Mökkiehtoona  kello 23 saan tekstiviestin:  Killinkoskella on huomenna markkinat. Sinne!

Mökkiaamuna yhdeksän jälkeen olen saanut naapurimökiltä tekstiviestejä: Huomenta. ja Nyt olis kahvia. Lopulta tulee soitto, johon jopa herään. Markkinoille!

Yritän saada kroppani ja pääkoppani käyntiin viileässä järvessä. Suku jo hosuu lähtöä.

Ellet ole vielä kartalla siitä, missä Killinkoski on, niin kerronpa. Se on Virtain kylä valtatie 68:n varrella. Nimensä se on saanut tarun Killi-jättiläisestä. Kylässä on vain kolmesataa taloutta. Siellä on kuitenkin mahtavan tarmokas kyläyhdistys. Sen ansiosta kylä on nykyään kulttuurimatkailukohde. Vanha nauhatehdas, Wanha Tehdas pitää sisällään monenlaisia museoita, kuten esimerkiksi Nostalgiset lelut ja Kamerataivas, taidenäyttelyitä, ison kirpputorin ja vaikka mitä muuta.

Nyt olen kuitenkin menossa pihapiirissä oleville vuosittaisille Markkinoille. Niitäkin on järjestetty jo yli 20 vuotta. Itse olen ensikertalainen. Kuten koko Killin tanhuvilla.

Autoja on kuin seurapihalla! Kauppaajia on kävelytien molemmin puolin ja vielä muuallakin. Ensimmäisenä törmään levollisena istuvaan Seppo Pohjoseen koirineen ja vanhoine pannuineen. Ensikertalainen hänkin hommassaan.

Ostettavaksi löytyy aivan mitä tahansa, jokaisen makuun!

Minun pussiini kertyy pikkulusikoita mökille, Marimekon lautanen ja kaksi teema- lautasta. Arabian kannuja olisi, mutta kovalla, kovalla hinnalla. Niinpä kai ne ovat kaikkialla. Täytyy yrittää käsitellä hyvin omaa ainokaistaan. Marimekon mukeja on muutama. Pidän yli kolmenkymmenen euron hintaa kohtuuttomana vielä marketeissakin myynnissä olevasta mukista.

Silmälasit koteloineen saisin viidellä eurolla. Mikäpä siinä, jos olisi kiva malli ja pokat hyvässä kunnossa, uudet linssit vain. Miekka maksaisi 200 euroa, toimintakuntoinen gramofoni monine vaihtoneuloineen 120 euroa. Enpä taida tarvita. Miekkailun aloittaminen ei taida olla enää suositeltavaa viittä vaille seitsemänkymppiselle. Eipä ole muutenkaan minun lajini.

Kirjoja ja etenkin astioita on monella pöydällä. Monenlaisia vanhoja tavaroita löytyy. Miten kävisivät nämä?

Sitten saan vinkin pyöristä! Yksi olisi mahdollinen Nuorimmalle Polvelle kesäpyöräksi, kun vanha on pieneksi käynyt. On sentään Tunturi. Myyjä sanoo huoltaneensa kulkuvehkeen. Ruostetta on vähän rungossa, eikä kilikellokaan toimi, mutta vaihteita on monia ja tuntuvat toimivankin. Kun saan vielä tingittyä hinnan neljään kymppiin, kaupat syntyvät.

Annalan Samin korupöydiltä ostan vielä hopeisen nilkkaketjun ja korvanapit. Niitä tippuu ties minne enemmän kuin syksyllä lehtiä. Ainainen pula arkikorviksista.

Näitä ihania vanhoja valokuvia en voi vastustaa! Kuka tietää, vaikka olisivat väärän koivun kautta sukulaisiani. Voin ainakin niin kuvitella.

Ennen poislähtöä kurkkaan vielä Wanhaan tehtaaseen sisälle.

Parturi-Kampaamossa pyörii Eila Hömmö, joka osoittautuu koko Killin Parturi-Kampaamon kylämuseon äidiksi. Esineitä on kolmekymmentäluvulta alkaen. Eila Hömmö itse on pitänyt kampaamoa 60-luvulta. Erikoisin laite lienee sähköinen permanenttikone, jota käytettiin 1920-luvulta 1950-luvulle. Ei muuta kuin rullat päähän, johdot kiinni rulliin ja virta päälle. Sähköpermanentti on pian valmis!

Hömmöllä riittäisi tarinoita ja kertomuksia kampaamosta vaikka miten pitkään, luulen, mutta kuski jo odottelee autolla. Kyllä näin on, että tähän Wanhaan tehtaaseen täytyy tulla tutustumaan uudemman kerran ja ajan kanssa. Täällä näyttää olevan vallan mahottomasti kaikkea!

Killinkoskelaiset ovat toimeliasta porukkaa. Sen lisäksi he näyttävät olevan Yläkerran Ukon suosiossa. Jokavuotinen markkinakävijä muistelee, että joka kerta on paistanut aurinko, kuten nytkin.

 Kyllä siellä kelpaa olla ja elellä! Ja kyläillä!