Kirjoitukset avainsanalla Ikurin Vire

Tampereen Ikurissa Tuohikorventiellä käy iltaisin iso säpinä. Sinne sekaan sotkemaan menemme mekin Kuopuksen ja Esikoisen pojan kanssa.

Mikä siellä Tuohikorven tiellä nyt kiinnostaa? No, siitä pääsee Ikurin Vireen puuhaamaan jääveistosmetsikköön, urheiluseuran talon taakse. Ja kyllä ihmisiä tuntuu olevan menossa ja tulossa ihan tuhottomasti!

Meidän käyntimme aikaan puisto ei ole ollut auki vielä kuin 10 päivää. Hitaiksi hämäläisiksi kutsunut ovat rientäneet oitis paikalle. Kun tuttujen kanssa juttelee, tulee tunne, että vähintään joka toinen on käynyt jo veistoksista nautiskelemassa.

Viime vuonna jääveistoksia ei ollut. Sitä ennen veistospolku on ollut jo useana vuotena. Olemme aviohenkilön kanssa käyneet tapahtumassa pari kertaa aikaisemmin. Vuoden 2018 helmikuun käynnistämme voit lukea postaukseni klikkaamalla tästä.

Tämän vuoden reissulla alku sujuu kuin elokuvissa. Saamme etsimättä parkkipaikan vähän kauempaa. Pystymme pujottelemaan autojen lomasta ilman ongelmia ja vammoja Tiitiäisen satupolun alkupäähän. Jääveistospuisto on Ikurin Vire – urheiluseuran ponnistus vapaaehtoisvoimin. Veistäjiä on ollut seitsemän, ainakin yksi ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Latviasta olisi ollut tulossa tekijöitä, mutta koronasta johtuen se ei onnistunut.

Rakastetun tamperelaisen runoilijan Kirsi Kunnaksen runot ovat veistosten innoittajina. Tällä kunnioitetaan viime marraskuussa kuolleen Kunnaksen työtä ja muistoa. Runo on luettavissa hahmon läheltä. Pimeässä metsässä lumipeitteiset kuuset, valaistut veistokset ja valoketjut luovat satumaista tunnelmaa. Pienet lumihiutaleet leijailevat pimeään iltaan.

Herra Pii Poo

oli taikuri

Hän huusi: hii hoo

ja maata polkaisi

ja taikoi:

Vanha Jaakko Vaakko Vesirotta on – aivan totta – vanha, hieno, herkkä rotta...

Harvaa eläintä inhoan niin kuin rottaa (no, käärmettä kumminkin), vaikka en tiedä sellaista koskaan nähneeni. Pelkkä ajatus jo karmaisee. Siitä huolimatta pidän tässä Jaakko Vaakolle seuraa. Ehkäpä tämä on tällaista siedätyshoitoa.

Jänöjussi Puputti

juu juu juputti,

suu supussa suputti

korvat hupussa huputti

silmät ristissä ripitti

ja pakoon juosta kipitti

Tiitiäinen metsäläinen

pieni menninkäinen…

Oli kerran metsähiisi

joita oli viisi

samanmoista…

Oi, sanoi siili

olen tunteellinen siili

olen hyvä, kiltti, hellä

Ja kenelläpä, kellä

on vastaansanomista…

Kuvatuin kohde näyttää olevan tämä upea prinssi Sebusesin linna. Jääpenkkikin edessä on ihan kuvausta varten. Omaa vuoroaan joutuu odottelemaan. Sulassa sovussa jonotamme. Turvavälejä en kyllä siinä kohtaa näe.

Polun loppupäähän on tehty kaide. Eikä  tietenkään mikään muu kuin jääkaide.

Polku on vain 150 m pitkä. Nähtävää ja fiilisteltävää on kuitenkin paljon. Polulla ei ole minkäänlaista tungosta, hissukseen siinä etenemme, välillä pysähdellen. Iso väkimäärä uppoaa metsäpolulle hyvin.

Urheilutalolla on kahvila, jonne sisään päästetään vain vähän ihmisiä kerrallaan. Monenlaisia vohveleitakin on listalla. Niitä ei ole kuitenkaan saatavissa. Ulkona on grilli makkaran myyntiä varten, mutta ei grillausta eikä myyntiä. Olemme huonoon aikaan, koska ystäväni käydessä grillimakkaran syönti onnistui. Jäämäki pihassa houkuttelee pieniä kävijöitä.

Kotiin lähteminen onkin hieman hankalampaa. Autolle pääsemme, mutta eteneminen on kauniisti sanottuna hankalaa. Autoja tulee takaa ja edestä. Tien vierusta on autoja täynnä. Pyydän Kuopuksen heti rattiin. Kolmikymppisen havainto- ja reagointikyky on huomattavasti parempi kuin minulla, arvelen. Keskityn vain huutelemaan ohjeita ja varoituksia. Siinä ja siinä, että en joudu apostolin kyytiläiseksi.

Veistospuistossa kävijöiden autoille on avattu nyt toinen parkkipaikka. Tuohikorventielle pysäköintikieltoja on lisätty (AL 7.2.2022) Tulevat varmaan tarpeeseen.

Joten. Tervemenoa Ikuriin. Kauempaakin kannattaa tulla! Veistoksia on toki enemmän kuin mitä tähän postaukseeni olen laittanut. Polulle voi mennä mihin vuorokauden aikaan vain.

Kiitos taas Ikurin Vire! En tänäkään vuonna lakkaa ihmettelemästä, miten moinen elämys tarjotaan ihan ilmaiseksi.

 

 

 

Kommentit (4)

EM
2/4 | 

Olipa mahtavia jääveistoksia. Harmi, etten lähtenyt katsomaan. Monesti olen siellä ollut aiemmin. Hienoa, kun nyt edes upeiden kuvien ja kertomuksen välityksellä tuki nähtyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kemillä on lumilinnansa hotelleineen ja ravintoloineen ja muilla paikkakunnilla mitä lienee.

Meillä tamperelaisilla on Pyhäpolku. Siellä metsäpolun ympäristössä, Ikurin Vireen kylätalon takana, on jääveistos poikineen. Urheiluseura on jo toisen kerran toteuttanut vastaavanlaisen polun. Tää on jo meidän perinne, sanoo yksi Vireen mies.

Kun eräänä arki-iltana lähdemme paikalle, autoja seilaa kapealla omakotialueen kadulla enemmän kuin aikoinaan nuorisoseurantalon parkkipaikalla bingoiltana. Toivon mukaan kadunvarren asukkaat eivät saa hepulia. Ehkäpä eivät, koska omakotiyhdistys on yhdessä Vireen kanssa hankkeen takana.

Ihmisiä maastossa puolestaan käppäilee enemmän kuin sillä muinaisella Hermannin nuorisoseuralla. Yksi ja toinen kyselee meiltäkin, että missähän se jääveistospolku on. No, mehän ei olla sen viisaampi, kun ihan eri puolella Mansea asutaan. Mennään kuitenkin virran mukana.

Muutaman sadan metrin päästä ”laskeudutaan” metsän keskelle. Yllätyn, että metsässä on paljon valoja ja jääpatsaat ovat valaistuja. Kohta tajuan kuitenkin hölmöläisyyteni. Miten siellä pimeässä metsässä veistoksia muuten näkisi, etenkin, kun paikka on auki kellon ympäri. Saan tietää, että valaistuksen takana on Suomen Jouluvalo Oy. Hetken aikaa  pitää vain seisoa paikallaan ja ihmetellä näkemäänsä! Kaunista, kaunista! Ihmisjoukkokin hajaantuu niin, että mitään ruuhkatunnelmaa ei ole.

Polku on ajoittain aika liukas. Liukkaimpiin alamäkipaikkoihin on laitettu mattoja. Joku on uhrannut pitkän valkoisen mattonsakin meidän kulkuamme turvaamaan.

Jotkut veistokset vaihtavat väriä, kuten tämä karhu punaisesta siniseen ja taas punaiseen. Värien vaihtuminen tapahtuu pehmeästi. Toteutus on kaukana räikeistä vaihtuvista jouluvärivaloista.

Tämän veistospylväikön keskellä olevalla jääpenkillä monet haluavat ikuistaa itsensä, yksin tai kaksin. Tottakai minäkin!

Kylätalon pihassa saa ostaa grillimakkaraa ja mehua toiminnan tukemiseksi. Ennen autolle menoa makkaraa kiitos! Voi että, kyllä grillimakkara on hyvää!

Makkaran grillaajilta saan kuulla, että jäät veistoksia varten on nostettu Näsijärvestä. Puoliammattilaiset veistosten tekijät ovat ne toteuttaneet. Sattumalta on mukana ollut yksi amerikkalainenkin.

Miten hieno idea ja miten hieno toteutus! Hyvä Vire! Hyvin monille meille olette tuottaneet iloa ja mielihyvää!

Ensi talvena tavataan varmaan samoissa merkeissä. Eihän loistavasti alkanutta perinnettä kannata katkaista! Eihän?

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat