Kirjoitukset avainsanalla Lappi

Lumi tien vierustoilla on puhtaan valkoista. Metsissä näkyy vain tykkylumisia puita. Kaunista on! Jokunen poro ylittää kavereineen maantien. Välillä tosin ne eivät oikein pysty päättämään, mennäkö vai jäädä. Saattaapa se olla niille tärkeä päätös.

Teemme Lapin Kaamosmatkallamme bussiretkiä Ivalon Aurora Villagesta muualle Lappiin.

 

1.  Saariselän Kaunispään huippu

 

Käymme ihastelemassa maisemia. Niissä, jos missä, onkin ihastelemista! Täällä voisi silmiään lepuuttaa vaikka kuinka kauan. Maisemat ovat upeimmat mitä tällä Lapin reissullani näen. Mikä ei toki tarkoita, etteikö kaunista olisi muuallakin matkamme varrella.

Kun pelkällä mielihyvällä ei valitettavasti elä, syömme Kaunispäällä porokeittoa. Valehtelisin jos väittäisin, että se ei ole tosi hyvää. Ilmankos syön kokin kulhoon laittaman ison annoksen ihan kokonaan alun ihmettelyn jälkeen. Häpeä olisi ollutkin sitä yhtään jättää.

 

2.  Kiilopää

 

Kiilopää sijaitsee myös Saariselällä. Syömme ravintola Kiilopäässä lohikeiton. Maukasta on tämäkin.

Maisemat ovat täälläkin kauniita, kuinkas muuten. Erilaisia ovat kuitenkin kuin Kaunispäällä. Onhan toki päivä eri ja sääkin erilainen. Hiihtäjiä tulee ja menee. Iso laukkuvuori odottaa aulassa bussia kuljettamaan laukut ja omistajansa lentokentälle.

 

3.  Tieva-baari  Kittilän Pokassa

 

Pokan kylässä asuu vakituiseen kahdeksan ihmistä. Kun parikymmenhenkinen porukkamme rantautuu Tieva-baariin, väkeä lienee harvinaisen paljon paikalla. Toki matkanjohtajamme Markku on etukäteen varoittanut baarin pitäjää. Tämä on luvannut varata kahvipullaa. Ostamani kaakao ja munkki maksavat yhteensä seitsemän euroa. Ne ovat joka euron arvoisia.

Vuonna 1999 Pokassa on mitattu Suomen historian pakkasennätys 51,5 astetta. Siitä kertova juliste on ansaitusti Tieva-baarissa.

Paikassa on myös pieni kirpputori, jossa on sekä uusia että käytettyjä vaatteita. Yksi ryhmäläisemme ostaa uuden, kauniin oranssin puseron, muistaakseni hinta on 15 euroa. Ei paha.

Käykää ihmeessä kahvilla ja kirpputoritarjontaa katsomassa, jos ohi kuljette. Pelkästään vessaa ei parane mennä käyttämään, vaikka siellä onkin kaunis vessapaperin teline.  Siitä ei isäntä pidä.

 

4.  Levi

 

Levi sijaitsee Kittilässä Sirkan kylässä. Mitäpä olisi Lapin matka ilman Levillä käyntiä. Täällä olen ollut talvisin joitakin kertoja hiihto- ja laskettelureissuilla. Ostimmepa joskus koko perhe laskettelun opetustunninkin.

Levin huipulla, näköalaravintola Tuikussa juomme kahvit ison sämpylän kanssa. Väkeä on. Laskettelijat eivät näköjään pakkasta säiky. No, eivätpä tietenkään. Jos lomalle on tultu laskemaan, ei kai sitä mökkiin jäädä, vaikka pakkasta olisi paljonkin. Väenpaljoudesta johtuen ryhmämme pääsee kahvittelemaan alakertaan.

 

5.  Kotimatka

 

Matkamme jatkuu Leviltä Tornioon, jossa yövymme Park Hotel Torniossa. Aamulla poikkeamme Ruotsin puolella katselemassa ICA-marketissa. Mediassa on juuri aikaisemmin hehkutettu, miten särkylääkkeet ovat Ruotsissa halpoja Suomeen verrattuna. No, marketissa on myynnissä vain Ibuprofenia. Kolmenkymmenen tabletin pakkaus maksaa euroissa noin viisi euroa. Suomessa hinta on nelisen euroa. Arvaapa, ostinko? Arvasit väärin. Ostin. Onhan se sentään hankinta ulkomailta.

