Tänä vuonna päätin ottaa itsenäisyyspäivän juhlinnan ihan viimmosen päälle! Kerran sitä vaan täysiä satasia ehdin elämässäni juhlia. Kun en sattumoisin ole mikään bilehile, jätin kuitenkin ravintelibailut väliin. Niihin ei taipunut ei mieli ei kroppa. Ehkä ei kukkarokaan. Kiirettä meinasi silti pitää!

1.   Sankarihaudalla

- Hei, eikös sen pitänyt seisoa toisena oikeelta? Mutta kummasta päin katsottuna? Näetkö sä mitään?

- Kyllä se tuolla jossain on. Kun tuo edellinen rivi menee pois, niin ehkä se sitten näkyy. (mies ja nainen keskustelevat)

**************************************

 - Mä haluan tuonne lähemmäksi. Mä haluan nähdä sen haudan.

- Ei me voida mennä, ei me päästä! Meidän ois pitänyt tulla paljon aikaisemmin.

- Mutta mä haluan nähdä sen haudan, sanoo vanha nainen ja lähtee tunkemaan hitaasti, mutta päättäväisesti eteenpäin. Nuoremman naisen ei muu auta kuin seurata. 

****************************************

-      Mulla on varpaat ihan jäässä. Mä en tunne niissä mitään, puhuu nuori nainen puhelimeen.

******************************************

-      Nyt en kyllä tuu kyllä yhteenkään yleisötilaisuuteen ainakaan kolmeen vuoteen. Tämä riitti pitkäksi aikaa, toteaa nainen miehelleen. Perhe kahden lapsen ja rattaiden kanssa on  poistumassa sankarihaudalta.

********************************************

-      Onko kulkuetta tänä vuonna? kysyy vanhempi nainen sotilaspoliisilta, joka ohjaa liikennettä.

-      Yhtään en tiedä, vastaa tämä. (kuka sen sitten tietää?)

Ajelemme miehen kanssa hyvissä ajoin Kalevankankaalle. Jo varmaan kilometriä ennen näyttää selvästi ihmisiä kulkevan sinne. Lähempänä ihmismassat ovat liikkeellä. Autoja on pysäköity sinne ja tänne. Ja me kun ajattelimme olevamme oikein hyvissä ajoin!

Tänne halusin ehdottomasti tulla! Kalevankankaalla on 749 sankarihautaa. Jokaisen kohdalla on sotilasasussa samanikäinen nuori mies kuin mitä kaatunut sotilas oli. Idea on keksitty Tampereella ja sitä toteutetaan kolmellakymmenellä paikkakunnalla. Miten hieno tapa konkretisoida sodan uhreja! Valitettavasti joitakin tuhansia muita on ehdottomasti halunnut kokea saman kuin minä.

Juu-u, hieno on juttu ja toteutus, kun vain näkisi jotain. Sotilaiden päitä ja olkapäitä näkyy, yhtään hautakiveä en näe. Voisivat seisoa missä tahansa. Jotkut fiksut toisella puolella ovat kiivenneet puuhun kuten muistaakseni Sakkeus raamatussa. Ai ai, kun olisi tässäkin sopiva puu kohdalla, niin kyllä minäkin siihen kiipeäisin jotain nähdäkseni! On sentään piikkikengät jalassa. Vielä kun joku vähän takalistosta pukkaisi, niin avot!

Sadan hengen mieskuoro laulaa Finlandian ja Oi kallis Suomenmaa-laulun. Ihan kiva, kun se oli etukäteen lehteen präntätty. Osasin arvata oikeaa biisiä siitä pienestä hyrinästä, joka paikallemme kuuluu. Puheet sentään kuuluvat, on vallan ilmeisesti migrofoni. Toinen puhuja (kuka?) muun muassa kiittää veteraaneja (oikein!). Toinen puhuja (kuka?) on selvästi pappi, joka rukoilee muun muassa, että välttyisimme esimerkiksi kateudelta ja muukalaisvihalta (oikein!). Yhtään en tiedä, missä mahtavat kuoro ja puhujat sijaita. Jotain seppeleitäkin kai jossain lasketaan. Hällä kai väliä. Olenhan nyt kuitenkin juhlassa mukana.

Pois lähtiessä lippujen kantajat yrittävät lipua muun kansan kanssa pois. Minulla on ihan sellainen käsitys, että lippuvartiot poistuvat ihan komeasti ennen muita. Ehkä ei sitten.

Jos taas olisin paniikkihäiriöön taipuvainen, sille olisi hyvä paikka poistuttaessa. Pitkään aikaan ei pääse ei eteen ei taakse ei sivulle. Sääliksi käy rattaiden kanssa liikkeellä olevia. Lopulta joku keksii aukon pensasaidassa. Siinä on niin liukas kohta, että yksi mies on lentää hautakiveä päin.

Sotilaspoliisi yrittää pitää kulkuväylää vapaana ambulanssia varten. Joku on saanut sairaskohtauksen.

Hohhhoijakkaa! Että sellaiset juhlat. Eniten ottaa kupoliin, että ei edes laulettu Maammelaulua! Kai se nyt olisi kuulunut asiaan! Tämän päivän lehdestä muuten luen, että sankarihaudoilta kulkue marssi Kalevan kirkolle.

2.   Mitä olisi itsenäisyyspäiväkään ilman Rouvalia?

Sankarihautakeikan jälkeen on puolitoistatuntia aikaa olla kotona. Kätevä emäntä siinä pyöräyttää ruoan niin itselleen kuin miehelleen.

Kapellimestari Santtu- Matias Rouvali Filharmoonikkoineen odottaa Tampere-talossa. Rouvalillakin on ihan puku päällä kravatteineen ja kunniamerkkeineen tavallisen mustan paidan sijaan. Kun Finlandia viimeisenä kappaleena alkaa mataline alkusointuineen, selkäpiitä karmii. Tässä, noin sadan hengen soittamassa Finlandiassa konkretisoituu itsenäisyyspäivä! Ihana Finlandia ja ihana Suomi! Mutta mitä tekee Santtu-Matias, kun olemme seisten innolla aplodeeranneet? Tarttuu tahtipuikkoon ja orkesteri soittaa ylimääräisenä Maamme-laulun. Santtu-Matias laulaa sitä kanssamme. Rouvaliin voi aina luottaa!

3.   Että ei tuntuisi yksinäiseltä, niin Keskustorille Itsenäisyysjuhlaan

Nyt menee aikataulu sen verran tiukalle, että vaatteita on vaihdettava autossa. En sentään lähde hepenissä pieneenkään pakkaseen seisoskelemaan. Enkä konserttiin hikoilemaan lämpimissä kledjuissa. Onnistuuhan asujen vaihto näköjään näinkin.

Esiintymislava on kaukana, mutta 3-4 skriiniä heijastaa kuvat ja äänet kaikkialle Frenckelin aukiolla. Nuorille esiintyy Isac Elliot. Vaikka en nyt varsinaisesti kuulu oletettuun kohderyhmään, heilutan rytmikkäästi käsiäni, kun kehotus kuuluu. Pysyyhän siinä paremmin lämpimänä. En sentään yhdy ihastushuutoihin. Ehkä olisi pitänyt.

Waltteri Torikka ja Petra Karjalainen laulavat. Sen he osaavat. Pormestari Lylykin pääsee puhumaan ja ymmärtää olla lyhytsanainen. Olihan siellä vähän muutakin, kuten yhteinen kolminkertainen eläköön-huuto ja Maamme-laulu. Illan kruunaa Finlandian tahdissa ammuttu ilotulistus, joka on vallan maltillinen. Mukava juhla, kun vaan taas pääsisi joskus ihmismuurista pois! Keskustorilla oli enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen, tietää tänään taas Aamulehti. Ainakin älyttömän isolta se väkimäärä tuntui!

4.   Kenellä kaunis puku?

Kiireesti kotiin Linnan juhlia katsomaan televisiosta! Mies tarjoilee glögit ja tortut (jotka olen leiponut). Joko olen liian monena vuotena juhlia seurannut tai niistä on tullut ihan tylsiä! Mitään dramaattisen ihanaa pukua en edes näe. Sitä vastoin näen ja haastatteluissa kuulen liian monta liian tuttua naamaa ja ääntä. Silmäni lepää Jenni Haukion asussa ja raskauden kaunistamissa kasvoissa. Muuten olen sitä mieltä, että veteraaneja ja lottia lukuunottamatta koko väki uusiksi ensi vuonna! Otetaan meitä taviksia talo täyteen! Uhraudun ja ilmottaudun jo tässä vapaaehtoiseksi.