Vanhapiika

Tahattomasti yksinäisen tarina

 

Tämä on ruotsalaisen, 54-vuotiaan, Malin Lindrothin kirjan nimi. Samalla se on hänen elämänsä tarina.

Vaikka en ole koskaan vanhanpiian säädyssä ollutkaan, niin siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi kirja teki minuun voimakkaan vaikutuksen.

Vanhanpiian elämää Lindrothille ennusti jo amerikkalaisen vaihto-oppilasperheen ystävä, kun Lindroth oli 16-vuotias. Kertoessaan, mitä treffeillä tapahtuu amerikkalaisen pojan kanssa hän toteaa: ”Älä kultapieni välitä. Ei sinua kukaan huoli, ikinä”. Sanat ovat syöpyneet kirjailijan sisimpään, kun hän muistaa ne vielä lähes 40:n vuoden jälkeen.

Miten rohkeasti Lindroth avaakaan rakkauden ja parisuhteen kaipuutaan. Pohjakosketuksen hetkenä yksinäisyys näyttäytyy Lindrothille Islannin laavakenttänä. Ei puita, ei kasvullisuutta. Jossakin vaiheessa ”rakkaustutka kävi ylikierroksilla”. Mahdollisia ehdokkaita näkyi pilvin pimein. Hän odotti rakkautta ”niin kuin odotetaan joulutonttua tai viimeistä päivää”.

Ei, ei Lindroth ole elänyt ilman miessuhteita. ” Minulla on ollut miesten kanssa monia läheisiä suhteita. Useimmat ovat olleet katastrofeja, joita ilman olisin voinut paremmin.” En ihmettele. Lukijanakin ahdistun, kun hän kertoo jostakin miessuhteestaan. Yhdeksäntoistavuotiaana Lindroth sai poikaystävän, jonka kanssa oli yhdessä viisi vuotta. Kun hän lopetti suhteen ja muutti lähiöstä keskustaan, hänellä oli tunne, että edessä on suuri lemmenseikkailu. ” En vain ollut ottanut lukuun, että kokisin lemmenseikkailun yksin”. Lindroth kertoo kokeneensa viidentoista miehen eit.

Tinderin maailmaan Lindroth on myös tutustunut. Hän ei kuitenkaan kestä siellä itselleen niin tuttua kaipuuta, jota hän tuntee Tinder-ehdokkaista huokuvan.

Nelikymppisenä Lindroth hakeutui terapiaan. ”Eivät ainoastaan miehet sanoneet ei, koko elämä sanoi ei”. Terapia on jatkunut 11 vuotta, toistaiseksi, sanoo hän.

Toki Lindroth kokee elämässä olevan muutakin kuin parisuhderakkautta. Monista asioista hän sanoo voivansa kiittää yksinäisyyttään.

Eräs ystäväni löysi vasta yli kuusikymppisenä miehen. Vasta silloin hän kertoi minulle, miten yksinäiseksi oli itsensä koko aikuisikänsä kokenut. Melkein loukkaannuin siitä, että hän ei ollut tunteestaan aikaisemmin puhunut. Ehkäpä Lindrothin ansiosta ymmärrän, että parisuhdeton yksinäisyys voi olla todella kipeä asia. Siis voi olla. Siitä pystyy kertomaan vain todella rohkea ihminen, kuten Lindroth.

Jokaisen vanhanpiian tarina on epäilemättä omanlaisensa. Lindroth kertoo vain omansa.

Kirjailija sisällyttää kirjansa 112:een sivuun paljon enemmän näkökantoja ja syvyyttä kuin mitä olen tässä pystynyt kertomaan. Kirjan lukeminen mietityttää, ahdistaakin, niin raastavia tunteita hän käy läpi. Ei ihme, että kirja Ruotsissa on puhuttanut ja se on ollut myyntimenestys.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat