Kuningatar Korona on laittanut taas isomman vaihteen päälle

Tämmöistä tämä elämä on koronamaailmassa. Kun hetken voi hengähtää, niin taas tilanne pahenee. Nyt Pirkanmaallakin on ruvettu lukemaan uutta lakia, että nousevat sairastuvuusluvut saataisiin kuriin.

Mikä onni! Teatteri Valentinon Viisi naista kappelissa näytelmän viimeinen esityksemme, suunnitellusti, oli viime sunnuntaina. Kyllähän välillä jännitimme, täytyykö laittaa pillit pussiin kesken kaiken. Ei täytynyt. Pysyimme kaikki hyvin terveinäkin. Tästä olen onnellinen! Emme joutuneet rajoitusten kohteeksi. Vielä iloisempi olen siitä, että ihmiset uskaltautuivat tulemaan katsomaan. Kiitos erityisesti teille kaikille ystävilleni salilta, kuorosta, kalevalaisista, psykologisenioreista ja entisistä työkavereista! Erityiskiitos Piku-serkulle Seinäjoelle ja luokkakaveri Leenalle Mänttään, jotka tulitte matkan takaa. Kiitettävää kannustusta! Viimeisen esityksen jälkeen meillä, Salme Räsäsellä, myyntimies Kalervo Räsäsen äidillä ja miniöillä Sirkalla ja Maijalla oli suut näin maireana.

Koskevathan ne Pirkanmaan kolmen viikon rajoitukset kuitenkin itseänikin jossakin määrin.

1.  KUORON HARKAT JA JOULUKONSERTTI

Syksyllä aloitimme kevään alasajon jälkeen riemurinnoin monenlaisin turvajutuin Seniorikuoro Suvannon harjoitukset. Syksyn aloituksesta voit lukea tästä postauksesta. Uskaltauduimme harjoituksiin vähitellen vähän isommallakin porukalla, kun siirryimme maskien käyttöön. Turvavälejä edelleen pidimme. Välillä harjoittelimme Zoomin välityksellä.

Tavoitteenamme oli Joulukonsertti Aleksanterin kirkossa 11.12.20 nimellä Avaa sydämesi jouluun. Koko syksyn oli toki välillä puheissa, että JOS nyt saamme konsertin pitää.

Esiintyjät mukaan lukien kirkkoon olisi saanut ottaa 200 henkilöä. Liput painoimme ja konserttia mainostimme. Ja sitten PAM! Joulukuun 2. päivä alkaen yleisötilaisuuksissa saa Pirkanmaalla olla vain 10 henkilöä. Se meni siinä sitten. Kuoron työryhmä Rukkasessa sitten pähkäilimme, mitä kaikkea jo sovittua pitää perua ja kuka minkäkin tekee. Koska ajatustyö on niin energiaa vievää, söimme ensin Tuulan miehen tekemää mahtavaa borsch-keittoa. Luonnollisesti myöhemmin joimme kahvia Tuulan leipomien monien herkkujen kera. Toisaalta. Ilon kautta: meillä on jo alustavasti harjoiteltu laulut ensi kevään Kukkaiskonserttiin ja kokolailla hyvin ensi vuoden joulukonserttiin. En edes sano, ”jos nyt niitä voidaan ensi vuonnakaan pitää”. Olen optimistinen sen suhteen.

2.   TEATTERIEN JA KONSERTTIEN OVET SÄPPIIN

Teatterit ja konsertit joutuivat lopettamaan toimintansa. Toki siellä olisi voinut esittää tuolle kymmenelle hengelle. Mutta mieti. Millaisen teatterin kannattaa pitää oviaan auki ja henkilökuntaansa kymmenen hengen yleisölle? Vai olisiko siihen kymmeneen henkeen laskettu näyttelijätkin mukaan? Ei hyvää päivää! Minun ei ole kuitenkaan syytä surra. Ehdin käydä syksyn mittaan monta kertaa maskinaamana teatterissa ja Tampereen Filharmonian konserteissa. Käyttämättä jäävät konserttiliput vaihdoimme lahjakorttiin. Sinne meni itsenäisyyspäivän juhlakonserttikin! Ehdotin ensin miehelle, että jos vaihtaisimme liput tammikuun 15. päivä olevaan konserttiin, Ravellia ja Schumania. Sitten tajusin. Niin optimistiseksi ei sentään kannata heittäytyä.

3.   PILATES

Syksyn Pilatestunneista jäi yksi pitämättä. Minusta sen olisi kyllä voinut vielä keskiviikkona pitää. Meitä oli isossa salissa, isoilla turvaväleillä, maksimissaan 10 henkeä. Jokaisella oli maski naamalla. Minkään sortin pilateshengitystä en kyllä edes yrittänyt maskin kanssa harrastaa. Kunhan nyt edes jotenkin hengitin. No, se peruttiin kuitenkin.

4.   JÄÄKÖ MATTO KUTOMATTA?

Taitokeskuksessa ehdin syksyn mittaan tehdä kaksi räsymattoa. Toisen vei Kuopus. Toisen tein Esikoisen tyttärelle Brysseliin hänen huoneeseensa. Kyseessä oli toivottu lahja. Kokoakin sillä on 160cm x 240 cm. Tyttö toivoi, että matossa olisi kaikkia mahdollisia värejä, laittoipa vielä minulle netistä ohjekuvia. Ei matosta ihan mallien mukainen tullut, mutta saattaa olla, että rakas lapsenlapseni pitää siitä. Yhdessä maton miehen kanssa pakkasimme ja minä vein paketin postiin. Nyt on vähän pelko pepussa, että meneekö perille vai hukkuuko matkalla. Kokemusta siitäkin kun on.

Olin ajatellut, että tekisin vielä itselleni pienemmän, punaisen, jouluräsymaton eteiseen vielä tämän syksyn kutomakortilla. Taitokeskuksen Satu ei toistaiseksi ole tiennyt, voiko paikka olla auki. Lupasi ilmoittaa heti kun tietää. Odotan. Jos ei onnistu, niin en surupukuun pukeudu. Ehtii sitä ensi vuonnakin. Kuteitahan riittää! Voi olla, että vielä kymmenen vuoden päästä varailen maton kutomisaikaa. Ei taida leikatut kuteet ennemmin loppua. Tämä tietenkin edellyttäen, että täällä päässä henki pihisee.

Jotakin siis menetän Pirkanmaan uusien koronarajoitusten takia. Pieniä ovat kuitenkin silakat joulukaloiksi eli minun menetykseni suurempien menetysten rinnalla. Joitakin harrastuksia on ollut poissa keväästä lähtien, kuten vanhusten palvelutalon Tarinatuokiot. Oikein niitä on ikävä. Vesijumppaan ei ole päästy vanhaan paikkaan ja muualla olevat ajat eivät ole minulle sopineet. Onneksi kaikkea en sentään menetä!

KONTIN SENIORITUNNIT

Valmennuskeskus Kontin senioritunnit ovat edelleen kolme kertaa viikossa, nekin turvatoimin. Välineitäkin hinkkaamme hikipäässä desinfiointiaineilla tämän tästä, käsien pesusta puhumattakaan. Aikaisempiin tunteihin verrattuna pareittain tai pienryhmässä harjoituksia ei ole. Kontin nuoret miehet toivat vaaterekkejä, joihin voi jättää takkinsa, että ei tarvitse pukuhuoneeseen mennä välttämättä ollenkaan. Näillä mennään. Ihanaa, kun tuonne Kontille voi edelleen suunnata! Tunnit ovat monella lailla tosi mahtavia! Tehokas treeni aivan mahdottoman osaavien, fiksujen, huumorintajuisten ja mukavien kolmen nuorehkon miehen opastuksella. Ihan on tarvinnut huolta kantaa heidän melko tuoreen firmansa säilymisestä koronan kynsissä. On siellä niin todella mukava treeniporukkakin aina, että ihan jo virkistyy pelkästään siitä!

ETTÄ MISSÄ SIIS MENEN?

Ei tässä yhtään hassummin mene koronasta huolimatta. Jätän suosiolla väliin telkkarin ja radion koronaohjelmat. Niitä tuntuu tulevan ihan pakahtumiseen asti. Lehdestä tai uutisista näen asiat, joita minun on syytä tietää. Mitä iloa siitä olisi, jos marinoisin itseni kaikilla koronajutuilla? Tietysti välillä käväisee mielessä, että entä jos se peijuuni minut tai jonkun läheiseni sairastuttaa? Selviääkö siitä? Ihan päntiönään en kylläkään jaksa Kuningatar Koronaa murehtia. Siitä ei missään kohtaa olisi mitään iloa eikä edes hyötyä. Elelen, pesen käsiä, käytän käsidesiä, käytän maskia, vältän ihmiskasoja, nautin terveistä päivistäni ja toivon parasta!

Yleensä elämässä on hyvä luottaa siihen, että kaikki menee hyvin, sanoi jo tiettävästi presidentti Mauno Koivisto.

Eikä ollut siinä piirun vertaa väärässä!