaisissa opiskeluaikoina noin 50 vuotta sitten. Mitään muistikuvaa minulla ei asiasta ole. Voi aivan hyvin olla, että avajaisiin osallistuminen oli silloin meistä opiskelijoista nou nou.

Nyt saan kutsun osallistua Tampereen yliopiston alumnina eli entisenä opiskelijana. Kun avajaisten aika näyttää sopivalta, vastaan kyllä ja saan tervetulotoivotukset.

Vielä aamulla aprikoin, viitsinkö lähteä. Kun sää näyttää sopivaa pyöräilyilmaa, niin valjastan ratsuni (lue: Tähti-pyöräni) matkaan. Onneksi kutsussa on kerrottu, että yleisön pukukoodi on arkiasu. Tiedän siis, miten pukeutua jokseenkin asiallisesti.

Salin ovella airuetkin toivottavat minut tervetulleeksi.

Ihanainen musiikki loppuu, kun professorien avajaiskulkue saapuu saliin rehtori Keijo Hämäläisen johdolla. Muutamilla ei ole tohtorin hattua kädessään. Aprikoin, onko hattu kenties pesussa vai missä?

Rehtori Hämäläinen pitää ensimmäisen puheen. Hän korostaa muun muassa, että tieteen keinoin pitää tuoda ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin yhteiskuntaa uudistaen. Nuorten ja opiskelijoiden pahoinvointiin hän näkee ensisijaisena yhteiskunnalliset syyt. Hän kertoo yliopistolla painopisteenä olevan monimuotoisten opiskelijoiden huomioimisen. Hämäläinen kannattaa nykyistä opiskelijoiden automaattijäsenyyttä opiskelijajärjestöihin keinona liittyä yhteisöön. Hämäläisen puhe on paitsi mielenkiintoinen myös sopivan lyhyt.

Lyhyesti puhuu Tampereen pormestari Kalevo Kummolakin. Useaan otteeseen hän kiittelee kaupungin ja yliopiston yhteistyötä, jota hänestä tulee vaalia ja vahvistaa. Yhteistyön avulla on kuulemma perustettu myös uusi Elämystalouden professorin virka. Johan jotain! Olisipa kiintoisaa tietää, mitä se pitää sisällään.

Kummola korostaa useampaan otteeseen elämysten merkitystä. On panostettava harrastamiskulttuuriin, elämystalouteen ja opiskelijoihin. Opiskelijoita hän kehottaa muistamaan, että elämä on nyt. Ikävästi huomioni kiinnittyy puheen sisällön lisäksi ulkoiseen seikkaan: Kummola ei juurikaan silmiään paperista nosta!

Opiskelijoiden puheenvuoron pitää, Treyn puheenjohtaja Noora Hakulinen ja hyvin puhuukin, jopa kahdella kielellä, suomen lisäksi englanniksi. Jos nyt oikein rankasti kiteytän, niin sanon, että hän korostaa opiskelijan itsensä etsimistä ja joukkoon kuulumista.

Sitten taas saamme nauttia musiikista. Tango Revolution koostuu paitsi haitaristista ja viulistista, jotka alussa esiintyivät, myös rumpalista ja basistista. Basistia lukuunottamatta muut käyttävät tablettia (jolla tietysti ei ole mitään merkitystä musiikin kannalta). Voihan vihtori, miten loistavasti he soittavat! Tuleehan sieltä heidän versionsa Satumaastakin, joka on Suvanto-kuoromme suosikki. Runsaslukuinen yleisö on antanut raikuvat aplodit kaikille esityksille. Tango Revolution saa kyllä parhaimmat!

Lopuksi kaikki päräytämme Maamme-laulun soittajien säestäessä. Tilaisuus on kestänyt noin tunnin. Juuri sopivan pitkä!

Poistumme salista juhlakulkueen jälkeen.

Aulassa on katettu osallistujille kahvit pienen suolaisen ja leivoksen kera. Kuoharilasi täydentää juhlatunnelmaa.

Nautiskelen antimista pienen pyöreän pöydän ääressä seisten. Seurakseni pöydän ääreen asettuu nainen, joka kertoo kuuluvansa yliopiston yhteistyökumppaneihin. Hän on laskenut, että kulkueen tohtoreita oli 99, rehtori mukaan luettuna. Pöytäseuramme mieshenkilö puolestaan sanoo olevansa yliopiston labrojen kanssa tekemisissä. Meille kehkeytyy mielenkiintoinen keskustelu, muun muassa yliopistosta/opiskelijoista ennen ja nyt.

Voi että! Hyvästä mielestä hyreksin, kun lähden polkemaan kotiin. Olipa hyvä, että lähdin! Hieman mietin, olenko kuoharipäissäni. Enpä kai, kun ihan suoraan pudottelen Tähden kanssa eteenpäin!