Huomenna olisi hyvä aika mennä mökille laittamaan autotallissa idätetyt perunat maahan. Tästä olemme molemmat aviohenkilön kanssa samaa mieltä.

Mutta. Onko lanta jo tullut? Onko maa äestetty?

Soittelen sinne ja soittelen tänne. Käy ilmi, että naapurin mies on äestänyt maan, mutta lantaa ei ole vielä tullut. Lanta luvataan seuraavaksi aamuksi. Naapurin mies lupaa käydä äestämässä uudelleen maan sen jälkeen.

Huhhuh! Hyvinhän tässä kävi.

Siskon mies soittelee ja sanoo tulevansa meille perunahommiin. Kahdestaankin Timo ja mies vetäisivät auralla vaot.

Änkeän kuitenkin sekä häräksi että ohjastajaksi. On hyvä vuosittain tarkistaa, onko minulla edelleen voimia moiseen hommaan. On. Kyllä on. Timon kanssa auratessamme yhteistä ikää on 155. Johan olisi kumma, jos näillä ikävuosilla ei aura liikkuisi. Vielä liikkuu.

Maakin on hyvää tähän hommaan. Ei kuivaa eikä liian märkää. Sopivan kosteaa päivän sadekuuron jälkeen.

Ei muuta kuin pottuja maahan ja vaot kiinni. Kutakuinkin kaikki idätetyt Matildat menevät.

Myyrät mielellään käyvät perunoita hamstraamassa. Sitä vastaan käytämme paria aurinkovoimalla käyvää myyräkarkotinta. Mitään tutkittua tietoa meillä ei ole, ovatko ne vähentäneet myyrien aiheuttamaa hävikkiä. Ei niistä kyllä haittakaan varmaan ole. Tokmannin mainoksessa väitettiin, että tämä vehje karkottaa paitsi myyriä myös käärmeitä. Niitähän meikäläisen sitten kannattaisi laitella ympäri mökkitonttia, tällaisena käärmekammoisena.

Pottumaa on isäni aikana ollut paljon isompi kuin nykyään. Meidän ei kannata laittaa niin paljon. Ei me tarvita. Ystävätkin ottaisivat, mutta juuri kenelläkään ei ole enää kylmäkellaria tai sellaista isoa kylmiötä kuin meillä. Saapa nähdä, rupeaako tämä asuntorakentamisessa muuttumaan, kun nuoret tuntuvat olevan entistä innokkaampia viljelyyn.

Jo vuosia olen laittanut auringonkukkia kasvamaan ”ylijäämämaalle”. Jos on hyvä kesä, niitä kasvaa runsaasti. Jos on huono kesä, tuskin ehtivät nuput aueta. Käytän linnuille tarkoitettuja auringonkukan siemeniä. Tällä kertaa niitä ei ollut kotona, vaan menin ostoksille Puuiloon. (Se on muuten kauppa, jossa on ihan mitä vaan, olen todennut.)

Löysin neljän kilon säkin siemeniä. Pienempää ei ollut. Vasta mökillä mies huomauttaa, että ne ovat nyt kuorittuja. Niinpä näyttää. Vaikuttaakohan se jotakin tähän hommaan? Ei hajun häivää. Siellä maassa ne nyt kuitenkin ovat. Myöhemmin kesällä näen, olivatko vääriä.

Mies kääntää vielä ryytimaata. Hänen pari viikkoa sitten istuttamansa salaatit ovat jo pinnassa. Toivon mukaan aikainen lintu nappaa madon. Tai ainakin me salaatit.

Maalaisgeeneistäni varmaankin johtuu, että oloni on kuin omenalla, kun katselen laittamiamme viljelyksiä. Hyvän sadon toivossa.

Ihana Sulasti-avantoaltaamme on talvella tehnyt tehtävänsä. Kesän ajan se lepää rannassa. Ei muuta kuin veto- ja kantohommiin.

Laiturimme on mallia Vanha, joka täytyy talveksi ottaa pois. Toistaiseksi se on meille riittänyt. Etenkin, kun mies hoitaa hommat ja minä katselen.

Huh. Lintuparka on lentänyt päin terassin lasia. Sääli. Huutelen miestä haudankaivajan hommiin. En raaski itse lintua haudata.

Herään yöllä viiden maissa. Lähden rantaan maisemaa katsomaan. Rauhallista on.

Että siinäpä sitten keväthommat? Ei veikkonen. Mökin kesäpuolella on vielä siivottavaa. Ehdin siivota vain huoneen, jossa miehen kanssa nukumme. Meidän neljän tytön siellä aikoinaan majaillessa se sai Kyöpeli-nimen, joka on säilynyt. Kenestäkään meistä ei tosin tullut vanhaapiikaa, noita-akasta puhumattakaan. Tai no. Tuosta viime mainitusta en voi olla ihan varma.

Jonkin verran on vielä haravoitavaakin. Minulla on huussin alustan tyhjääminen. Mies tyhjäsi jo syksyllä hyyskän. Huussi on minun heiniäni, kun olen sen halunnut toiseksi käymäläksi, lähemmäksi mökkiä. Se ei ole iso juttu. Siistiä ja hajutonta.

Niihin hommiin suuntaamme tänä viikonloppuna. Sadetta on luvassa. Sataa tai ei, hommia tehdään. Se on selvä.

 

Sanotaan, että se joka härillä ajaa, myös häristä puhuu. Siitä kai johtuu, että viime keväänäkin tein postauksen pottujen laitosta. Jos haluat tarkistaa, onko mikään muuttunut, klikkaa alapuolella olevaa linkkiä. Voit olla varma, että ainakin isältä perimäni työhaalari on sama.

https://www.etlehti.fi/blogit/anjakaarina/akka-aura-ja-akka

 

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla