Pulkkamäki on jokatalvinen iloni. Usein mukana on ollut lähisukua. Nyt ei sellaisia näy, ellei aviohenkilöä lasketa. Kun on sopiva keli, niin kelpaa sitä laskea ilman isompaa seuruettakin.

Nokka siis kohti peltoa, jonka olemme havainneet hyväksi, ellei parhaaksi liukumäeksi. Varmuudeksi mukanani on sekä liukuri että pulkka. Koskaan ei voi tietää, kumpi luistaa tällä kertaa paremmin. Ylös on yrittävän mieli.

Härregyd! Viepä pulkka lujaa! Pakko on jarrutella tällaisen, jolla on superhuono rekipää.

Nyt olisi hyvä samalla harjoitella laskiaista varten huutoa: Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätiköitä kuin nurkan päitä. Mutta jääköön. Kun ei ole vielä laskiainen. Kyllä sen sitten laskiessa huutelen, kuten aina ennenkin. Kovaa ja korkeelta. Jos jälkipolvea on mukana, niin he saavat taas häpeillä puolestani.

Enpä huomaa laskun aikana, että olen saanut seuraa. Musta tuntematon koira. Onneksi hän on ystävällinen, vaikka ensin vähän säpsähdän, kun hänet näen.

Isäntänsä on mäen päällä. Saksan seisoja Repe on kuulemma vasta vuoden vanha ja huonosti vielä tottelee käsimerkkejä ja merkkiääniä. Repe on nimenomaan metsästyskoira. Muuhun tarkoitukseen ei tämän rotuisia annetakaan, valistaa isäntä. Toivottavasti ei minua sentään saaliiksi mieltänyt. Ei onneksi ainakaan käynyt kiinni. Olisi kenties vain halunnut saada leikkikaverin.

Liukuri onkin hankalampi ohjattava. Ihan väkisin se vie vasemmalle. Tai minä kai se itse en pysty pitämään oikeaa kurssia, jos rehellinen olen. Tantereeseen päädyn.

Kotimatkalla tulee naapuri vastaan. Yksinkö olit laskemassa, kysyy hän sekä ihmeissään että vähän säälien. Rauhoittuu hieman, kun kerron, että mies oli mukana. Hän vain meni samalla reissulla kaupassa käymään. Tai mene tiedä, rauhoittuuko naapuri. Voi se hänestä vähän omituiselta tuntua, että meidän ikäisemme keskenään, ilman lapsia, pulkkailevat. Omituistahan se onkin. Minunkin mielestäni. Harmi, kun en muistanut hänelle kertoa, että oli Repekin laskemassa.

Luminen talvi onneksi jatkuu, vaikka talvisista riemuista kertovat postaukseni eivät jatkukaan. Luistelu ja laskettelu ovat kohdallani jo kaukaisempia kuin menneen talven touhuja.