
Tiesitkös, että lehtikaali on erityisen vitamiinipitoinen? Se sisältää paljon rautaa, c-vitamiinia, kalsiumia ja on proteiinipitoinenkin. Onpa siis onni, että mies sitä viljelee meillä takapihan ryytimaalla. Tänä vuonna se on kasvanut ihan hulluna. Jostakin syystä etanatkaan eivät ole tajunneet sitä juurikaan popsia suuhunsa. Sitä paitsi, lehtikaali kestää yllättävän kauan hyvänä jääkaapin vihanneslokerossa.
Lehtikaali passaa kokemukseni mukaan leivän päälle, salaatteihin ja pannulla rapeaksi paistettavaksi. Ruokaohjelappusia selatessani (niitä vähiä, jotka jostakin syystä olen säästänyt roskikselta) vastaan tulee lapulle raapustamani ohje lehtikaalisosekeitosta. En muista, olenko sitä koskaan tehnyt, lipstikkakeittoa ja kesäkurpitsakeittoa olen tänäkin kesänä useamminkin tehnyt pihan antimista. Nyt päätän heti kokeilla tätä ohjetta.
Varmasti tästäkin löytyy noin 153 ohjetta netissä, mutta päätän tyytyä tämän repaleisen lapun neuvoihin.
Tässä vielä selkokirjoituksella ohje:
Lehtikaalisosekeitto
1 iso peruna
6 lehteä lehtikaalia
½ purjoa
2 rkl voita
10 dl kasvislientä
1 dl valkoviiniä
2 dl kermaa
2 rkl sitruunamehua
suolaa
Kuutioi peruna, pieni lehtikaalit, paloittele purjo ja kuullota niitä kaikkia voissa (tai öljyssä) kattilassa. Lisää kasvisliemi ja valkoviini. Kiehuta, kunnes perunanpalat ovat kypsiä. Lisää vielä kerma, sitruunamehu ja suola maun mukaan. Soseuta esimerkiksi sauvasekoittimella.
Kun päätän keiton tehdä tässä ja nyt, purjoa ei ole huushollissa. Ryytimaalta en halua sitä hakea. Kasvakoot vielä. Käytän siis punasipulia. Haluan keitosta myös vähän tanakampaa, en niin liirumlaarua, joten lisään Maizenaa. Olen varautunut käyttämään myös joitakin muitakin mausteita kuin vähän suolaa. Makutestin perusteella niitä ei kuitenkaan tarvita.
Hyvää tuli. Miehen mukaan oikein hyvää. Raejuusto sopisi keiton päälle. Kun sitäkään ei ole, haen maalta persiljaa. Hyvin sopii sekin.
Kun minulla on nyt henki päällä, päätän saman tien tehdä karhunvatukkapiirakan kahvin kaveriksi. Se on tuttu leivonnainen joka kesältä.
Karhunvatukka on kypsänä musta, ainakin meidän vatukka ja aika mauton marja. Ja arvasit oikein. Sitä kasvaa talomme päädyssä. Oksat ovat aika piikkisiä. Marjoja kerätessäni nostelenkin oksia lehdestä kiinni pitäen. En erityisemmin halua pieniä piikkejä sormiini.
Tämän piirakan ohjeen noukin netistä. Kas tässä.
Karhunvatukkapiirakka
150 g voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa voi ja sokeri, lisää muna. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja leivinjauhe. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Täyte
5 dl karhunvatukoita
300 g ranskankermaa
1 kananmuna
2 tl vaniljasokeria
½ dl sokeria
Laita karhunvatukat taikinan päälle. Sekoita keskenään muut aineet ja kumoa koko komistuksen päälle.
Paista 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.
Kun olen vatukoita noukkinut enemmän kuin ohje sanoo, niin länttään kaikki vaan taikinan päälle. Enempi on parempi, tuumin.
Kylmiöstä ei löydy ranskankermaa, ei edes kermaviiliä eikä tavallista kermaa (viimeisen kerman laitoin lehtikaalikeittoon). Päätän siis kerrankin leipomuksissani olla luova. Yleensä noudatan piirun tarkasti reseptin ohjeita. Nyt noudatan ohjetta: ota mitä kylmiössä on. Karhunvatukat saavat päälleen kauravaniljakastikkeen hieman ohennettuna kaurakermalla. Näyttää vähän epämääräiseltä kylläkin.
Kun paistan piirakan kiertoilmauunissa, lasken vähän lämpötilaa ja pidennän vähän paistoaikaa.
Kauravaniljakastike tekee piirakasta minun makuuni vähän liian makean. Ranskankerma passaa varmaan paremmin. Mies, joka meillä tuotoksiani kriittisesti maistelee, todistaa kylläkin, että hyvää on. Tosin vasta asiaa kysyttyäni. Uskon kuitenkin tähän ”hyvyyteen”, etenkin, kun hän toistaa sen vielä seuraavana päivänäkin, ilman kyselyäni.