Jos tätä menoa jatkuu, voin perustaa blogin Sairastuvan tarinoita. Pari viikkoa sitten postasin rannekanavan oireyhtymän leikkauksestani. Lisää vaivoja tuli ihan tilaamatta.

Tätä uusinta sairaustarinaa en tosin ensin aikonut kirjoittaakaan. Jatkuva sairauksiin keskittyminen kun ei itselleni oikein nappaa. Sitten ajattelin, että tästä kuitenkin joku voisi saada vinkkiä vastaavaan tilanteeseen.

Tällainen on tarina, joka on tosi.

Jo jonkin aikaa minulla on ollut nenän pielessä pari näppyä. Yli kolmekymmentä vuotta sitten sain ruusufinnidiagnoosin. Taudista ei kyllä sen koommin ole näkynyt hajun häivää. Ajattelin nyt taudin aktivoituneen ja suunnittelin ihotautilääkärille menoa. Homma on kuitenkin venähtänyt.

Yhtenä päivänä päälaellani rupesi kihelmöimään ja tuntui jotain röpelöä. Googletin ja luin, että ruusufinni voi tulla päähänkin. Jotain rajaa sentään! Tätä en hyväksy!

Netistä sain seuraavalle päivälle ihotautilääkärille ajan. Lamppunsa kanssa päätä tutkittuaan hän totesi: ”Päässä on vyöruusu ja nenän pielessä ruusufinni.”

Että mitä? Vyöruusu! Eipä moinen ollut näppypäässäni edes pyörähtänyt. Sain siis kerralla kaksoisdiagnoosin. Yleensä kaksoisdiagnoosi tosin tarkoittaa samanaikaista mielenterveys- ja päihdeongelmaa. Itse asiassa kolmaskin tauti oli päällä: ranneleikkauksen jälkeinen vielä parantumaton tila.

Ällikällä lyötynä kyselin: Mitenkäs huominen kampaaja? Perukaa se, sanoi lääkäri. Voikos virus päästä päänahasta aivoihin? Ei voi, mutta silmään voi levitä. Jos niin käy, on mentävä heti ensiapuun. Näine hyvineni e- reseptien kanssa lähdin kotiin. Vyöruusuun sain viruslääkkeet ja kipulääkekuurin. Niiden avulla taudin kestoa voidaan lyhentää ja ehkä ehkäistä taudin jälkeinen hermosärky, valisti lääkäri.

Pöllämystyneenä en enempää ruususesta älynnyt kysyä, eikä lääkäri kertonut. Netin lääkärit olivat monisanaisempia. Sen tiesinkin ennestään, että vyöruusu puhkeaa, kun jostakin syystä hermostossa lymyillyt aikaisemmin sairastetun vesirokon virus aktivoituu. Jossain vaiheessa 10-30 % ihmisistä sen saa, tavallisimmin yli 50- vuotiaana. Sukupuolten tasa-arvo toteutuu sairastumisessa. Esimerkiksi vamma, leikkaus tai sädehoito voi toimia ärsykkeenä. Aina syytä ei löydy. Itselläni ranneleikkaus on saattanut olla tarvittava ärsyke. Kenties.

Katastrofiajattelu yritti tunkea päälle, kun seuraavana päivänä oli roskan tunnetta silmässä. Internettiaapisesta katselin kammottavia kuvia vyöruusun vaivaamasta silmästä ja luin, että sokeuskin voi uhata. Otin kuitenkin järjen käteeni ja päätin ruveta panikoimaan vasta sitten, jos siihen tulee oikeasti aihetta. Toistaiseksi ei ole tullut.

Näistä kolmesta sairaudestani huolimatta elämäni sujuu mallikkaasti. Mies, joka ruokapöydässänikin istuu, on kiitettävästi pitänyt meidät ravittuina. Kävelytän ruusujani ja kättäni päivittäin. Varsinaista liikuntaa ei salli käsi, jossa on vielä tikitkin, eikä vyöruusu, joka on tulehdustauti. Jos ruusufinnin piti tulla, niin nyt oli hyvä aika, kun liikunnat olivat muutenkin katkolla. Käden käytössä on vielä rajoituksia. Ruusufinni taas ei aikaisemminkaan tuottanut kuin esteettistä haittaa.

Vyöruususta en enimmäkseen tietäisi mitään, ellen joutuisi napsimaan lääkkeitä ja välttämään tukan kunnollista pesua. Erilaisia tukan osapesusysteemejä olen kyllä kehitellyt. Onnekseni ihottumaa on vain pienellä alalla. Lääkkeet pitävät kivut poissa.

Mitä tästä tarinasta voisi sitten oppia vastaavaan tilanteeseen joutuva?

Tärkeää on, että kun huomaa kipua tai jotain muutosta iholla, on syytä mennä heti lääkäriin. Viruslääkityksestä on hyötyä vain, jos se aloitetaan viimeistään 72:n  tunnin ( mieluimmin 48:n tunnin) kuluttua ensi oireista. Itse olisin varmaankin jäänyt pitempään  ihmettelemään oirehdintaani, ellen olisi liittänyt sitä, joskin virheellisesti, ruusufinniin.

Lohdullista on se, että kaikki vyöruusut eivät näköjään aiheuta niitä tuskallisia kipuja, joista vyöruusun yhteydessä yleensä puhutaan. Ihottuman koolla saattanee tässä olla merkitystä. Lääkityksellä ihan varmasti.

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat