Kuinka moni Suomen saarista voi kertoa olleensa näin monenlaisissa, merkittävissä tehtävissä kuin Seili?

Ruotsin kruunun hallinnassa saari oli 1500-luvulta ja jo sieltä asti siellä on ollut asutusta. Uusi lepra- eli spitaalisairaala sinne perustettiin 1619. Turun Pyhän Yrjön hospitaalista tuotiin ensimmäiset potilaat. Sairaiden asuttaminen saareen vähensi tartuntavaaraa. Saarelle joutumista saatettiin toki ajatella myös rangaistuksena, pidettiinhän spitaalitautia Jumalan rankaisuna syntisestä elämästä, potilaat olivat ”pyhänhengenvaivaisia”. Hoitona oli parantava vesi, paloviina ja tietenkin Jumalan sana. Tautia pidettiin kuitenkin parantumattomana. Lepraan sairastuneen täytyi viedä mukanaan saarelle ruumisarkkunsa laudat. Saareltahan ei ollut mahdollisuutta lähteä.

Kun leprapotilaat saivat luvan perästä valmistaa paloviinaa, rupesivat he myymään sitä ohi kulkevien laivojen merimiehille. Sieltä on lähtöisin sanonta ”olla seilissä”.

Jo alussa saarelle vietiin myös mielisairaita. Saaren ”houruinhuoneesta” eli mielisairaalasta on kirjoitettu vuodesta 1689. Mielisairaiden lisäksi Seiliin saatettiin lähettää myös irtolaisiksi luokiteltuja naisia, vajaamielisiä, köyhiä, toisinajattelijoita. Potilaita oli alussa enimmillään 50. Pitkän käytävän varrella oli pienen pieniä yhden hengen huoneita. Yksi huone on saarella vieraileville turisteille nähtävillä. Seilin hospitaali  muuttui turvalaitokseksi kroonisille mielisairaille vuonna 1841. Seilissä oli vain naispotilaita vuodesta 1889- 1962. Silloin sairaalatoiminta loppui.

Nykyään Seilin saaren omistaa Turun yliopisto ja siellä sijaitsee Saaristomeren tutkimuslaitos.

Ajelemme Tampereelta bussilla hyvän tovin ennen kuin saavumme Rymättylässä Hämmärönsalmen lossille. Eipä ole kuin pieni hetki, kun olemme menneet Aaslasta Airismaahan tai kumminpäin se mahtoi ollakaan.

Vähän ajan päästä saavumme Hankaan ja kävelemme Österniin, oikealle lautalle. Ja ”on lautalla   pienoinen kahvila” kin, kuten laulussa lauletaan. Lauttamatka kestää 35 minuuttia ja hupsista vaan, olemme Seilin saarella Nauvossa. Saari sijaitsee Saaristomerellä. Se on pieni, pituus 2,5 km ja suurin leveys 1,5.

Oppaamme Pirkko Karmakoski on tullut jo Raisiossa autoomme. Syömme maukkaan saaristolaislounaan Pohjakulman ravintolassa Naantalissa. Talo on alunperin ollut kansakoulu. Saarelle tultuamme Karmakoski ottaa puolet ryhmästämme haltuunsa. Tallustelemme noin kilometrin pieniä sorateitä kirkolle ihmetellen matkan varrella asumuksia ja purettujen talojen perustuksia. Seili- nimi on muunnettu vanhasta ruotsinkielisestä Själö-nimestä ja tarkoittaa hyljesaarta. Usein ajatellaan nimen tarkoittavan sielua. Onpa yksi aiheesta kertova kirjakin nimeltään Sielujen saari.

Pensasruusut ja monet muut kesän kukat kukkivat. Ihastelemme rauhoitettua peltomaitikkaa, vaikka eipä täällä muidenkaan kukkien keräämiseen ole lupaa. Lehmät laiduntavat, mutta eivät välitä meistä mitään.

Ylitämme pari pientä siltaa, jotka ovat erikoisia leveine lautojen väleineen. Opas kertoo sen liittyvän lehmien sorkkiin. Olipa joku vitsikäs lampurituristi väittänyt, että raot ovat sitä varten, että lampaan jalat saa rakoihin ja se on sitten helpommin kerittävissä.

Karmakoski osaa kertoa paljon saaren historiasta. Hän tietää myös, että nykyään lepraan on hoito: antibiootit ja uudemmat tuberkuloosilääkkeet. Niiden avulla voidaan parantaa lähes kaikki leprasairaat.

Seilin kirkko on rakennettu 1733 edellisen puukirkon tilalle. Rakennusmestarina oli Merimaskulainen Kaarle Killainen. Ihmettelen, että kirkko valmistui runsaassa kahdessa kuukaudessa, vaikka eihän se toki iso ole. Isoja muutoksia sen jälkeen ei ole tehty, korjauksia kyllä.

Myrsky Genesaretinjärvellä on Helge Stenin vuonna 1949 maalaaman alttaritaulun nimi. Se on jännästi alttarin sivussa seinällä. Alttarin yläpuolella on ikkuna. Alttarivaatteen lahjoitti presidentin puoliso Sylvi Kekkonen. Aikojen saatossa se haparoitui. Uusi vaate teetettiin 2014 vanhan mallin mukaisesti. Saarnastuolin maalaukset on tehnyt 1730-luvulla Holthusen.

Spitaaliset potilaat saivat toki osallistua jumalanpalveluksiin. Olihan Jumalan sana yksi hoitokeino. Heillä oli oma ”karsinansa” kirkon takaosassa, alttaria vastapäätä. Sinne oli ulkoa oma sisäänkäynti. Ehtoollinen heille oppaan mukaan tarjoiltiin jonkinlaisen tikun päästä.

Kellotapuli sijaitsee kauempana kirkkopihalla, tartuntavaaran vuoksi.

Kirkon pihamaalla on iso risti, joka on pystytetty 1982. Siinä olevassa metallikyltissä lukee, että se on pystytetty Seilissä lepraan kuolleiden muistoksi. Heitä oli kaikkiaan 663. On arveltu, että takana olevaan niittyyn olisi leprapotilaat haudattu.

Valkeasta portista kirkon vierestä pääsee hautausmaalle. Valkoiset ristit ovat varhaisia, potilaiden hautoja. Joitakin hoidettuja, uudempia hautoja on myös. Ne ovat saaren asukkaita, joilla on ollut oikeus tulla tänne haudatuksi.

Vierailu Seilissä on aivan liian pian ohi. Täällä kannattaisi viettää pitempi aika tunnustelemassa saaren tunnelmaa. Meidän takarajamme määrää viimeinen lautta. Enpä uskalla jäädä enää  sitä potilashuonetta katsomaan, kun Karmakoski "pelottelee", että jos myöhästyy lautalta, saareen on sitten jäätävä, pois ei pääse. Ehkä se ei olisi ollut huono juttu, jos saaren majoituspaikassa olisi ollut tilaa. Mutta sitäpä en tiennyt. Hopusti siis lautalle vaan.

Kellonympäryksen reissu kesti. Vielä myöhään illalla on aikaa lukea Katja Kallion kirjaa, Yön kantaja. Otin sen luettavakseni, kun tiesin meneväni Seiliin. Mielenkiinnolla odotan ensi vuonna teattereihin tulevaa elokuvaa, joka pohjautuu tähän kirjaan ja on tänä kesänä kuvattu Seilissä. Osittain fiktiivisen kirjan päähenkilö on Seiliin irtolaisena karkoitettu Amanda Aaltonen. Hänen hautansa olisi ollut löydettävissä hautausmaalta.