Silmiini sattuu netistä mainos Röyhkeyskoulusta.

Närästyttää. Ja pahasti!

Tätäkö me tosiaankin olemme vailla, röyhkeyden opettelua! Ihan tottako vielä ihan oikeasti toisten kyykyttämiseen ja kyynärpäiden käyttöön on syytä erikseen kouluttaa ja kouluttautua. Eiköhän sitä noin keskimäärin tapahdu riittävästi jo muutenkin?

Märehdin juttua jollakin aivolohkollani hyvän aikaa. Mielessäni jo kirjoitan tulikivenkatkuisen postauksenkin aiheesta.

Sitten rupean ajattelemaan, että olisiko syytä perehtyä asiaan vähän enemmän.

Lainaan kirjastosta tämän Röyhkeyskouluja pitävän Jenni Janakan saman nimisen kirjan. Kuten kirjan välissä olevista post-it lapuista näet, luin sen ihan ajatuksen kanssa tärkeitä kohtia laputtaen. Laputtamiani sivuja on niin paljon, että en niistä kaikista sinulle kertoile. Lappujen runsaudesta voit päätellä, että mitään höttöä kirja ei ole.

Jenni Janakka toteaa popularisoivansa tiedettä. Psykologian osalta  saatan sanoa, että Jenni onnistuu minusta hyvin. Hän tuo usein tekstissään esiin, mitä tutkimusta siteeraa. Erityisen vaikuttunut olen, että hänellä on kahdeksatta sivua lähdeluettelossaan. Liian usein olen lukenut tai ainakin silmäillyt itsehoitokirjoja, joissa tutkimusten osalta on mutkat vedetty suoriksi tai jopa esitetty mutua totuutena.

Kun olen tällainen vanhempi valtiomies, itseäni välillä nyppii asioiden tehostaminen sielunvihollisen nimeä käyttäen. Minä kun olen saanut niin hyvän vanhanmallisen koulun äidinkielen opetuksen, että löydän kyllä ihan muitakin suomen sanoja näkemystäni vahvistamaan. Mutta. Toki tajuan, että kirja on lähinnä tarkoitettu nuorehkoille työssä käyville naisille. En siis ole varsinaista kohderyhmää. Ansiotyötä en ole nähnyt aikoihin ja nuoruuden kanssakin on vähän kiikunkaakun. Mutta silti. Jenni, luota siihen, että pärjäät koulussasi yksinkin. Et siihen perkeleitten ja saatanoitten apua tarvitse!

Kirjan 259 sivua pitävät sisällään tietoa muun muassa stereotypioista, kiltin tytön syndroomasta ja huijarisyndroomasta, jotka itselleni toki kaikki ovat tuttuja asioita. Kiltin tytön syndroomaa olen tainnut itsekin potea. Ja olenkin. Uskon tosin jo vapautuneeni siitä aika hyvin. Ein sanominenkin onnistuu hyvin. Ikääntymisessä on puolensa.

Itseäni puhuttelee kirjassa etenkin luku itsensä vähättelystä ja pienentämisestä. Sitähän me monesti teemme iästä huolimatta. Vähättelemme saavutuksiamme tyyliin: ”tää nyt vain on tällainen” tai Jennin esimerkin mukaan ” Mä vain mietin sellaista….”      ” Jos mietit jotain tai meinaat sanoa, sano”. Sano ilman tilkesanoja (tässä:vain), jotka tuovat vähättelyn koko juttuun. Jenni kehottaa harjoituksessaan miettimään, miltä tuntuu kuunnella, kun joku vähättelee itseään. Ne tuntemukset voivat auttaa itseä välttämään samaa.

Muistuupa mieleeni Kalevalaisten ilta, jossa jokainen esitteli itsensä uusille jäsenille.  Vuorollani kerroin muun muassa, että muutama vuosi sitten minua pyydettiin hallitukseen, ”kun ei ilmeisesti ketään muuta onnistuttu saamaan”, mutta yön yli nukuttuani kieltäydyin ajan puutteen vuoksi. Tähän eräs mukana olija huomautti, että älkää naiset pienentäkö itseänne. Erinomaisen hyvä ja tärkeä kommentti.

Jenni. Usko tai älä, kirjasi ansiosta laitoin yhden viestin menemään tutulle. Olin hautonut sitä jo pitempään.  Olin miettinyt, mitä ne nyt tykkäisivät, jos sen laittaisin vai olisiko parempi, jos en laittaisi ollenkaan? Mitä ne siitä ajattelisivat? Luin kirjastasi, että Älä päätä toisen puolesta. Siis älä päätä sitä, mitä mieltä hän asioista on. Ota yhteys, äläkä venkoile keksimässä syitä, miksi ainakaan juuri nyt ei ole hyvä aika. Ans kattoo, perästä kuuluu.

Jennin kirjassa on paljon erilaisia harjoituksia. Eipä vähän itseäni huvittanut, kun löysin sieltä harjoituksia, joita itsekin olen käyttänyt työssäni jo vuonna kivi ja kirves. Esimerkiksi : Kirjoita lista asioista, jotka tuottavat sinulle iloa. Tai: Kirjoita lista asioista, joissa olet hyvä ja joissa olet erityisen hyvä. Mikäpä siinä. Hyvät harjoitukset ovat hyviä, koska ihminen on sama, vaikka aika muuttuu.

Voi että, miten ilahduin kirjan lopussa olevasta Empatiatreeni- luvusta!” Empatia on ihmiselle olennainen kyky, koska elämme ja tulemme aina elämään toisten ihmisten kanssa”, kirjoittaa tämä Röyhkeyskoulun pitäjä ensin kerrottuaan, että empatia on kykyä nähdä asioita toisen näkökulmasta. ”Empatia on kunnioitusta” ”- mitä suurinta röyhkeyttä on treenata empatiaa.”

Missä siis kirjassa piilottelee se röyhkeys? Röyhkeys, joka netin mukaan tarkoittaa esimerkiksi julkeutta, hävyttömyyttä, koppavuutta ja/tai ylimielisyyttä.  

Katsoin netissä vielä Jenni Janakan kirjoituksia ja videon aiheesta. Siinä hän toteaa, että ”tässä yhteydessä röyhkeys on hyvää, lämmintä voimaa, joka syttyy sisälläni hehkumaan niinä hetkinä, kun muuten meinaa arkailla ja jättää tekemättä. Näissä hetkissä röyhkeys tuuppaa menemään.” ”Maailma ei kaipaa yhtään lisää kusipäisiä ihmisiä.” Jenni, olen ihan liikuttavan samaa mieltä! Jennin mielestä esimerkiksi Tsemppikoulu olisi ollut kuitenkin todella tylsä nimi. Niin kuin olisi ollutkin.

Tiedätkö Jenni, että suomen kielessä on oikein hyvä sana, joka kattaa sen, mitä kirjastasi luin. Se on JÄMÄKKYYS. Siis Jämäkkyyskoulu. Entäpä ROHKEUS? Rohkeuskoulu. No joo. Myönnän. Ne eivät varmastikaan ole yhtä vetäviä kuin Röyhkeyskoulu. Enpä minäkään varmaan olisi Jämäkkyys- tai Rohkeuskoulukirjaasi lukenut. Bisness on bisnestä.

Sitä kuitenkin mietiskelen, että jos ostan kaupasta purkin, jossa lukee maitoa ja siellä onkin piimää, varmasti reklamoin. Jos tulen Röyhkeyskouluusi oppiakseni röyhkeäksi (tai vielä röyhkeämmäksi?) ja opetatkin jämäkkyyttä ja empaattisuutta, niin saanko rahani takaisin?

Elä huoli Jenni. En aio tulla testaamaan, vaikka rohkenen ihan Röyhkeästi suositella kouluasi, jahka korona antaa sille taas tilaa. Minulle riittää hyvin kirjasi kiinnostava anti. Kun en ole edes kohderyhmääkään.