Aviohenkilöni on ahkera pyöräilijä ympäri vuoden. Suhteellisen ahkerasti on häneltä pyöriä varastettukin. Yksi on varastettu kotipihasta, yksi Hervannan kirjaston edestä, kaksi Turtolan Citymarketin edestä. Yhteistä tilanteille on se, että pyörät ovat olleet lukitsemattomia. Pyörähävikin loppusaldoa pienentää, että kaksi pyöristä on saatu takaisin, molemmat Citymarketin edestä varastetut.

Joitakin vuosia sitten mies kotiutui kauppareissulta Citymarketista, kävellen. Pyörä oli varastettu. Mies sanoi lähtevänsä autolla hakemaan pyöräänsä ja sen varastajia. Nauroin epäuskoisena: Et sinä voi mitään autoilemalla löytää!

Kuinkas kävikään?

Mies tavoitti Hervantaan päin kävelemässä kaksi poikaa, joista toinen talutti hänen pyöräänsä. Soitto toi poliisit heti paikalle, mutta kaverit pääsivät pakoon. Eipä aikaakaan, niin polisi noukki pojan jostakin läheltä ja istutti poliisiauton takapenkille. Poliisi kysyi vielä, onko miehellä jotain vaatimuksia. No eipä tietenkään. Pyörähän oli vahingoittumana saatu takaisin. Toivoa sopii, että poika oli vasta varasuransa alussa, niin että kyyti poliisiautossa olisi saanut ajattelemaan tekojaan.

Joitakin viikkoja sitten mies taas palasi kävellen Turtolan Citymarketin reissulta, jonne oli pyörällä lähtenyt. Pyörä oli varastettu. Kysyin, oliko se lukitsematon. Painokelvotonta on voimallinen kommenttini, kun mies myönsi, että lukitusta ei nytkään ollut. Hän oli ajatellut, että kuka nyt lauantaiaamuna kahdeksalta pyörää varastaa. Hyväuskoinen hölmö!

Kaupan vartija oli sattunut seutuilemaan ulko-oven lähellä ja mies oli kertonut hänelle varkaudesta. Yksi valvontakamera oli suunnattu pyörätelineille päin. Vartija katsoi videotallennetta ja kertoi, että kaksi ”hörhönnäköistä” kaveri oli pyörän vieneet. Hän kehotti miestä tekemään rikosilmoituksen. Poliisi saisi sitten nauhan käyttöönsä.

Mies teki rikosilmoituksen samana lauantaiaamuna. Seuraavana aamuna, sunnuntaina, poliisi soitti. Hän oli toisen tehtävän yhteydessä viereisessä Muotialan kaupunginosassa havainnut mieheni pyörää muistuttavan ajopelin. Hän lähetti siitä kuvan. Minun pyöräni se on, vastasi mies kuvan nähtyään. Uskomatonta! ”Meillä on tässä ensin eräs henkilö kuljetettavana, mutta tuomme pyörän sitten teille”, oli poliisin vastaus.

Näin tapahtui. Pyörä tuli kotipihaan. Tunnistetietoja vastaan mies sai pyöränsä takaisin. Pyörä oli kunnossa. Vaijerilukkokin oli pyörän sarvessa. Sitä ei ollut tarvinnut mies eikä varas. Poissa oli vain etu- ja takalyhty.

Mikä on tarinan opetus?

Minä olen ensimmäisenä aina ollut sanomassa, että ei poliisin avulla kadonnutta pyörää voi takaisin saada. Ei niillä ole resursseja sellaiseen hommaan. Nyt perun pahat puheeni. Poliisimiehellä oli hyvä muisti ja erinomainen havaintokyky. Loistavaa toimintaa!

Toinen opetus, miehelle, on se, että ehkä pyörä kannattaisi lukita. Eihän se varkauksia estä, mutta ehkä hidastaa. Sitä paitsi, amatöörivarkailla tuskin on mukana vaijerin katkaisemiseen tarvittavia välineitä. Se on ammattilaisten hommaa. Kaiketi.

Kysyin mieheltä, onko hän tämän varkauden jälkeen lukinnut pyöränsä. ” Ei nyt puhuta siitä”, vastaa hän. Luulenpa, että kun mies seuraavan kerran kävelee kotiin ilman pyörää, lukitsematta ajopeli on taas ollut. Hän yrittää todistella minulle, että lukitsematon pyörä kertoo vain luottamuksesta suomalaisten rehellisyyteen. Jotain perustelua hölmöilylleen täytyy hänenkin keksiä. ”Sitä paitsi, varastetut pyörät ovat aina olleet jo vanhempia. Koskaan ei ole uutta pyörää varastettu.” Se tästä nyt vielä puuttuisi!