Kirjoitukset avainsanalla Raatihuoneen tori

Tulkoon joulu!

Perinteisen jouluglögin join Tallinnan Raatihuoneen torilla kyseiseen perinteeseen vihkiytyneiden ystävieni kanssa jo marraskuun lopulla. Siitä ei siis joulun tulo ole ollut kiinni enää pitkään aikaan.

Raatihuoneen Joulutori on minusta jouluisempi kuin Tampereen vastaava. Anteeksi vain kotikaupunki. Toki se on iältäänkin vanhempi ja aukeaa jo marraskuun puolen välin jälkeen. Jouluglögejäkin on useampaa sorttia. Valinnan vaikeutta tulee, kun yhden kuitenkin aina vain siellä kallistamme. Usein se on Vana Tallinnalla terästetty.

Torin laitamillakin on mielenkiintoisia valoja ja ravintolan sohvaryhmä odottamassa istujia.

Vanhaan kaupunkiin johtavalla  ”kukkakadulla” on totta kai jouluisia kransseja ja koristeita. Vuosikausia tein itse aina joulukoristeen ulko-oveen. Tulos oli välillä enemmän onnistunut ja välillä vähemmän. Tulosta kyllä aina tuli, joskus tosin vasta jouluaattona. Nyt olen jo parina vuotena tuonut kranssin Tallinnasta, niin tänä vuonnakin.

Ravintola Liisu juures torin laitamilla on illaspaikkamme. Liisu juures tarkoittanee Liisun luona, jos googlen käännöspalveluihin on uskomista. Liisun omistamasta ravintolasta onkin kyse.

 

Paikka on uusi tuttavuus, mutta hyvä ja edullinenkin. Kolmen ruokalajin ateria maksaa noin 25 euroa. Alkupala, valkosipulileipä ruohosipulikastikkeella näyttää epämääräiseltä, mutta on herkullista ja enemmänkin kuin tarpeeksi vatsaa täyttävää. Broilerivarras ja omenapiirakka vaniljakastikkeen kera ovat jo tutumpaa tavaraa. Samaan hintaan saamme vielä kahvin tai teen. Kuoharipullo on ilmainen neljälle ruokailijalle.

Vanhan kaupungin ulkopuoleltakin löytyy väriloistoa.

Illalla perinneseurueemme poistuu kaupungilta hotelliin ja seuraavana päivänä matka jatkuu laivalla kotikonnuille.

Että en olisi täysin epäoikeudenmukainen Tampereen Joulutoria kohtaan, laitan kuvan siellä olevasta jättikuusenkoristeesta. Se on kovasti herättänyt kävijöiden huomiota.

Tampereen Löytöliiterin Pukkibändin myötä toivotan kaikille iästä tai säädystä riippumatta Musiikillista Joulua!

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Laiva sukeltaa välillä ja taas nousee aallon päälle. Aallot lyövät ajoittain koko korkean etuikkunan yläosaan. Kuulutus kertoo, että hissit on suljettu kovan merenkäynnin takia. Matkustajia kehoitetaan välttämään kannelle menoa sekä olemaan varovaisia liikkuessaan.

Istumme Tallinnasta Helsinkiin matkaavan laivan kolmikerroksisessa keulabaarissa. Yksi meistä istuu silmät kiinni ”meditoiden”. Hän on vakuuttunut, että se on paras tapa, kun on huono olo. Toinen kertoo ystävästään, joka ei suurin surminkaan lähtisi syysmyrskyjen aikaan merille. Ei hyvä. Kolmas rupeaa muistelemaan Estoniaa. Ei vähääkään hyvä. Olen ottanut pahoinvointitabletin, tosin vasta satamassa. Yritän toppuutella tovereiden puheenaiheita. Rohkein (se en ollut minä) lähtee kaupassa käymään. Tullessa hän toteaa, että ei ollut helppo liikkua. Kaupassa tavarat olivat lennelleet hyllyiltä ja pullot oli sidottu telineisiin kiinni. Hämäräksi jää, ostiko hän mitään.

Pieni pelko yrittää hiipiä puseroon. Millaiseksi meno äityykään, kun pääsemme kunnolla vapaammille vesille? Ihme ja kumma. Jossain puolivälissä matkaa meno tasaantuu ja hissitkin alkavat kulkea.

Mikä meidät sitten saa lähtemään tähän aikaan Tallinnaan mahdollisia syysmyrskyjä uhmaten? Perinne. Vuosikausia olemme samalla porukalla tehneet lyhyempiä tai vähän pitempiä Tallinnan matkoja. Tapa sai alkunsa, kun toista vuosikymmentä teimme vuosittain yhteisen työprojektin. Loppuvuodesta matkan päätarkoitus on aina käydä juomassa jouluglögit Raatihuoneen torilla. Näin teimme tälläkin kertaa.

Muutenkin matkalla meno on aika perinteistä. Tavallisesti juomme aamukahvit Energia Kohvik kahvilassa. Se on vanhanaikainen paikka, jossa hinnatkin olivat muutama vuosi sitten todella halvat, nyt halvat. Tällä kertaa repäisimme ja kävimme aamukahvilla kuppilassa, jonka nimeä en edes muista. Seuraavalla kerralla taitaa kuitenkin tapahtua paluu Energia Kohvikiin. Jos yövymme, hotelli on useimmiten City Hotell Tallink. Valintaan vaikuttaa hyvä sijainti Vanhan kaupungin lähellä, rauhallisuus ja hyvät vuoteet. Usein löytyy myös edullisia tarjouksia. Mitä sitä vielä muuta kaipaisi? Käynti Kesktorilla ja apteekissa kuuluvat asiaan. Tuomisina on ainakin gruusialaista leipää ja juustoja. Ja kyllä. Kassiin eksyy yleensä joku pullokin.

Saattaa jostakin kuulostaa tylsältä matkailulta. On sitä joku ihmetellytkin, että ”mitä te nyt taas sinne meette?” Parasta reissussa on mukava seura. Muutama ikävuosi tuli nauramalla ikää pidennettyä tälläkin reissulla. Aina hauskemmaksi muuttunevat matkat sen myötä, kun edelleen vanhenemme ja hölmöilemme tahtomattammekin siksi entistä enemmän.

Tietyt traditiot ovat tainneet muutenkin itselleni tulla entistä tärkeämmiksi iän karttuessa. Aivojen toiminnan kannalta olisi kuitenkin hyvä välillä rikkoa rutiineja. Jos ei muuta keksi, niin voi vaikka kävellä takaperin, luin jostakin. Mahtaisiko tuo kahvilan vaihto riittää aivotoimintojen elvyttäjäksi? Sitä paitsi söimme ravintolassa, jossa emme olleet koskaan aikaisemmin käyneet. Leivoskahveillakin kävimme Maiasmokk`issa, jossa en ole käynyt ainakaan pariin vuosikymmeneen.

Maiasmokk`issa söin nyt elämäni ensimmäisen pavlova-leivoksen. Vasta tänä syksynä viisastuin niin paljon, että opin sellaisen olevan olemassa. Sanaristikkoa täyttäessäni nimi nimittäin väkisin tuli tiettyyn kohtaan.Täytyi oikein googlesta tarkistaa, mistä on kyse. Sivistin itseäni selvittämällä, että nimi viittaa 1900-luvun alun venäläiseen ballerinaan Anna Pavlovaan. Ballerinaan ihastuneen australialaisen (tahi uusiseelantilaisen) keittiömestarin kerrotaan kehitelleen tuotteen. Marenkia syödessäni kuvittelin sitä Pavlovan asun keveyttä ja olemuksen hentoutta, jota leivonnaisen kerrotaan kuvaavan. Makea ja hapero se ainakin oli.

 Eiköhän näillä radikaaleilla muutoksilla ja uusilla aistimuksilla aivosolut vilkastune kertaheitosta!

Täytynee keksiä aivojen iloksi uusia metkuja ensi kerraksi. Luulen nimittäin, että kaikesta huolimatta ensi vuoden glögimatka ei tyssää ainakaan myrskyn pelkoon.

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat