Jos Oriveden opisto muuttaa Tampereelle melkein kotiportillesi, niin ihan pakkohan on sen kursseille mennä. Eikö vain?

Vähän meinasin olla myöhässä. Varasijalta pääsin kuitenkin kirjailija Petri Tammisen kurssille kesän alussa. Olen lukenut hänen kolumnejaan Hyvä terveys-lehdestä ja tykännyt niistä kuin saapas savesta. Hänen ujon miehen imitsistä lähtevät juttunsa ovat hauskoja ja oivaltavia. Siis, jos minulta kysytään.

Oriveden opisto muutti Ahlmanin kampukselle, jossa perinteisesti on ollut koti- ja maatalousalan koulutuksia. Siksipä puutarhamaisen kauniille, isolle tontille johtavat niin asiaan kuuluvat taulut kuin koristelut.

Meitä on14 innokasta ringissä, joista kahta uskallan veikata miessukupuolisiksi. Kurssin perussääntö SAA ja VOI antaa vapauden kysymättä tehdä niin kuin itsestä tuntuu. Lähdemme suoraan asiaan ilman esittelyjä. Minulle sopii erinomaisesti. Petri tosin jotakin kertoo itsestään, muun muassa sen, että tällaiset tilanteet ovat hänelle aika kauheita. Hyvä tietää. Mistään sitä ei nimittäin olisi huomannut.

Kurssin nimenä on Havaitse elämäsi tarina. Joka päivällä on oma teemansa. Havaintopäivänä teemme erilaisia harjoituksia, miten esimerkiksi voi kertoa asioita, joista lukija voi päätellä tunteen ilman sen nimeämistä.

Petri jalkauttaa meidät ulos havainnoimaan. Teemme kukin 3-5 rivin runon nimeltään Kesä tänään, jossa on vain havaintolauseita. Koska tämä on toinen runo, jonka olen koskaan tehnyt/joutunut tekemään, esittelen sen ylpeänä tässä.

Kesä tänään

Tuuli hivelee, repii, hellii, keinuttelee syreeninoksia – ja minua

lipstikkapuskan keskellä hullun rohkea sininen lupiini

labon oksat vahvat kuin bodarin hauis, kiipeäisin

erämaankuiva savimaa ratkeamaisillaan kuin ei-minkään maan kartta

kukat kuitenkin eilen, tänään tai huomenna – olisi kesä

Yksi kurssilainen on kuulevinaan jotain eroottista bodarin hauikseen liittyen. Mikä näistä tietää. Runokin lienee joko niin kuin se kirjoitetaan tai niin kuin se luetaan. Tai molempia.

Isoin kirjoitusharjoitus on novellin aikaansaaminen. Lähdemme liikkeelle lapsuusmuistosta, josta ensin mietimme tarkkoja havaintoja. Yön aikana aihe vaihtuu päässäni ja mikäpä siinä, kun SAA ja VOI.

Novellistani Armoton aprillipäivä saan palautteen sekä Petriltä kahden kesken että neljän hengen ryhmässä. Sitten taas työstän juttua, kuten jokainen muukin omaansa. Sen jälkeen on vielä parittaiset palautteet ja tarvittaessa korjaukset. Ja ei, älkää pelätkö. Novelliani en aio laittaa tähän kylkiäiseksi. Kopiot siitä kyllä vaeltelevat jokaisen kurssilaisen papereissa, elleivät ole jo aikoja sitten joutuneet saunan pesän sytykkeiksi.

Kolmisen kuukautta on kulunut kurssista. Muistiinpanojani tahi novelliani en ole sen jälkeen katsellut. Kesä on mennyt kaikenlaisessa muussa mukavassa hässäkässä.

Nyt luin muistiinpanoni, joita oli puolitoistakymmentä sivua. Sen lisäksi on nippu monisteita erilaisista teksteistä. Ällistyin, miten paljon painavaa ja monimerkityksellistäkin asiaa niissä on! En enää ihmettele, miksi olin jokaisen kahdeksantuntisen päivän jälkeen kuin se muinainen kuraan kuollut kuttu. Silloin sitä kyllä kummastelin.

Tässäpä muutamia Petrin antamia kultajyviä pähkinän kuoressa. Menkää ihmeessä Petrin kurssille, niin kuori avautuu. Petri on paitsi osaava myös mukava tyyppi!

Kirjoittaminen on matkaa materiaalista muotoon uunin kautta.

Älä paisuttele sitä, mikä on jo suurta.

Pitää ruokkia lukijaa kolmella lusikalla.

Vain surkeat kirjoittajat uskovat, että heidän työnsä on todella hyvää.

Vain kirjoittamalla tyyli kehittyy, ei unelmoimalla.

Tärkeää on muistaa ihan pieni ja samalla ihan suuri.

Paljon, paljon kurssi antoi. Paljon on kurssin annista vielä pureskelematta ja työn alle ottamatta. Milloin opit mahtanevat näkyä kirjoituksissani, on kysymysmerkki. Yksi pieni, konkreettinen tuotos kuitenkin on, että perustimme kurssilaisten kesken oman facebook-ryhmän.

Perjantaina kurssin loppuessa hyvästelen Petrin sanoen, että halaisinkin kiitokseksi, ellen tietäisi häntä ujoksi mieheksi. Mitä tekee tämä ujo? Kaappaa minut saman tien halaukseensa.

Kotimatkaa saattelevat itsetietoisina Ahlmanin lehmät. Niillä ei ainakaan ole ujoudesta tietoakaan. En silti arvaa mennä lähentelemään.

ps. Jotakin Petrin opeista muistan, ainakin toisinaan. Postaus olisi varmaan täynnä huutomerkkejä (niistä niin kovin tykkään, nyt on vain yksi), ellei Petri olisi opettanut: Huutomerkki on kuin nauraisi omalle vitsilleen. Oottakaa silti vaan. Kohta taas omat vitsini kovasti naurattavat.