Olipa kesiä kauan kauan sitten, jolloin mökkijärvessämme oli rapuja ja niitä sai pyytää ja niitä sai. Rapuja saattoi nähdä mökin rantavedessäkin möyrimässä. Toisinaan niitä oli kömpinyt katiskaan. Pienimuotoisia rapukestejä mekin joskus silloin mökillä pidimme. Sitten tulivat monet kesät, jolloin rapuja ei järvestä edes saanut kalastaa.

Nyt loppukesästä havaitsimme järvemme yhdessä lahdessa rapumertojen merkkejä vierivieressä. Yksi lähimökin naapuri tiesi kertoa, että nyt, kymmenen vuoden jälkeen, ravustaminen on jälleen sallittua. Semmoinen luulokin minulla on, että rapuja on järveen istutettu. Oikea tai väärä.

Mies, joka mökillämmekin välillä seikkailee, innostuu ostamaan muutaman rapumerran. Sanonpa vain, että kovin ovat nämä nykyiset erinäköisiä kuin ne muinaiset, joita meilläkin silloin oli. Kaikki kehittyy. Tiedä sitten, onko näillä muovisilla parempi rapuonni.

Ensin tarvitaan tietysti syötti mertaan. Mies istuu ongelle laiturille. Varmemmaksi vakuudeksi hän on ostanut kaupasta muikkuja. Miehen epäilyn mukaan särjet voisivat kuitenkin olla enemmän rapujen mieleen, siksi siis mato-ongelle. Niin siinä kuitenkin käy, että muikut ovat tarpeen. Ei tule särkeä, ei ahventa, ei sintin sinttiä. Kalat selvästi eivät halua syötiksi.

Yön saaliina on seitsemän rapua. Muutama niistä on tosin niin pieni, että ne on syytä laskea järveen kasvamaan. Tarkistan netistä, että lakisääteistä alamittaa ravuille ei ole. Kuitenkin alle 10 cm pitkät pyrstön päästä oksapiikkiin mitattuna suositellaan jätettäväksi. Hyvä suositus. Eipä niissä varmaan juuri syömistä ole. Lihan määrällä ei nyt voi hurrata isoillakaan ravuilla. Joissakin rapukekkereissä taitaa suurin työ ollakin snapsien kohottelussa. Tai no. Kyllä ravusta syömisen esiin kaivaminen työtä teettää.

Laitamme suuren saaliimme vesisankoon siksi aikaa, kun mietimme, mitä teemme. Jatkammeko ravustamista? Pienet olisi joka tapauksessa syytä vapauttaa. Täytyisi saada aika monta yksilöä vielä lisää, jos kekkereihin rupeaisimme.

Yksimielisesti siskonlikan kanssa päätämme laittaa kaikki takaisin järveen. Kaupunkikin jo kutsuu meitä eikä niitä nyt sinne kyllä lähdetä rahtaamaan! Kyllä ravut mökillä on syötävä, jos syödään. Ihmeen reippaasti ravut vapauden huumassaan lähtevät rannasta. Tuleepa taas todistettua sekin, että kyllä se rapu menee paitsi taaksepäin, myös eteenpäin.

Tulipahan koeponnistettua. Ehkä ensi kesänä sitten. Ans kattoo.

Myöhemmin salikaverini Tuija kertoo keittävänsä perheen jokasyksyisiin rapukekkereihin tänä vuonna 124 rapua. Sata kaksikymmentä neljä! Melkein en sitä uskoisi, ellen näkisi kuvaakin. Saatatte arvata, että kysyn, kuka ne ravusti? Mistä järvestä? 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla