Kirjoitukset avainsanalla talvimökkeilyä

Valkoinen hanki jään päällä. Melkein täydellinen hiljaisuus ja rauha. Lempeän leppeä kevättalven sää, aurinkoinenkin. Mökki ja lämpenevä sauna avantoineen.

”Liikkukaa nyt tosiaan, kun vielä voitte…heheh!” viestittelee Esikoinen Brysselistä, kun kerron mökille menosta. Belgiassa ei saa autolla mennä kuin kauppaan ja sairaalaan. Ulkoilunkin pitää tapahtua kodin lähellä. Samaa ”laulua” laulaa myös Saksassa asuva sisko. Heillä ei ole lupa mennä vapaa-ajan asunnolleen Pohjanmeren rannalle, kuten ei kenelläkään muullakaan. Rannat on jopa eristetty nauhoilla.

Me siis menemme mökille, kun saamme. Ainakin vielä. Mahdollisia viruksia emme siirtele mökkiseudulle. Emme kontaktoi ketään kyläläistä. Ruokatavaratkin olemme ostaneet jo Tampereelta. Emmekä jää sinne odottelemaan sairastumista. Kaasuttelemme kotiin.

On ihmisiä, jotka eivät suurin surminkaan haikailisi mökille, ei kesällä, ei talvella. Minä olen sitä toista rotua, joka rakastaa mökkeilyä. Kun vaihdan kaupunkielämän, vaikka vain pariksi päiväksi, mökin maisemiin, on kuin lähtisin kauemmaksikin maailmalle virkistymään. Mökkihöperö mikä mökkihöperö.

Arkajalkana epäröin jäille menemistä, etenkin tällaisena talvena. Tarvitsen melkeinpä kahden riippumattoman asiantuntijan kirjoittamat todistukset jään paksuudesta. Kun niitä ei ole, otan varmuudeksi jäälle mukaan jäänaskalit, jotka löydän laatikon perältä. Ovat ihan käyttämättömät. Taitavat vain olla jotain halpislaatua, kun terän suojuskin on murtunut. Enpä edes saa niitä kaulaani kuin aivan ihme mykkyrään. Pääasia, että mukana ovat.

Pari viikkoa sitten lunta oli jään päällä sen verran, että ihan kevyesti taivaltaminen ei käynyt. Sai ihan tarpoa. Mutta mihin olisi ollut kiirettä? Muistelenpa talvea vuosia taaksepäin, jolloin peilikirkkaalla jäällä pystyi kelkalla vetelemään huikeita liukuja. Vuodet ei oo veljeksiä.

 On tää vaan elämää! Kävellä kaikessa rauhassa puhtaalla, valkoisella lumella jäällä. Parissa viikossa lumi on sulanut niin, että jään päällä on vain ohut kerros. Piikkikengätkään eivät tahdo riittää pystyssä pysymiseen. Onhan potkukelkka. Sekin perintökalu. Ihmisiä ei näy. Myöhemmin poikaporukka näyttää luistelevan ja pelaavan jonkun mökin rannassa.

 

Moneen vuoteen ei olla miehen kanssa oltu pilkillä. Nyt ollaan. Aviohenkilö on jostain lukenut, että punainen villalanka on ihan hyvä syötti. Sillä yritämme.  Ei nappaa. Epäilen jo, että kyseessä on vitsi. Lapissakin usein kalastellut kuorokaveri todistaa myöhemmin asian olevan totta. Hän sai aikoinaan ensimmäisen tammukkansa punaisella villalangalla. Mahtavaa!

Aurinko killittää ja lämmittääkin jo. Kun kalaonnea ei ole, jätämme järven. Pitäkööt kalansa! Suuntaamme kuuskutosen yli pienelle tielle. Teemme parin tunnin lenkin ja poikkeamme ennestään tuntemattomalle tien pätkälle, johon taideteokset ohjaavat.

Tie johtaa lammelle, jolle myöhemmin kartasta saamme nimeksi Jouttilampi.  Siellä pasteerailee kaksi joutsenta ja kanadanhanhi. Mitä hanhi tekee joutsenten porukassa? Onko se niiden ottolapsi? Aika huvittavan näköistä, kun hanhi kaartaa lentoon joutsenten vanavedessä.

Hikisen, reippaan lenkkeilyn jälkeen, on saunan aika. Mökin puusauna on ihan eri maata kuin kaupunkikodin sähkösauna. Ja ihan vaan tiedoksi, että meidän mökkisaunaa parempaa saunaa ei ole. No joo. Ehkä joku savusauna. Avannossa pulahtaminen kuuluu asiaan. Tai kuuluu ja kuuluu. Jos ei taho, ei kuulu. Minä ja aviohenkilö tahomme. Iliman muuta.

Illalla saunan jälkeen on ihana peitellä itsensä petiin ja lukea. Saunokoon mies vielä. Kuutamon sattuessa on vielä ensin hetki haasteltava kuuherran kanssa. Ehkä on myös vetäistävä vähintään alku Olavi Virran iki-ihanasta Hopeinen kuu -iskelmästä.

Seuraavana päivänä innostun käymään lenkkeilyn jälkeen avannossa ilman saunaa. Ei taida ihan olla minun lajini. Jalat mokomat tuntuvat kylmiltä vielä pitkään.

Mökkinaapurin emäntä harmittelee puhelimessa, että ei ehtinyt hakea kirjoja kirjastosta ennen niiden sulkeutumista. Kehotan häntä tulemaan katsomaan meidän ”kesäpuolelta” kirjahyllystä, löytyisikö jotain luettavaa.  Kirjat ovat tosin suurimmaksi osaksi jo vanhempieni hankkimia, mutta eivät mitään kioskikirjallisuutta. Sanon jättäväni mökin oven auki, että hän voi tulla sen jälkeen, kun olemme lähteneet kotiin. Korona.

Illalla naapuri soittaa ilahtuneena. Hän sanoo löytäneensä ihania kirjoja monta kappaletta!

Meitä asiasta ilahtuneita on nyt kaksi.

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Järvessä oli jo kunnon jäätä, mutta sitten tuli suoja ja jää suli. Nyt on vasta yhden yön jää. Se ei kanna paljo kissaakaan.”

Näin vastasi kyselyyni puhelimessa kesämökkimme naapurin emäntä, usean kissan omistaja.

Viikon päästä tuli tekstiviestikyselyyni seuraava vastaus:

”Nyt on hyvä jää. Mies aurasi teidän mökkitien. Nyt on kaikin puolin hyvät olosuhteet.”

Olosuhteet olivat siis kaikin puolin hyvät Sulasti- avantoaltaan asentamiselle mökkirantaamme. Ei muuta kuin matkaamaan aurinkoisessa säässä mökille. Ihme ja kumma, mutta miehellekään ei tullut työesteitä.

Olin etukäteen varmistanut, että parinkymmenen kilsan päässä asuva siskon leski oli myös käytettävissä. Hommaan tarvitaan mieluummin kaksi miestä tai ainakin ihmistä. Näin vapauduin makkarasopan lämmitykseen ja kahvin keittoon.

Sulasti-allas on kesän ajan ollut majoittuneena rannalla. Syksyllä pesin sen mäntysuovalla, harjalla ja lämpimällä vedellä.

Ensimmäinen homma on arvioida sopiva etäisyys rannasta niin että altaan portaat eivät uppoa mutaan. Jo tässä vaiheessa voi kantaa altaan rantapusikosta lähietäisyydelle.

Seuraavaksi tehdään allasta vähän isompi aukko jäähän. Siihen tarvitaan kairaa ja jääsahaa. Tällä kertaa jään paksuus oli hyvä, noin kymmenen senttiä. Paksumman jään kanssa saa tehdä kauan otsa hiessä töitä. Monena vuotena ärräpäät ovat lennelleet. Tosin useimmiten homman ovat hoitaneet siskoni ja sen mies. Viereisen kesämökin omistajina he usein ehtivät meitä useammin myös veteen pulahtamaan.

Irrotettu jäälohkare työnnetään johonkin jään alle pois tieltä.

Eipä muuta kuin nostetaan allas veteen. Kolmessa nurkassa on eräänlaiset levyt ja niitten päällä muovitötsät. Niiden avulla allasta voi sitten nostaa ylemmäksi sitä mukaa kuin jää paksuuntuu.

Kokemuksesta voin kertoa, että näin matkan päässä kun ollaan, allas on joskus jäätynyt liian syvään. Eikä ihan vain joskus. Kuinka sattuukaan, se on sitten se mies, joka meillä kuleksii, jonka virkana on yrittää hakata ja sulattaa jäätä levyistä ja niitä paikallaan pitävistä sokista, että allas saataisiin nousemaan. Siinäpä sitten eivät edes ärräpäät riitä, vaan saan kuulla kunniani, kun moisen vehkeen olen hommannut. Rikos lienee kuitenkin jo vanhentunut, kun ostosta on varmaankin yli kymmenen vuotta. Sitä paitsi, mies on minua innokkaampi pulahtamaan avantoon saunareissulla, useitakin kertoja.

Sähköjohtoa varten tarvitaan vielä puiden oksia, joille porataan pieni reikä jäähän. Johto nostetaan niiden varassa ylös, että se ei uppoa ja jäädy lumen alle.

Pitkäikäisyydestään huolimatta Sulasti pelittää edelleen hyvin. Jonakin keväänä sitä tosin jouduttiin haeskelemaan järven rannoilta. Oli nääs ruvennut jäiden sulettua matkustelemaan. Sen jälkeen se on hyvissä ajoin  sidottu narulla rannan puuhun.

Joitakin tiivisteitä on jouduttu uusimaan. Joku levy ja joitakin niitä kiinnipitäviä sokkia on pulahtanut asennushommissa kalojen aarteiksi. Näihin kaikkiin on apu löytynyt helposti N-L Rintamäen Alavutelaisesta firmasta, josta itse allaskin aikoinaan ostettiin.

Tällä mökkireissulla emme voineet käydä avannossa, koska sen ympärillä oli vielä sulaa vettä. Heiluntaa olisi ollut luvassa. Lupaan kuitenkin joskus myöhemmin laittaa kuvan, kun kastaudun tähän veteen. Iloksenne tai kauhuksenne.

Vuosikymmeniä sitten minua kiinnosti kovasti avantouinti. Kokeilua esti ainoastaan se, että pelkäsin kylmässä vedessä joko saavani sydänkohtauksen tai ainakin melkein. Eräs ystäväni sitten sai minut houkuteltua hommaan. Ihmeekseni tunne ei ollutkaan niin kamala ja jälkitunne oli mukava. Sen jälkeen olen jonkin verran asiaa harrastanut. Mikään erityisfani ei minusta kuitenkaan tullut.

Nyt mökkirannassa valo yössä muistuttaa menemään veteen. Ilman saunaakin se onnistuu esimerkiksi hikisen hiihtolenkin jälkeen.

Sitä odotellessa.

 

 

Kommentit (4)

Aina valmis avanto
1/4 | 

Hei

Onpa uusi suomalainen keksintö avannnossa pulahtamiseen (patentti hakuvaiheessa) ja siellä olemiseen tulemassa markkinoille. Ei kosketa pohjaan ja on turvallinen. Sisältää myös 14W,12V pumpun, joka pitää avannon auki kovillakin pakkasilla. Kuvia olemassa, jos halutaan.

Kevyt ja helppo asentaa!

Jouko

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
2/4 | 

Hei Jouko. Enpä ole moisesta vielä kuullut. Se ei kuitenkaan liene ihme, jos laite on vasta tulossa markkinoille.  Kyseessä lienee sinun keksintösi tai ainakin olet siinä mukana?  Kiinnostavaa on aikanaan sitten siihen tutustua. Meillä mökillä kyllä ilmeisesti meidän mökkeilyaikamme tuo Sulasti toimii, mutta jälkipolvi voi tehdä sitten omia ratkaisujaan. Hyvää alkavaa kevättä toivotellen, Anja

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Vierailija

Hei Anja

Oma on keksintö ja  koekäytössä ollut 2 talvea hyvin kokemuksin. Tosiaankin vasta ensi kesän jälkeen ovat kotisivut valmiit,  mutta jos haluat, voin lähettää pari kuvaa avantotasosta sinulle. Onhan se mukava kuulla ensimmäisen ulkopuolisen mielipide kuvien perusteella.  Jos kiinnostaa, lähetä oma sähköpostisi osoite minulle: avantotaso@phpoint.fi,

niin lähetän kuvat.

T. Jouko

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat