Loppunäytös. Mustilla kivipaasilla on näytelmässä seisottu, nukuttu, kuoltu. Nyt mustilla kivipaasilla on kukkaseppeleet. Katsomo on pitkään vaiti ennen loppuaplodeja. Vieressäni istuva rouva kuivaa kyyneleitään. Kurkkua karhentaa. Tämä on sodassa - niin ennen kuin nykyään - monen, liian monen kohtalo.

Väinö Linnan Tuntematon sotilas on saanut kolmannen sovituksensa Pyynikin kesäteatterissa Joselininniemessä Tampereella. Se on kesäteatterin 70-vuotisjuhlanäytös. Edvin Laine ohjasi ensimmäisen Tuntemattoman 1961. Se oli valtavan suosittu, näytöksiä oli yhdeksänä kesänä. Toinen ohjaus oli Kalle Holmbergin vuonna 1997. Muistan hatarasti itsekin käyneenä sitä katsomassa. Linnan teoksen olen lukenut joskus aikojen alussa.

Tänä kesänä näytelmän sovittajana on Sami Keski-Vähälä ja ohjaajana Antti Mikkola. Apulaisohjaajana on Saija Viljanen.

Pyynikin kesäteatterin toimitusjohtaja Piia Soikkeli ja ohjaaja Antti Mikkola ovat Tampereen teatterin klubilaisten vieraana ennen ennakkonäytöstä. Pyynikin teatteri on pisimpään Suomessa toiminut kesäteatteri, vuodesta 1948. Antti Mikkola kertoo halunneensa tehdä näytelmää varten yhteistyötä veteraanien kanssa, konkreettisesti Tammenlehvän Perinneliiton kanssa. Mikkola sanoo, että näytelmän rooleissa monet sotilaista ovat niin nuoria, että heillä ei voi olla kuvaa Suomen sodista. Heille on ollut tarpeen kertoa Suomen tilanteesta sotien, ja etenkin jatkosodan aikaan, jota sotaa Tuntematon sotilas kuvaa.

Yksi konkreettinen osoitus yhteistyöstä on, että kulkureittien varrella on lipaskerääjiä. Katsomoon mennessämme en näe kenenkään laittavan mitään lippaaseen. Uskon ja toivon, että moni on laittanut roponsa jo aikaisemmin, kuten itsekin tein.

Ennen alkua nostamme katoksessa kuoharimaljat esitykselle. Väliajalla on leivoskahvit.

Esitys alkaa nauhalla, jossa veteraani kertoo sodassa löytäneensä mullasta kaulakorun, jossa oli ortodoksiriski. Hän uskoi sen merkitsevän, että hänelle ei tapahdu sodassa mitään.  Tämän hän sanoi kertoneensa myös äidilleen. Tunteikas alku, joka heti johdattaa sodan perusajatukseen: selviänkö vai enkö?

Lavastussuunnittelija Kimmo Sirén on oivaltavasti tuonut näyttämölle lautaritilöitä juoksuhaudoiksi. Niistä väijytään, niistä lähdetään hyökkäämään, niihin kuollaan. Äänisuunnittelija Sami Silénillä on varmaan ollut iso työ, kun liikutaan ja ryskätään menemään. Joissakin kohtauksissa ääni hetkeksi katoaakin, mutta ei haittaavassa määrin.

Linnan tuntemattomat sotilaat ovat jokainen oma persoonansa. Porukassa on kuitenkin vahva yhteishenki, välillä toki otetaan yhteen. Rokka on sotilaista ehkä omaleimaisin. Tommi Raitolehto on erinomainen roolissaan. Rokka on paitsi taitava taistelija, myös periaatteen mies: esimiesten älyttömyyksiin en suostu. En, vaikka itse majuri Sarastie, Aimo Räsänen, vaatii. Vaikka Linnan hahmot ovat pääosin kuvitteellisia, Majuri Sarastie oli oikeasti sodassa mukana.

Sota vaatii haavoittuneita ja kuolleita. Jotkut kohtaukset ahdistavat niin paljon, että laitan silmät hetkeksi kiinni. Samaistun vahvasti siihen sotilaaseen, joka välillä vapisee pelosta, välillä on nyyhkyttäen maassa. Mieleeni pyrkivät Ukrainan sodan uhrit, mutta myös edesmennyt isäni, joka soti viisi vuotta kodin ja isänmaan puolesta, tässä jatkosodassakin. Hän selvisi.

Sodassakin on juhlahetkensä. Marsalkka Mannerheim täytti 75 vuotta 4.6.1942. Syntymäpäivän kunniaksi kaikki saivat juhlaryypyt. Näytelmässä itse tehdyllä kiljulla jatketaan juhlintaa. Löydetty gramofoni tuo oman ilonsa. Se näyttää olevan paljolti vekkulimaisen Vanhalan, Kasperi Kolan hoidettavana.

Olipa taas hyvä, että 836-paikkainen katsomo sai vuonna 2005 katoksen. Ilman sitä olisimme tiistainakin kastuneet. Nyt kastuivat vain näyttelijät. Myötätuntoni heille.

Joku saattaa kysyä, miksi tehdä näytelmiä sodasta, kun Euroopassakin saamme koko ajan kuvia sodasta. Pätevää vastausta en tiedä. Koen kuitenkin, että tämäkin näytelmä sai itseni vahvemmin ymmärtämään sodan kauheutta ja yksittäisen ihmisen kärsimystä. Kyse ei ole sodan ihannoimisesta, vaan sen vastustamisen tärkeydestä. Näytelmä on kokonaisuudessaan niin hyvin ja taitavasti tehty Linnan upeasta teoksesta.  Sain vahvan, vaikuttavan elämyksen. Kannattaa mennä katsomaan.

Lopussa nauhalla veteraani kertoo, että ortodoksiristi, jonka hän löysi, on matkan varrella kadonnut johonkin. Ajattelen, että sehän teki jo tehtävänsä.

Roolijako

Rokka- Tommi Raitalehto

Hietanen- Verneri Lilja

Lehto/Honkajoki- Pyry Kähkönen

Koskela- Jussi-Pekka Parviainen

Sarastie- Aimo Räsänen

Lahtinen- Paavo Kinnunen

Kariluoto- Antti Tiensuu

Vanhala- Kasperi Kola

Rahikainen- Konsta Laakso

Lammio- Kai Vanne

Monissa pienemmissä rooleissa Jyrki Mänttäri

Avustajia Nokian Etunäyttämöltä

Näytelmän kuvat Pyynikin kesäteatteri/ Katri Dahlström