Tuntemattomaksi tämä hotelli olisi jäänytkin, ellei Kuopuksen perhe olisi sieltä meille huoneita varannut. Proosallinen syy taisi olla se, että Helsingin hotellit olivat koko lailla varattuja Helsingin juhlaviikkojen takia.

Ei huono valinta. Hotellissa on 120 huonetta ja 35 autopaikkaa alhaalla. Meidän vierailumme aikana automme lisäksi tallissa on vain muutamia muita autoja. Sisäpihalla voi halutessaan istuskella ja nauttia juotavaa/syötävää.

Aula on pieni. Hotellihuone on aika normi. Sänky on normaalia korkeampi. Yöllä unen pöpperössä sängystä noustessani melkein tömähdän lattialle. Patja ja tyynyt menettelevät. Jos kriittiseksi rupeaisin, minun makuuni ne olisivat voineet olla vähän pehmeämpiä. Mutta tässäkin asiassa vierailijoiden makuja on monia.

Mutta vuoteenvieruslamppu! Se on kunnollinen, kunnon valon antava illalla sängyssä lukijalle. Tästä mie tykkään! Et tiedäkään, miten monessa hotellissa vastaava tuikku on enempi niin kuin koriste.

Aamiaishuoneessa jokaiselle osoitetaan oma pöytä, ei siis vapaata valintaa. Pöydässä on valmiina aterimet ja kahvi (tai tee) tuodaan pikimmiten. Samaan hintaan saa sekä espressoa että cappuccinoa. Samoin aamiaisen hintaan pyytäessään saa paistettua kananmunaa, uppomunaa tai omelettia. Munakokkelia on tarjoilupöydässä. Tyrnishotti ja tuorepuuro saavat aamun hyvin alkuun. Ystävälliset, hymyilevät tarjoilijat nopeatempoisesti tuovat ja vievät.

Indigo sijaitsee Punavuoressa Bulevardilla. Rautatientorille on kilometrin matka eli ei siis paljon mitään. Ullanlinnan laiturille Ehrenströmintielle onkin sitten jo tuplasti tuo. Sattuneesta syystä eli kuopuksen perheen Pieneen ihmiseen liittyen saan tutustua tähänkin reittiin. Ei siinä mitään. Tosin mapsinkaan ohjeilla en meinaa osata perille, kun en ymmärrä, että yks kax katu, jolle pitäisi mennä, onkin ylempänä. Miten sitä nyt maalaismanselainen sellaista voisi ymmärtää? Hohhoijaa! Kysyen kylä löytyy. Pitkän laiturin alkupäässä on kyltti: Särkän laituri/ Harakan laituri. Lieneekö rakkaalla lapsella monta nimeä? Mistään Ullanlinnan laiturista, johon tietyt lähipaatit saarista rantautuvat, en ole aikaisemmin kuullutkaan, harakoista ja särkeistä puhumattakaan. Taas laveni kokemusmaailmani.

Hotelli Indigon ihan lähituntumassa on Ekbergin kahvila. Lauantai-iltapäivänä ulkoterassi on aivan täynnä. Menen siis viereisen Fazerin kahvilan terassille. Siellä on minun lisäkseni vain yksi ihminen, sisällä toki enemmän. Myyjä kertoo päivän olleen kiireisen. Juon Fazerin suklaacapuccinon ja syön pähkinäbeben. Nam. Hyvää on!

Näin tuli taas yksi reissu Isolle kirkolle tehtyä. Parasta oli, kun sain Pienen ihmisen kanssa viettää pitkästi kahdenkeskistäkin laatuaikaa. Uskallan väittää, että nautimme siitä molemmat.