Lämmintä nafti 12 astetta. Tuulta.

Hetken kadun, että pitikin ilmoittautua laulamaan Suvantokuoroni mukana Laikunlavalle tänä iltana.

Mutta tehty mikä tehty.

Vedän vaatteita vaatekaapista. Millaisen vaatetuksen avulla voisi olla jäätymättä? Onneksi on mennä vuosilta kokemusta kesäteatterien katsomoista, joissa ei ollut mitään suojaa. Kyllä siellä välillä kastuinkin. Ja takuuvarmasti palelin.

Että kai tässä sitten tämänkin kestää.

Lauluinnostus rupeaa nousemaan, kun laulan kotona läpi laulujamme. Ääni ainakin siinä alkaa avautua.

Laikunlava sijaitsee Tampereen keskustassa entisen kirjastotalon vieressä. Laikku on tamperelainen kirjastoa tarkoittava murresana. Eikös entiseen aikaan puhuttukin lainastosta, muistelen?

Hyvissä ajoin porukkamme kokoontuu Laikkuun, siis taloon sisälle. Siellä käymme kuoronjohtaja Katja Harilon kanssa laulut läpi. Lämpöisestä salista on kuitenkin lähdettävä ulos lavalle. Moni laittaa päällystakin kevätkieppinsä alle tai päälle. Näillä ilmoilla kaikki on sallittua. Minä päätän tarjeta kahdella puserollani ja sukkahousuilla pitkien housujen alla.

Jestas, että on kylmä!

Yksi kuorokaveri maalailee, että nyt pitäisi olla taskumatti, josta ottaa lämmikettä. Kuvittelemme jo, miten pullo kiertää lavalla toiselta toiselle. Siitäpä mieleemme tulee Irwinin laulu: Pullo kiersi ringissä ja irvisteltiin vain. No juu. Meillä pullo ei kierrä. Ei edes taskussa lämmitä.

Ihmeekseni joitakin ihmisiä istuu jo penkeillä. Että ovat sitkeitä sissejä! Tulevat vapaaehtoisesti tänne kylmässä jäkittämään, vaikkakin laulua kuuntelemaan. Tosin joukossa on niitä ns. surevia omaisia, kuten aviohenkilönikin. Puoli pakollisesti mukana olevia. Meidän kannaltamme on tietysti kiva, että yksinäinen pulu ei jää ainoaksi yleisöksemme.

Että ihan nuorisoakin on tullut meitä kuuntelemaan? Ei nyt sentään. Nuoriso käyttää vapaa-ajanviettopaikkanaan Laikunlavaa. Meidän tulomme häätää heidät sieltä. Taitavat jäädä vain odottelemaan, että pääsevät takaisin. Ihan omaa kivaa pitävät.

Kuoronjohtaja Katjan avauksen jälkeen aloitamme Häämatkalla. ” On neitonen kaino, armainen, mi aamuna sunnuntain…” Siitä se etenee, niin laulut kuin laulamisen riemuni. Jesses, miten on ihanaa laulaa! Tulkoot vaikka rakeita! Mehän vaan laulamme!

Laikunlavan katto ja sivuseinät pitävät vähän kylmyyttä loitolla. Katjalla alempana seisten lienee kylmempää. Siihen malliin hän käsiään hieroskelee. ”Vispaaminen” onnistuu silti mallikkaasti.

Kun katselen Katjan johtamista siellä ylempänä seisoen, tulee haikea olo. Katja on johtanut Suvantokuoroa sen alusta asti, kahdeksan vuotta, ja on nyt jäämässä pois. Itse olen ollut tosin mukana runsaan vuoden verran vähemmän. Yksi vaihe kuoron ja minunkin elämässäni on ohi. Aika aikaansa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin.

Hallituksessa olemme sopineet, että annamme Katjalle täällä vielä kukkapuskan. Isommat muistamiset ja läksiäiset on jo pidetty. Kukkapuskan ja muutaman sanan sanominen olisi hallituksen puheenjohtajan homma. Kun hän ei ole paikalla, homma lankeaa minulle varapuheenjohtajana. Yritän sitä kyllä sysiä sihteeri-tiedottajallemme. Tähän tämä Anne toteaa: Mitä varten meillä on varapuheenjohtaja, jos hän ei kerran sijaistakaan puheenjohtajaa? Laittamattomasti sanottu.

Kysyn Katjalta kukkia ojentaessani, että voimmekohan me halata. Näinä aikoina. Halaamme. Mitäs me kaksi täydellisesti rokotettua ja tervettä ihmistä!

Viimeisenä laulunamme esitämme Kassu Halosen ja Vexi Salmen Maailma on kaunis, jonka Katja on sovittanut. Siitä on tullut yksi lempilauluistamme.

”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus ja mielen vapaus.”

Ei muuta kuin loppukumarrukset!

Hetki. Otetaanpas vielä yhteiskuva. Sellainen pönötyskuva. Saamme taitavan säestäjämmekin, Silja Kuoppalan, soittimensa takaa kuvaan mukaan.

Ja ei kun nokka kotia kohti. Joku lämminverinen meistä jää vielä yhteislauluhetkeen, joka alkaa esityksemme jälkeen. Ja moni muu kuulijoistamme jää, jo puoli tuntia kylmää ja tuulta uhmanneina.

Kysyn mieheltä, miten meillä meni. Ihan hyvin, sanoo hän ja se on tietysti häneltä ainut oikea vastaus. Toinen juttu on sitten, menikö kaikki ihan oikeesti hyvin.

Vajaan kahden viikon päästä aloitamme viikoittaiset kuoroharjoittelut uuden kuoronjohtajamme Jenni Jäsken johdolla. Laulu siis jatkuu! Ja unelmointi! Mielen vapaudesta puhumattakaan!

Tervetuloa Jenni!