 

 

Kotimatkalle lähdöstä huolimatta viivyn vielä seuraavissa postauksissa Lapissa: tekstiilitaiteilija Kaija Palton ateljeessa ja Kakslauttasessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaamosmatka Lappiin Osuuspankin Elohopeakerholaisten kanssa on meneillään. Reissua opastaa Markku Eklöf tunnetulla, humoristisella tyylillään.

Bussimatka on pitkä, vaikka välillä illastamme ja yövymme Rovaniemellä Pohjanhovissa. Mutta hyvää ei odota koskaan liian kauan.

Perillä tosin minulle selviää, että Inarin tasolla kaamos on loppunut jo muutama päivä sitten. Hällä väliä. Kaamosta tai ei. Talvinen Lappi meidät kuitenkin vastaanottaa.

Aurora Villagessa saan oman ihanan pienen igluni numero 26, nimeltään Zeta, majapaikaksi. Jo ulkoa osittain lasikattoinen revontulimökki on kuin joku sadun pikku tupa. Joku ihana sielu, ehkä edellinen asukas, on tehnyt oven eteen lumiukon. Terve vain siis sinä ukkelikin!

Sisälle astuessani vastassa on laaja ikkunaseinämä sänkyjen edessä. En ole erityisen huokailevaa tyyppiä, mutta nyt kyllä ääneen taivastelen: Aah! Ihanaah!

Lyhyt tupatarkastus kertoo, että iglussa on kylpyhuone ja pieni keittiönurkkaus kahvinkeittimineen. Mahtuupa siihen kaksi nojatuoliakin seurustelua varten. Jo vain meikäläisen kelpaa.

Illalla on panoraamasauna, jonka terassilla on palju. Menemme kuitenkin ensin kahden muun matkalaisen kanssa rantaan tynnyrisaunaan. Sekin on melkein lilliputtikokoa. Pimeetä on. Saunassa valaisee tulipesä. Pienessä pukutilassa sitä vastoin saamme sormituntumalla haparoida vaatteitamme. Vasta siinä muistamme, että olihan siellä igluissa lyhdyt. Siellä ne ovat hyvässä tallessa.

Pieni avanto antaa minulle ja Pirjolle kylmät kylvyt. Sitten kipitämmekin jo osittain lumessa kahlaten ylös panoraamasaunalle.

Paljussa on kansi, jonka saamme kuitenkin naisissa pois. Poreita emme onnistu saamaan, toisin kuin myöhemmin saunaan tulevat miehet. Mutta mitä tuosta. Ihanan lämmintä paljussa on. Työnnän mieleeni pyrkivän lehtijutun kauas pois. Siinä tutkittiin paljuja ja tulos ei ollut hygienian osalta mairitteleva.

Pakkasta riittää. Niin paljon, että yhdelle päivälle sovittu hevosajelu metsässä siirretään. Mehän kyllä selviäisimme paikan lainaamissa lämpimissä haalareissa. Hevoselle se olisi liian iso rääkki.

Seuraavana päivänä asteita on 24, mutta ajelu Manilla onnistuu. Kiva! Enpä muista, koska olisin ollut hevosreessä. Onpa laidat korkeat. Yksi kyytiin yrittävä pyllähtääkin maahan selälleen. Eipä onneksi käy hullummin. Yllättävän kylmästi matkatessa viima käy kasvoihin.

Kun Lapissa ollaan, niin onhan täällä nähtävissä aitauksessa poroja. Valkoinen poro on ulkopuolella narun päässä. En tiedä. miksi.

Ravintola- ja vastaanottorakennuksessa on aamuisin  runsas aamupala. Iltaisin syömme kolmen ruokalajin illallisen. Oman porukkamme kanssa liikumme bussilla kauemmaksikin. Näillä reissuilla syömme usein jossakin lounaaksi keiton. Ei pääse ihminen tällä syömisellä laihtumaan. Ei. Sen todistaa kotiin palattua vaakakin.

Vastaanotossa virkailijat kertovat, että eniten talvisin käy asiakkaita Australiasta ja Hollannista. Suomalaisia on talvella vähän, mutta kesällä eniten.

Makkaran paisto kodassa on aina paikallaan.  Paistomakkara ja mehu. Meikäläiselle maistuu.

Yhtenä iltana on alueen jurtassa kahvitarjoilu piirakka kyytipoikana. Paikallinen nainen kertoo saamelaisista tavoista ja näyttää erilaisia saamelaisten esineitä. Kysyttäessä hän kertoo poron kuseman pituudeksi 14 kilometriä keskimäärin. Matka riippuu tosin porosta.

Sen jälkeen kitaristi laulaa. Hänen säestyksellään jatkamme yhteislauluja. Saamme ehdottaa lauluvihkosessa olevia lauluja. Ehdotan heti Inarin järveä, täällä Inarissa kun ollaan. Ei käy. Se lauletaan aina vasta viimeiseksi, sanoo kitaristi. Jassoo. Mielenkiintoista. Järjestys se näköjään olla pitää.

Iglujen editse kulkeva tie on himmein lampuin valaistu. Tämä siksi, että voimakkaat valot eivät häiritsisi mahdollisten revontulien näkemistä.

Niin. Ne revontulet.  Niitähän tässä nyt yritän metsästää. Ostan kännyyni varmemmaksi vakuudeksi revontulivahdin. Se möykkää kuin viimeistä päivää, kun revontulia saattaa näkyä. Yhtenä yönä se hälyttää kuusi kertaa, onneksi pääasiassa loppuillasta tai alkuyöstä. Joo. Revontulia näkyy. Ovat kuitenkin aika hailakoita, ei mitään sellaista kuin laulussa lauletaan: ”Ne leimuaa, ne loimuaa, ne roihuaa ja lyö. Ne paistavat kuin patsahat ja välkkyvät kuin vyö”. Mutta ovat kuitenkin. Pilvettöminä öinä jo tähtitaivas on kaunis kuin koru.

Seuraavassa postauksessa kerron lisää kokemuksiani Lapin talvisesta ihmemaasta.

 

 

”Polku kirkolle on erittäin vaativa. Erittäin vaativa! Se on täynnä kivenlohkareita ja puiden juuria. Juuret ovat etenkin sateella todella liukkaat. Harkitse tarkkaan, lähdetkö sinne. Jos matkalla väsähtää, sieltä ei muuten pääse pois kuin kävelemällä. Jos vähänkin epäilet, älä lähde.”

Mitä, mitä, mitä! Erittäin vaativa? Voinko lainkaan sinne lähteä? En ole mikään ekstriimiurheilija enkä urheilija laisinkaan! Ja totta ihmeessä epäilen! En vielä hetki sitten lainkaan, mutta tämän paikallisen oppaan varoittelujen jälkeen kyllä!

Olen Inarissa ja kyse on retkestä Pielpajärven erämaakirkolle. Reitti on kahdeksan-yhdeksän kilometriä erämaassa. Tietä kirkolle ei ole.

Olen tehnyt Pielpajärven retken viisikymmentä vuotta sitten ylioppilaskesänäni. Vanhimman siskon houkuttelemana olin hänen kanssaan silloin Inarissa muutaman viikon saamelaismuseon rakennusleirillä. Polun helppoudesta tai vaikeudesta en muista mitään. Nuorenahan sitä menee kuin hirvi minne vain!

Nyt haluaisin ehdottomasti uusia retken, mutta onko reitti tosiaan niin vaikea? Soitan illalla miehelle ja kerron, että minun ehkä pitää jättää Pielpajärvi väliin. Mies on vankasti eri mieltä: Tietysti sä menet! Sä selviät ilman muuta! Sulla ei oo mitään hätää siellä. Kadut lopun ikääsi, ellet nyt mene.

Aamulla on viikon Lapin reissuni ainut vettä tihkuttava sää. Siis erittäin liukkaat puun juuret?  M/S Inarilaivan kyydistä rantaudumme ensin Inarijärven vanhalle uhripaikalle Ukonkivelle. Ukko oli inarinsaamelaisten tärkein jumalolento, jolle vietiin saarelle uhriksi eläinten luita. Ukonsaari on yksi Inarijärven yli 3000:sta saaresta. Kaideportaita pitkin pääsemme huipulle maisemia ihastelemaan.

 

Seuraava laivan pysäkki on Pielpavuonon satamassa. Pieni epäily rinnassani jään siinä pois, kuten muutkin kirkolle aikovat.   

Alkumatkasta edelläni kulkee noin ikäiseni ja vähintäänkin painoiseni nainen, jolta kysyn, harrastaako hän paljonkin kävelyä ja liikuntaa ylipäänsä. Hän kertoo kesäisin käyvänsä metsässä ja liikkuvansa pihamaalla .”Talvisin makaan ja nukun. Kun mies lähtee lenkille, menen nukkumaan. ”

Kyllä helpottaa! Jos hänkin lähtee luottavaisesti tuolla liikuntataustalla matkaan, mitä ihmettä minä tässä panikoin?

Vajaan neljän kilometrin matka sujuu kevyen tuntuisesti. Polku on toki sen luonteinen, että jalansijansa on tarkkaan katsottava, mutta ei mitenkään mahdoton. Taukojen aikana on sitten mahdollisuus katsella luontoa: aarnimetsää ja matkan varrella olevia lampia. Hiljaista on.

Hupsista vain, niin olemme aukion laidassa ja päivätuvan vieressä. Niityn toisella puolella on punainen kirkko, johon evästelyn jälkeen lähdemme tutustumaan.

Pielpajärvi on vanha Inarin keskuspaikka. Saamelaiset muuttivat järven rannalle talvikylää asuttamaan 1600-luvulla. Ensimmäinen kirkko niiltä ajoilta todennäköisesti rapistui. Nykyinen puukirkko on vuodelta 1760. Tiedän toki, että saamelaiset ovat usein meitä kantasuomalaisia pienikokoisempia. Silti ihmettelen, miten he ovat voineet mahtua kunnolla istumaan kirkon penkkeihin. Niin ahtaat ne ovat!

Kirkko on tunnelmallinen ja pieni. Sinne jos minne Pielpajärven historian tuntien sopii siellä laulamamme Maan korvessa kulkevi lapsosen tie…..

Inarin kirkonkylään rakennettiin 1800-luvun lopulla uusi kirkko, kun  asutus vakinaistui sinne. Talvisodan pommituksissa kirkko tuhoutui ja Pielpajärven kirkko tuli taas osittain käyttöön. Uusi kirkko taajamaan vihittiin käyttöön 1952. Tuhoutuneesta kirkosta oli pelastettu Väinö Saikon tekemä kaunis alttaritaulu Kristuksen ilmestyminen vaeltavalle saamelaisperheelle. Kirkko kokonaisuudessaankin on kaunis ja valoisa.

Pielpajärven kirkossa pidetään nykyään juhannus- ja pääsiäisjumalanpalveluksia. Se on myös kuulemma suosittu hääkirkko.

Paluureitti erämaakirkolta on jonkin verran pitempi ja ehkä hankalakulkuisempikin, osin kosteampikin.

Silti ihmisten ilmoille saapuminen tulee yllättävän nopeasti. Reissu on siis tehty ja kirkko ja erämaata nähty!  Tosisiistiä, kuten nuoriso sanoisi. Upea reissu, sanoo tällainen vanhan vallan edustaja.

Tappioitakin toki tuli.

Jo lähdössä ilmeisesti hermostuksissani vetäisin repun lantionauhaa niin rajusti, että se lähti irti.

Jossakin kohtaa paluumatkalla oikea jalkateräni rupesi tuntumaan epäilyttävän märältä. Syykin selvisi. Retkikenkäni kärki irvisteli iloisesti. Sellaista se on, kun pääsee kypsään ikään, on kyse sitten kengistä tai ihmisistä.

Erämaahan jäi muistoksi toisen kävelysauvani terävä kärki. Jonnekin putosi. Tahi upposi. Siinäpä hyvä syy lähteä sinne uudestaan, terän etsintään.

Hotelliin saavuttuani suihkun jälkeen vielä silpaisin parin kilsan kauppareissun. Tähän noin 3000 asukkaan taajamaan oli sinä päivänä  avattu uusi K-Supermarket. Palvelua useammalla kielellä.

Samalla kauppareissulla sain ladattua lisää pokepalloja ja pyydystettyä kaksi ivalolaista pokea parin koulupojan avustuksella.  Kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla. Vai pitäisi sanoa kolme?

Illalla lähetin kiitostekstarin miehelle. Ilman hänen kannustustaan olisin jäänyt rannalle ruikuttamaan. Aivan suotta! Ja kyllä. Katunut olisin. Ellen nyt ihan loppuelämääni, niin riittävän kauan kuitenkin.

Seuraavana päivänä etenkin portaissa pohkeet huusivat suuriäänisesti Hellurei ja hellät tunteet. Se oli pieni hinta, jos hinta ollenkaan, elämyksellisestä retkestä!

Ai miten selvisi kävelystä talvinukkumista harrastava rouva? Ilmeisen tiukalle otti, mutta perille pääsi. Sisukas nainen!

Kommentit (2)

Mökin muori
Liittynyt8.5.2014
1/2 | 

Tuossa pienessä, karun kauniissa kirkossa olen tuntenut olevani hyvin lähellä Jumalaa, lähes elämäntarkoituksen keskipisteessä. Kun istahtaa kirkkopihalla kivelle ja hieman hiljentyy niin  saamelaisten menneisyys on läsnä.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
2/2 | 

Mökin muori, miten hyvin osasitkaan kuvata kirkon tunnelmaa! Kun olisi Pielpajärvi lähempänä, siellä kävisin juuri tuon tunnelman takia minäkin useammin. Mutta kaikkea ei voi saada. Hyvä, kun joskus pääsee.

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat