Vapaudun sopivasti Brysselin reissun jälkeen karanteenista puhtain paperein ja eikun junaan Oulun kautta Rovaniemelle.

Vaikka juna on Tampereelta Ouluun melkein tunnin myöhässä, ehdimme loppuiltapäivänä ja iltana touhuta Kuopuksen kanssa monenlaista.

Mikä on touhutessa, kun aurinko helottaa, eikä suvituulikaan pahemmin soi!

Mitä siis tällä kertaa Oulussa koen?

1.   KUKA OHJAA?

Viemme laukkuni ensin Kuopuksen luo ja hyppäämme pyörien selkään. Kypäriä on vain yksi. Kuopus tällää sen minun päähäni. Enemmän säilytettävää hänen nuoremmissa aivoissaan kylläkin on. Ehkä hän kuitenkin epäilee, että minä olen se, joka herkemmin liikenteessä toilailen.

Kohta käy ilmi, että hän ei väärin epäilekään. Pysähdymme punaisiin liikennevaloihin. Tahi kuka pysähtyy, kuka ei. Onneksi valot odottaville autoille eivät ehdi vaihtua, kun teen pyöräytyksen ajotiellä. Puseroni helma takertuu istuimen taakse niin, että en ylety äitivainajani jalkajarruisella pyörällä jarruttamaan. Huhhhuijakkaa! Tytär on ihan äimänkäkenä. Mitä sä oikein meinasit? En minä! Mitäs minä! Puseroni vain halusi mennä auton alle. Tämän episodin jälkeen nostan puseron helmat vyötärölle, ellen vallan korviin.

2.   RUOKAA, RUOKAA, ENEMMÄN RUOKAA

Ensimmäinen pysäkki nälkäisille on pizzeria. Olisi sitä joku muukin ruokalaji kelvannut, mutta arvelemme pizzan olevan nopeasti saatavaa ruokaa.

Vähänpä tiedämme. Olemme jo tilaamassa Tubassa, kun saamme kuulla, että ruoan saanti kestää 45 minuuttia. Ainakin.

Nopea neuvottelu. Tarjoilija valistaa: Ette te mistään saa sen nopeammin. On ensimmäinen lämmin viikonloppu ja väkeä paljon liikkeellä.

Uskotaan.

Terassilta löytyy vapaa pöytä, jota vielä vaihdammekin auringon mukaan. Huomaamatta aika kuluu. Ykskaks pizzat ovat edessä. Joo. Hyviä ovat. Yhtään en muista millaisen pizzan söin. Vielä vähemmän tiedän, oliko se kaupungin paras. Mitään muuta pizzaa en ole eläissäni Oulussa syönyt.

3.    PYÖRÄLLÄ PÄÄSEE

Oulu on varsinainen pyöräilykaupunki. Näin minua on valistettu. Näin olen sen myös kahdella aikaisemmalla reissullani kokenut. Tällaisella säällä silloilta avautuu superihania maisemia. Siltojahan Oulussa riittää. Jostakin luin, että 13 moottoriliikenteellekin sopivaa. Ja tietysti kevyen liikenteen sillat päälle.

Pyöräilemme katsastamaan Kuopuksen ja ystävien ryytimaan. Iso on ala. Vielä ei mitään ole pinnassa, tietenkään.

Jossakin matkan varrella aasit tervehtivät meitä. Tai ehkä pikemminkin me niitä. Yhtään en tiedä, missä päin Oulua ne asustavat. Painelen vain pyörällä Kuopuksen perässä enkä tiedä, missä mennään. Ehkäpä Toppilansaaressa?

4.   MERIELÄMÄÄ

Kuopus kyselee, mentäisiinkö uimaan. No, eihän minulla tietenkään ole uimapukua mukana. Ilma on kyllä niin lämmin, että uimaan tekisi mieli. Otan siis mukaan toiset alusasut ja pyyhkeen. On tässä sentään isommissakin paikoissa kuin Oulu alusasuilla uitu. Ateenan Rivieralla teimme Esikoisen kanssa sellaisen tempun vajaa neljä vuotta sitten ja vielä kahdessa paikassa samana iltana.

Voit lukea siitä klikkaamalla tästä.

Päätämme etsiä syrjäisen uintipaikan. Nallikarin rannassa näyttää olevan kuitenkin niin paljon ihmisiä eri touhuissa, että rupean pakittelemaan. Tytär kuitenkin todistaa, että kun on enemmän ihmisiä, kukaan ei kiinnitä minun uima-asuuni mitään huomiota. Eikö muka? Mikäs tutkimus tällaisen todistaa?

Akka tieltä kääntyköön, mutta ei tämän ikäinen leidi. Ensin pois aurinkolasit vahvuuksilla ja sitten äkkiä muut turhat vaatteet. Katse kaukaisuuteen ja menoksi.

Yllätys, yllätys. Vesi on ihan lypsylämmintä. Mutta. Ranta on supermatala. Vaikka kahlaan jo hyvän matkaa, vesi ulettuu vain polvien yläpuolelle. Saahan siinä jonkin verran uitua, kun ei välitä ajoittaisista pohjakosketuksista. Teemme tyttären kanssa kisan käsipohjauinnissa. Tytär voittaa. Teemme kisan rapukävelyssä. Tytär voittaa. Mikä siinä onkin, että on uintikisa mikä tahansa ja kenen kanssa tahansa, minä aina häviän? No. Sen minkä nopeudessa häviän, kestävyydessä voitan.

Myöhemmin näen tyttären salaa ottaman kuvan minusta uima-asussani. Sanonpa vain, että ihme ja kumma, kun kukaan ei soittanut poliisia. Syynä sukupuolisiveellisyyden loukkaus. Ateenassa vedestä noustessani olisin kelvannut (tietyltä osin) Miss märkä pikkari -kisaan. Nallikarilla Miss märkä rintsikka-kisaan.

Kaikesta ihminen elämässä oppii. Jopa minä. Tästä lähtien kuljetan aina uimapukua käsilaukussani. Tahi taskussa.

Illalla tyttären asunnolle tullessa olemme sopivasti väsähtäneitä. Toinen meistä on sentään tehnyt työpäivänkin. Toinen vaan junassa kirjaa lukenut. Mieli on kuitenkin hyvä kuin sillä kuuluisalla omenalla.

Suihkun jälkeen laitamme kellon herättämään aika aikaiseen. Tilaamme taksin valmiiksi aamuun.

Teemun ylioppilasjuhlat Rovaniemellä odottavat.