
Olemme aviohenkilöni kanssa jälleen kerran itsenäisyyspäivän konsertissa Tampere-talossa. Iso Sali ei ole aivan täynnä, kuten usein vastaavassa konsertissa on ollut. Johtuneeko siitä, että kapellimestarina ei ole Santtu-Matias Rouvali vai koronasta. Koronapassit toki ovella tarkistettiin.
Kapellimestarina on vasta 27 -vuotias Emilia Hoving, nuori lupaus. Vaikka en kapellimestarin työstä mitään ymmärräkään, niin joka tapauksessa kappaleet soitettiin nautittavasti. Sen nyt kuitenkin ymmärrän, että hyvää osaamista ja yhteistyötä siinä vaaditaan niin sinfoniaorkesterilta kuin kapellimestarilta.
Johtuneeko kapellimestarin iästä, että ensimmäiset teokset ovat tällä kertaa suhteellisen nuorten säveltäjien tekemiä? Todennäköisimmin musiikilliset seikat ovat kuitenkin valinnan perusteena.
Kiinnostavimpia minulle ovat sinfoniaorkesterin ja Jaakko Ryhäsen yhteisesitykset oopperasta Viimeiset kiusaukset. Kyllä Ryhäsellä on edelleen uskomattoman komea ääni! Hänen bassossaan on tarvittaessa hyvin voimaa. Omien sanojensa mukaan hän on kaksi kertaa lopettanut laulamisen: sydänleikkauksen jälkeen ja koronan takia. Koronan aiheuttaman paussin vuoksi hän on nyt kuulemma joutunut lisäämään harjoittelua. Sen uskon.
Ryhäsellä on nyt joulukuussa 75-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi useampikin esiintyminen. Meilläkin on vielä liput konserttiin, jossa hän esiintyy Seppo Hovin kanssa.
Itsenäisyyspäivän konserteissa itselleni tärkeintä on kuitenkin Finlandia. Pelkästään sen takia voisin tulla konserttiin. Nytkin jo alun mahtavat soinnut saavat kyyneleen silmääni. Sävelten ja rumpujen pauhu sekä välillä kauniit huilujen äänet saavat kylmät väreet selkäpiihini. Kyllä Sibelius osasi! Mutta kyllä osaa Tampereen filharmoniakin! Mieli tekisi laulaa mukana, vaan sitä en nyt sentään tällä kertaa tee.
Konsertin ensimmäinen Tarkiaisen teos jää minulta kutakuinkin kuulematta. Tai ainakin kuuntelematta. Jo ensisävelten aikana miehen vieressä oleva, yksin istuva nainen, nousee ylös ja sanoo, että hänen pitää mennä pois, häntä pyörryttää. Minua ohittaessaan hän ei jaksa eteenpäin, voimat alkavat loppua. Kannattelen häntä ja yritän tähyillä, missä on vahtimestari. Joku rivillämme istuva huomaa yhden vahtimestarin istuvan salin sivulla ja viittoo tämän tulemaan. Pian nainen pyörtyy lattialle. Vahtimestari pyytää korvakuulokkeellaan apua isoon saliin. Sanon, että ambulanssi on myös tilattava. Hän toistaa sen kuulokkeeseen. Kaksi vahtimestaria kantaa naisen pois.
Naisen tilanne jää mieleni päälle vielä tapahtuneen jälkeen. Pois lähtiessämme yritän tähyillä jotain vahtimestaria, mutta en näe. Olisin vain kysynyt, että kävihän ambulanssi tarkastamassa naisen kunnon. Pyörtyminenkään ei aina ole viatonta, olen käytännössä oppinut. Kun en siihen nyt saa vastausta, yritän vain luottaa siihen, että tilanne on asiallisesti hoidettu.