Kirjoitukset avainsanalla lentomatka

Jonkun viisaana pidetyn miehen muistelen lausuneen jotakin otsikon tapaista matkan ja päämäärän suhteesta. Enpä nyt olisi välttämättä ihan samaa mieltä. Riippunee paljon siitä, millainen on päämäärä ja millainen matka.

Tyttären perheen luo Brysseliin tullessani ensisijaista oli kyllä päästä perille.  Matkakin sujui tosin mallikkaasti.

Tampereelta Helsinkiin meitä oli vain kolme komeaa koneessa. Lentohenkilökuntaa oli siten yksi enemmän. Tarjolla oli vettä, jos sitä osasi pyytää. Muistuipa mieleeni yksi pääsiäispäivä toistakymmentä vuotta sitten. Olin tulossa Hampurista Kuopuksen kanssa. Isossa koneessa (konetyypistä ei mitään käryä) meitä oli kuusi matkustajaa. Kentällä ennen lähtöä tarkistin varmaan noin 99 kertaa, olemmeko varmasti oikean portin luona, kun ihmisiä ei ruvennut tulemaan enempää. Oikeassa olimme. Siihen aikaan sai vielä lipun hintaan hyvän aterian. Sillä lennolla saimme  lisäksi mukaamme kuohuviinipullon.

Helsinki-Vantaalla minulla oli Brysselin koneen odotusaikaa noin kolme tuntia. Kun lippuja yrittää mahdollisimman halvalla ostaa, eivät ajat aina mene ihan optimaalisesti. Mutta mikäpä hätä minulla. Ehdin käydä katsomassa Kainuu-huonetta ja tutustumassa uusiin “ lepo/nukkumiskapseleihin”, mikä ikinä lieneekään virallinen nimi. Ihmettelin, miten tuolin “katon “ saisi kiinni. Joku henkilökuntaan kuuluva arveli, että siihen ehkä tarvitaan rahaa. Eestiläinen nuoripari sen sijaa tiesi, että senkun vain ottaa kiinni ja vetää. Kas tässä se on yksi lapsen ja aikuisen ero. Lapsi olisi varmaankin jo kokeillut vetämistä sinä aikana, kun mina seisoin tumput suorina asiaa pähkäillen.

Eivät hassumpia olleet nämä “sukkulat”. Huonosti nukutun yön jälkeen olisin voinut varmaan hyvin nukahtaakin. En kuitenkaan arvannut sitä tehdä. Epäilin, että jos laitan puhelinherätyksen päälle, niin herätys voi livahtaa  väärään aikaan tai väärään päivään ja jään koneesta kuin Jämsän äijä taivahasta. Meinaan vaan, että pientä kokemusta siihenkin suuntaan on.  Lepotuoleissa oli vielä uudenkarhea tuoksu. Sopii toivoa, että siinä vaiheessa, kun useampi henkilö on jo siellä kuolannut, niitä välillä puhdistetaan.

Brysselin kone oli aika lailla täynnä. Tosin tällä kertaa yhtään meppiä ei osunut koneeseen. Vieruskaverinani oli nuori, flunssasta kärsivä nainen, joka yritti torkkua takkinsa alla. Minä puolestani yritin olla jopa hengittämättä sinne päin, että virukset eivät lähtisi lentoon väärään suuntaan. Ilman juttuseuraa luin ja  ratkaisin  ET-lehden ristikon. Toki nautin Finnairin nykyhetken ilmaiset tarjoilut; teetä ja mustikkamehua.  Kahvia ja vettä olisin myös saanut.  Ei kuitenkaan pidä liikaa ahnehtia.

Brysselissä oli viisitoista astetta lämmintä, mutta pilvistä. Esikoinen käytti runsaaasti aikaa ruuhkissa istumiseen, kun haki minua kentältä. Lapsenlapsilta sain kotona ne odotetut tulohalaukset. Ja tottakai; olivat mokomat taas kasvaneet tässä kolmessa kuukaudessa. Kultapoika kohta näyttää jättävän minut kainalokepikseen.

KAKSI ALIMMAISTA KUVAA BRYSSELIN KENTÄLTÄ. TOISESSA NÄKYVÄ AVARUUSSUKKULA VIITTAA BELGIALAISEEN TINTTI-SARJAKUVAAN.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Vävy on viikon verran reissussa ja Esikoinen pyysi minua avustamaan arjen pyörityksessä. Kun ajankohta sopi, niin jo vain se passasi.

Olihan tässä pientä draamaa, kun kävi ilmi, että olin ostanut liput netistä väärälle viikolle. Mitään en myönnä, mutta täällä päässä varmaankin ”sihteerikkö” (minä en ainakaan!) oli sotkenut päivät. Tai tietokoneessahan se vika aina on. Varmaan tässäkin.

Harmi, harmi! Pähkäilin, mitä tehdä. Päädyin siihen, että ostan uudet liput, vaikka menisi ne viimeisetkin siemenperunat. Mies halusi kuitenkin kokeilla, josko päiviä saisi vaihdettua, vaikka lipuissa ei ollutkaan vaihto-oikeutta. Nauroin makeasti tällaiselle yritykselle. Ei mitään saumaa! Vaan miten kävikään? Ystävällinen asiakaspalvelun pomo tuli asiassa vastaan ja maksamalla lisää vajaa puolet lipun hinnasta sain uudet liput oikealle ajankohdalle. Toki hän korosti, että yleensä ei näin tee. Kiitän siis häntä mitä nöyrimmästi ja vähemmän nöyrästi yritteliästä miestäni, mutta kiitän kumminkin. Kun en ollut puhelun aikaan kuuloetäisyydellä, en tiedä, millaiseksi höperöksi on minut on siinä leimannut. Mutta tässä kohtaa tarkoitus pyhittänee keinot.

Kun kerroin kuorokaverilleni olevani poissa treeneistä matkan takia, hän huokasi: ”Voi miksei munkin lapsen perhe asu jossakin ulkomailla, kun ovat vain Helsingissä!” Näkökulmia asiaan on siis monia, aina tilanteenkin mukaan.

Kultatyttö on tässä viime aikoina pari kertaa skypettänyt. Tuliaistoiveena on korvapuusteja (kuten aina) ja Mummelimehua (kuten aina). Mummelimehu tarkoittaa mustaviinimarjoista tehtyä kotimehua, joka on lasten suosikkijuoma numero yksi. Paha vaan, että mehupullojen kanssa saa aina olla sydän syrjällään pysyykö liemi pullossa lennon aikana, vaikka miten hyvin ne tumppaisi. Lisäksi ne painavat paljon ja sallitut kilorajat tahtovat paukkua joka kerta. Vielä en ole sentään turvautunut laukkuja keventääkseni laittamaan ylimääräisiä vaatekertoja päälleni. Tätä konstia joutui käyttämään kerran siskon tyttö.

Valitettavasti en kuulu niihin ihmisiin, jotka ovat intoa piukassa, kun pääsevät lentämään. Jos aito valinnan mahdollisuus olisi, menisin maata tai merta pitkin. Ei sillä, monesti lentomatkoilla on vieressä istuvan kanssa sukeutunut mielenkiintoisia keskusteluja. Kerrankin oli pohojalaanen miäs menossa Saksasta autoa ostamaan. Toisen kerran vieressä istui saksalainen, joka oli naimisissa suomalaisen naisen kanssa. Hänellä oli avioliittonsa perusteella hyvin selvät, eivätkä niinkään imartelevat näkemykset suomalaisista naisista. Mies ihmetteli myös asuntojen hintoja Suomessa. Hän oli myynyt Saksassa omistamansa kerrostalon. Sillä rahalla oli poika saanut Helsingissä vain kerrostaloasunnon.

Mielenkiintoisin lentotuttavuus oli joitakin vuosia sitten Rooman reissulla. Isä ja muutaman vuoden vanha poika matkasivat toiseen kotiinsa Italiaan. Pojan nukkuessa isä kertoi pariskunnan vaikeista lapsettomuuden vuosista ja siitä onnesta, jonka pojan syntymä toi tullessaan. Lapsen saaminen oli saanut hänet järjestelemään elämänsä uusiksi. Jutellessa kävi myös ilmi, että mies keräsi eri maiden eurokolikoita. Enää puuttuivat Belgian pikkukolikot. Lupasin lähettää ne hänelle kotiin palattuani. Mies hämmästeli, että ihanko totta voisin niin tehdä. Totta totta. Sainpa vielä hyvän mielen itsellenikin.

Parhaimmillaan siis matka sujuu joutuisasti tuntemattomien ihmisten kanssa keskustellen. Arvostan sitä, että saan ikään kuin lahjaksi kuulla palan heidän elämästään. Jos vierustoveri paneutuu omiin hommiinsa, minäkin luen mielelläni kirjaa.

Yritän opetella seuraavanlaista Eeva Kilven upeaa asennetta tulevaisuuden suhteen:

Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.”

Näillä mietteillä lähden tähänkin matkaan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat