Hiljaiseksi se vetää. Ensimmäinen junamatka yli vuoteen. Että tällä tavallakin voi vielä matkustaa! Varasin itselleni viereisen tuolinkin, että kukaan ei tule viereeni pärskimään. Hätävarjelun liioittelua. Jokainen yksin matkustava näyttää saavan istua omassa rauhassaan. Ei väkeä muutenkaan ole tungokseen asti. Ainakaan tässä vaunussa.

Haikean hiljaiselta tuntuu kotimatkallakin. Takana on muutamia päiviä Kuopuksen vieraana Oulussa. Kyllä näin on, että lasten pitäisi pysyä vanhempiensa lähellä aikuistuessaankin. Mutta nämä minun tyttöni ovat niin kurittomia, että toinen on kaukana ja toinen tosi kaukana. Tampereellahan suomalaiset haluaisivat asua, sanoi joku kysely. Tyttäret eivät ole tainneet sitä juttua lukea.

No, mutta näillä tässä on mentävä.

Elämäni ensimmäisen kerran olin Oulussa puolitoista vuotta sitten. Sen olen nyt kaupungista oppinut, että vuodenajasta riippumatta siellä sataa aina lunta, enemmän tai vähemmän.

Koska sää on asennoitumiskysymys, meidän pyöräily- autoilu-ja kävelymenojamme räntäsateetkaan eivät haittaa. Kiitettävän määrän askeleita patikoimme parhaina päivinä.

Yhden aallonmurtajan lähellä rannassa on erikoinen vihreä tekokoroke. Vaikka miten kierrämme ja kurkimme rakennelmaa, ei tule mieleen ensimmäistäkään ideaa, mitä varten tämä on tässä. Ehkä se on vain siksi, että saan kiivetä sinne kukkulan kuninkaaksi.

Reissuilla tapaamamme ihmiset (oletettavasti oululaiset) ovat ylen välittömiä ja puheliaita. Plussaa heille.

NALLIKARI

Katselen Hietasaaressa sijaitsevaa Nallikarin näköalatornia ensi kerran kauempaa, aallonmurtajan luota. Illan hämärässä se on aivan ilmielävä Muumien Mörkö loistavine silmineen! Nallikaria kutsutaan myös majakaksi ja majakaksi minä sitä luulinkin. Päivän valossa kauempaa polulta se näyttäytyy ihan vain valkoisena mönttinä.

Mörkömäisyys häviää kokonaan, kun menen majakan luo. Tuuli käy vinhana Perämereltä jo portaiden juurella. Merellä yksi pieni paatti pysyttelee paikallaan. Kalastajia? Kesäisin pitkä hiekkaranta on auringonottajien ja uimareiden suosiossa.

PRIKIPUISTO

Kävelylenkkini varrelle osuu usein luonnontilainen, lehtomainen Prikipuisto Toppilansaaressa. Vaikka se on pinta-alaltaan pieni, se on kaunis alue. Voin vain kuvitella, miltä siellä näyttää keväämmällä, kun valkovuokot kukkivat. Prikipuisto on niiden ainut kasvupaikka Oulussa. Oulun ja Lapin lääneissä valkovuokko on harvinainen ja siksi rauhoitettu. Puistossa kohtaan arvokkaasti kävelevän sorsapariskunnan. Ne eivät kuitenkaan suostu kertomaan, millaista on sorsan elämä.

SOKERI-JUSSIN KIEVARI

Mikä olisi kaupunkivisiitti ilman ravintolaruokailua. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädymme Sokeri-Jussin kievariin Pikisaaressa. Pikisaari on tunnettu monista, kauniista puurakennuksistaan. Yksi niistä on tämä punainen, käsin veistetty hirsimakasiini, jossa ravintola sijaitsee. Rakennuksen väitetään olleen paikallaan ainakin 150 vuotta. Sokeri-Jussi eli toimitusjohtaja John Grunström sai nimensä, kun putosi tehtaallaan tuhannen litran siirappisäiliöön. Sieltä hänet pelasti eräs tehtaan työläinen.

Ruoasta saatan sanoa vilpittömällä sydämellä, että se on hyvää ja sitä on enemmän kuin riittävästi. Syömme kuhaa, pihlajanmarjakanaa ja pihvipannua. Kaiken uhalla otamme vielä jälkiruoaksi vadelmaunelmaa ja tyrniunelmaa. Eikö olekin niin, että jo tuollaiset nimet houkuttelevat niitä tilaamaan, vaikka vatsassa ei olisi yhtään tilaa? Ihania unelmia! Oululainen perinneruoka, rössypotut, jää tällä kertaa maistelematta. Seuraavalla kerralla. Lupaan.

KAUPPATORI

Ruokailun jälkeen on hyvä kävellä ruokaa sulatellen. Keskustasta löydämme topakan näköisen Toripoliisin satavuotiaan kauppahallin edestä. Pronssinen poliisi seisoo muistona niistä vuosikymmenien takaisista poliiseista, jotka paikalla valvoivat järjestystä. Ajatella, että poliiseilla oli silloin aikaa seisoskella tarkkailemassa järjestystä. Vai oliko silloin päivittäin torihäiriköintiä? Mene tiedä.

Kauppatorin rantamaisemissa on useita, kauniin punaisia hirsiaittoja. Näissä entisissä kauppiaiden satamavarastoissa näyttää olevan nykyään ainakin erilaisia myymälöitä. Johtuneeko koronasta vai kylmästä ilmasta, että edes makasiinikahvila ei ole auki. Ei sillä, että olisimme jaksaneet mitään suuhumme laittaa. Mutta saahan sitä ihmetellä.

KOITELIN KOSKET

Ehdottomasti kaikista Oulun reissulla näkemistäni mielenkiintoisista kohteista elämyksellisimmät ovat Koiterin kosket Kiiminkijoessa. Tämän elämyksen tavoittaa Oulusta autolla parissa kymmenessä minuutissa. Että on tyrskyä ja villiä menoa! Hurjan ihanaa katseltavaa ja kuunneltavaa! Jäälautat seilaavat vedessä tai jäävät jumittamaan kivien rakoihin. Kevättulva on nostanut veden korkeutta. Riippusiltakin alla välillä keinahtelee.

Alueella on paljon polkuja ja useita nuotiopaikkoja. Jahka kevät oikeasti etenee, täällä liikkuu varmaan paljon väkeä. Kalastusta ja melontaakin voi harrastaa. Nytkin ällistyn parkkipaikalla olevien autojen määrää.

Tunnelmatupa tarjoaa erilaista lämmintä juotavaa ja ”kastettavaa”. Mikä sopisikaan paremmin koleaan päivään kuin lämmin kaakao tuoreen pullan kanssa. Minä otan oikein herkkuannoksen: pannarin hillolla ja kermavaahdolla. Maistuu hyvin takkatulen loimussa. Nam.

MATKAILU AVARTAA

Tämä vanha sanonta pitää aina paikkansa. Silloinkin, kun reissaa vain viidensadan kilometrin päähän kotoa. Maiseman vaihto friskaa niin päätä kuin niskaa. Vapuksi vaihdan maisemaa mökille. 

Toivottavasti itse kunkin tulevat Vappureissut ovat avartavia, vaikka ne suuntautuisivat vain omiin, pään sisäisiin, mielenmaisemiin. Maisemaa voi siinäkin vaihtaa. Jos haluaa.

Ollaan missä ollaan, mutta ollaan ölövinä! Eikä lähdetä ulos renttahelekkuna!

ps. Oulun kieltä osaamattomille tässä erittäin lyhyt sanakirja oulu - suomi:

olla ölövinä = olla muina miehinä

renttahelekku = huolimattomasti puettu