Päivänä muutamana ajelin Ikeaa kohti. Olin napannut tapani mukaan radion auki. Siellä kerrottiin, että jotain yhdeksän kymmenestä tai neljä viidestä on kokenut rattiraivoa. Joku asiantuntijana haastateltu (sorry, en muista nimeä, josko sitä kuuntelupätkässäni kuulinkaan) mielestäni vallan fiksusti pohdiskeli, miten rattiraivo määritellään. Onko harmistuminenkin sitä vai vain aggressiiviset teot liikenteessä?

Itse panin mielessäni kyseenalaiseksi koko termin. Jos ja kun on kyse liikenteessä kanssakulkijoihin kohdistuvasta epäasiallisesta käyttäytymisestä, niin ratilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Ratti ei raivoa eikä ratti synnytä raivoa. Negatiivisen tunteen ja käyttäytymisen herättäjänä toimivat toiset liikenteen kanssakulkijat. Teot: käsimerkit, tööttäykset, kiusanteko liikenteessä ovat aina lähtöisin autoilijasta, ei ratista. Olisiko rattiraivon sijaan syytä puhua suoraan aggressiivisuudesta liikenteessä? Saivartelua, sanoo joku. Olkoon niin.

Siinä ajellessani huomasin hieman myöhään, että tuostahan minun pitää kääntyä vasemmalle. Mahdoinko liiaksi keskittyä radio-ohjelmaan? Kun takaa ei tullut lähietäisyydellä autoja, vinkan kanssa käännyin vielä viime tipassa ja jäin punaisiin valoihin. Vaan mitä tapahtui? Takaa tuleva auto ohittaessaan minut viereisellä kaistalla tööttäsi pitkään. Kyllä huvitti tapahtuman ja radio-ohjelman samanaikaisuus! En ollut toiminnallani aiheuttanut kenellekään vaaraa tai edes haittaa, en edes itselleni. Palkaton poliisi valvoi.

Nyt olisi hyvä jeesustella, että enhän minä toimi raivoissani, vaan ne muut. Häpeäkseni muistan vaivatta ainakin yhden tapauksen, jota en itselleni ansioksi laske. Tosin tapauksesta on kulunut jo 30-40 vuotta. Mahdollinen rikokseni lienee jo vanhentunut.

Ajelin silloin Pohjanmaalle vanhaa, mutkaista ja kapeaa kuuskutosta pitkin. Edelleni tuli perä edellä auto, joka ajoi selkeää alinopeutta. Kun lopulta, pitkän odotuksen jälkeen, ohituspaikka tuli, aloitin ohituksen. Mitä teki toinen auto? Siirtyi ajamaan tien vasemmalle reunalle estäen näin ohi ajon. Kun jonkin ajan päästä tuli seuraava mahdollisuus, aloitin taas ohitusta. Sama toistui: auto siirtyi vasempaan reunaan. Nyt höyry jo nousi päästäni!

Seuraavassa ohitustilanteessa panin töötän päälle ja ajoin tuhatta ja sataa ohi ja samaa vauhtia useamman kilometrin perään. Jälkeenpäin toimintani vähän itseäni vapisutti. Entäpä, jos olisin vetänyt siinä vauhdissa jossain mutkassa ojan pohjaan? Vastaantulijoita ei onneksi ollut. Tosin siinä vastapelurillakin olisi ollut pieni itsetutkiskelun paikka. Mutta ei pitäisi provosoitua vaikka provosoidaan, kuten eräs tunnettu henkilö on viisaasti sanonut.

Onneksi vastaavaa kiusantekoa ei ole sen jälkeen tapahtunut. Tööttäyksiä, syystä tai syyttä saatan toki kuulla. Keskisormikin on nuorella miehellä heilunut, kun hänen mielestään en tarpeeksi ripeästi ole siirtynyt etuajo-oikeutetulle tielle.

Nyt vanhempana ja toivon mukaan viisaampana en vedä näistä hernettä nenään. Vilkuttelen ja hymyilen iloisesti ja lähettelen lentosuukkoja, etenkin nuorille miehille. Toivon silti, että vastapelurin raivo ei täysin vyöry yli äyräiden, kun suukkoja saa ryppymuorilta!

Meitä autoilijoita varoitellaan lähtemästä ajamaan nauttineena ja välttämään väsyneenä ajoa. Olisiko syytä vielä lisätä listaan, että älä lähde ajamaan, jos olet jo valmiiksi kiihtynyt tai vihainen? Minusta se olisi hyvä ohje. Muutaman ihmisen kuolema olisi sillä jo vältetty. Paha vaan, että tuskin kukaan neuvoa noudattaisi. Siinä tilassa kun järjen ääni on usein se huonoimmin kuultu ääni. Sitä paitsi, alta aikayksikön nollasta sataan kiihtyvät kuumakallet ja –kaisat ovat aina keskuudessamme. Myös liikenteessä.