Kirjoitukset avainsanalla kuoronjohtaja Jenni Jäske

”Portugal kotimaa on Ninan, Setubal nimi kaupungin…”

Tällä, jo lapsuudesta meille tutulla, Kaunis pesijätär- laululla aloittaa Suvantokuoromme toukokuun konserttinsa, nimeltään Aaltojen lauluja.

Eteisessä odotamme, että kello tulee 15. Sitten marssimme laulaen saliin. Osa meistä on vetänyt konserttiasunsa päälle vähän pyykkärin vermeitä. Minäkin kokeilen jo ennen aloitusta essuani (Kaijalta lainassa), äitini vanhaa pyykkilautaa ja porstaa.

Tästä alkaa yhdentoista kuorolaulun ja viiden yhteislaulun konserttimme. Olemme ilosta mykkinä (jos se konsertissa olisi mahdollista), että yleisöä on tullut Mieskuoro Laulajien Laulumajalle kolmea  paikkaa vaille täyteen. Satayksi ihmistä! Miten ihastuttavaa, että kahden kuivan koronavuoden jälkeen kevätkonserttimme on yhtä suosittu kuin ennen erämaakautta! Nöyrät kiitoksemme teille hyvät ystävät!

Minulle on langennut, taas kerran, juontajan pesti.  Mielenkiintoisin vaihe itselleni juontajan hommassa on se, kun etsin tietoa lauluista ja laulujen tekijöistä. Sieltä voin poimia joitakin tiedon jyväsiä mukaan juontooni.

”Murheesi suista, ilmasta puista, soi riemulaulu tuoksuu jo maa…” on ensimmäinen yhteislaulumme yleisön kanssa. Ja meidän konserteissammehan yleisö laulaa eikä vain suutansa liikuttele! Heistä saisi varmaan hetkessä kootuksi kuoron jos toisenkin.

Konsertin alkupuolella laulamme muiden muassa niin Tiikerihait kuin Tango pelargoniat. Tunteella tietysti, ehkä hiukan parodian puolelle mennen. Taiteellinen johtajamme Jenni Jäske kehottaa meidän stemmaamme laulamaan välillä kuin tangolaulaja (nimeä tässä mainitsematta). Ja sehän meiltä käy. Etenkin, kun luottosoittajamme Silja Kuoppala säestää rytmiä pianolla.

Väliajalla lipun hintaan kuuluu kahvi/tee, jotka tarjoilemme pöytiin. Me kuorolaiset olemme leiponeet kahvikakkuja ja pikkuleipiä, jotka luonnollisesti saavat kehuja. Kuinkas muuten.

Vuorollaan laulamme niin Heijastukset, Armaan läheisyydet kuin muutamat muut. Unto Monosen Tähdet meren yllä on kuoron laulama, mutta ah, aina niin superihana Satumaa yhteislauluna, tällä kertaa. Mikä sydäntä raastava kaipuu onkaan Monosen sanoissa: Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa…!

” Ääneni tahtoi, se tahtoi vain laulaa… ” sanoittaa Mia Makaroff laulussa Laulua elämä soi, joka on ohjelmassamme viimeinen laulu. Totta joka laulun sana.

Lopputaputukset. Ansaitut, uskallan väittää. Niin täysillä olemme harjoitelleet ja panostaneet laulamiseemme, että ei ne nyt ihan päin mäntyä voineet mennä. Eivät menneetkään kehuvista palautteista päätellen. Kaikki kehut eivät voineet olla maksettuja lausuntoja. Jokainen laulu ei ehkä kuitenkaan voinut mennä niin kuin yleensä meillä pohojalaasilla, notta vaikka hyvää meinaa niin priimaa pakkaa tulemahan.

Kuoronjohtajamme Jenni Jäske ja säestäjä Silja Kuoppala saavat kiitoskukkansa hallituksen puheenjohtajan Tuula Rimpelän kädestä. Ja yllätys: minä saan punaviinipullon kiitokseksi juonnoistani. Lämmittää. Enkä nyt tarkoita mahdollista viinin juomisen aiheuttamaa lämpöä.

Kunnon konserttiin kuuluu tietysti vielä ylimääräinen. Kassu Halosen ja Vexi Salmen ”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus…” sopii kuin piste iin päälle konserttimme kokonaisuuteen ja tähän aikaan.

Tiskien ja järjestelyjen jälkeen jatkamme kuoron kanssa karonkassa. Olipa nautinto laulaa! Kehumme tietysti niin toinen toisemme kuin itsemme. Mieli on hyvä kuin omenalla.

Erinomaisen kiitollisia osaamme olla kuoronjohtaja Jenni Jäskestä. Taitavia ja meidän eläkeikäisten kanssa osaavia/haluavia ei ole löydettävissä joka oksalta. Mehän kun nyt ollaan vähän kuin se lastenlaulun Omituisten otusten kerho, jokainen on omaan suuntaansa vuosikymmenten aikana ehtinyt vahvasti kehittyä. Tämä ihan kaikella rakkaudella. Meillä on mukava porukka kasassa, joka puhaltaa samaan hiileen.

Tietysti varsinainen yhteiskuva on paikallaan. Niin mieleltään kuin kropaltaan joustavana Jenni heittäytyy yhteiskuvassa oitis kuvaajan pyytämään asentoon lattialle.

Tästä parin päivän päästä istumme kuoron hallituksen kanssa valitsemassa lauluja joulukonserttiin kuorolaisten ehdotuksista. Me valkkaamme niistä mielestämme sopivimmat. Sitten vielä syksyn alussa viimeistelemme valinnat yhdessä Jenni Jäsken kanssa.  

Näin se vaan menee. Kohta on juhannus ja sehän nyt tiedetään, että siitä on vain hujaus jouluun.

 

Kuvat Reijo Hietanen. Osa kuvista on kenraaliharjoituksista.

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lottaperinteiden päivä ja Lotta Svärd 100- juhla oli Tampereen Suomalaisella Klubilla lokakuussa.

Olinhan siellä minäkin. Tai siis olin ja olin, miten sen nyt ottaa. Pikemminkin lyhyesti käväisin laulamassa Suvantokuoron mukana.

Tampereen naislaulajat rekisteröitiin vuonna 1944 jatkamaan Lottakuoron jälkeen. Vuonna 1929 perustettu Tampereen Lottakuoro ei voinut jatkaa toimintaansa, yleisesti tunnetuista syistä. Kautta maan lotat olivat olleet innokkaita kuorolaisia. Näistä juuristaan johtuen Tampereen naislaulajien Suvantokuoro sai kutsun tulla esiintymään edellä mainittuun juhlaan.

Olemme arvoisessamme seurassa. Kansanedustaja Sofie Wikman pitää tervehdyspuheen ja kansanedustaja Paula Risikko juhlapuheen. Juhlayleisö arvokkuuden juhlaan vasta tuokin. Puheita emme kylläkään kuule. Taputukset eteisaulaan kuitenkin.

Menemme hyvissä ajoin Suomalaiselle klubille avaamaan ääntämme. Meitä on parikymmentä suvantolaista paikalla.

Onko huivi hyvin? Entä tukka? Pitäiskös sen kellon näkyä? Heti aluksi on tietysti syytä tarkistaa tämä ulkoinen olemus. Hyvin tyylikkäiltä näytämme kaikki!

Aukki ja minä olemme samanlaisia tyylilyylejä: sattumalta samanlaiset mekot. Johan siinä on syy yhteiseen kuvaan.

Löydämme melko rauhallisen treenipaikan kolmannesta kerroksesta. Samalla saatamme, vähintään puolella silmällä, tutustua Lotta Svärd 100-näyttelyyn. Näyttelykin muistuttaa meitä siitä, miksi täällä olemme.

Silmääni pistää kauniin värinen ryijy seinällä. Se on Toini Kallion suunnittelema Suomen Lotta nimeltään, jonka mallipiirustus on julkaistu 1932.

 

Ja ei kun ääni auki! Pippuri on etukäteen koonnut joitakin äänenavausharjoituksia. Siinäpä päristelemme ja hymistelemme ja lagattelemme ja mitä kaikkea teemmekään. Lopuksi laulamme esitettäviä laulujakin, joskin pienellä volyymilla.

Ennen saliin menoa kuoronjohtajamme Jenni Jäske antaa vielä viime ohjeita ja etenkin tsemppausta. Pienet perhoset yrittävät lennellä mahan pohjassa. Ovathan nämä esiintymiset koronan takia olleet viime aikoina vähissä.

Esitämme Runebergin Vänrikki Stoolin runoon pohjautuvan Lotta Svärd-laulun. Laulu ei ollut meille ennestään tuttu. Harjoituksissa pähkäilemme, kuka mahtoi olla aikoinaan tämän lotan esikuva. Kuoromme sukututkija Anne selvittää asiaa. Hänen tutkimustensa pohjalta saamme tietää, että kyseessä on mitä ilmeisimmin Heta Pietikäinen, Lauri Tarvaisen eli sotilasnimeltään Svärdin vaimo. Ihmeellistä se on tuo sukututkimus! 1700-luvultakin (ja kauempaakin) löytyy tietoa. Kun sen osaa.

Laulamme vielä Hämeen laulun ja Suomen laulun. On tuo viimeksi mainittu komean jylhä! ”Kuule kuinka soitto kaikuu…” Ihan siinä itsekin ylevöityy fortessa laulaessaan: "…Laulu Suomen on, laulu Suomen on…”

Aplodien jälkeen poistumme salista. Tosin ensin kuoronjohtajalle ojennetaan lotista kertova kirja, jota voimme kierrättää keskuudessamme.

Miten meni, miten meni, kyselemme Jenniltä. Kuulemma hyvin, jopa paremmin kuin harjoituksissa. Aloituksissa tosin oli pientä epätahtisuutta.

Eipä muuta kuin pikkukengät kassiin ja ulos. Osa meistä jatkaa syömään ravintolaan. Hyrisemme hyvästä mielestä. Nostamme maljan itsellemme. Hyvä me!

Taitaapa sota-ajan mietelmä päteä rauhan ajan ihmisen elämässäkin.

 

Mediakuva on otettu Heikki Mäenpään videolta

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat