Näin kysyy pikkupoika isältään Yyterin rannalla.

Vähän samansuuntaisesti minäkin ihmettelen: Mikä paikka tää oikein on? Toki tiedän, että Pohjanlahden, tarkemmin sanottuna Selkämeren, rannalla tässä ollaan.

Ihmettelyni koskee sitä, miten ihanana ja ihmeellisenä ranta avautuu hiekkadyyneineen ensikertalaisen silmiin. Asiaa avittaa vielä taivaalta auliisti porottava aurinko. Että tällainen paikka meillä Suomessa! Hiekkarantaakin on kuusi kilometriä. Ei vähä mitään! Mieleeni tulevat Playa del Inglesin dyynit. No joo, saattoivat ne toki isompia ja komeampia olla. Muisto on vain jo hämärä, kun siellä lomailemisesta on jo aikaa.

Olemme jälkipolven kanssa lähteneet ex tempore reissuun. Paikka on kaikille ennestään outo. Ihastus on yhteinen.

Tungokseeen asti väkeä rannalla ei ole. Sopii meille. Etenkin näinä aikoina. Ja kyllä muulloinkin. Haemme silti vielä vähän syrjäisemmän paikan rannalta. Vaihdan uimapuvun vanhalla tyylillä pyyhkeen suojassa. Pukukoppikin kyllä on, mutta sinne joutuisi jonottamaan, kun vain yksi kerrallaan voi siellä olla. Käy tämä hyvin näinkin. Esikoinen välillä pitelee pyyhettä. Samalla hän selittää Kuopukselle jotain juttua, jota elävöittäessään joutuu kyykistymään – tietysti sen suojapyyhkeeni kanssa. Että näin luotettava pukeutumisavustaja! Taidan panna hänet vaihtoon. Saammepahan kunnon naurut!

Merivesi on kirkasta ja tuntuu lämpöiseltä kuin se kuuluisa linnunmaito. (Huvittaisipa tietää, mihin tämäkin sanonta pohjautuu. Linnun maito. Hmh.) Ranta ei ole ainoastaan matala, vaan m-a-t-a-l-a. Kauan, kauan, kauan saa kävellä, ennen kuin edes napa ottaa veteen. Tuleepa samalla pientä kävelyharjoitusta. Uintiseuralaiseni maistaa vettä ja väittää, että se ei maistu suolaiselta. Meressä kuitenkin ollaan. Jälkeenpäin katson netistä, että suolapitoisuus on 0,5 %, koska mereen sekoittuu joista ja sateista makeaa vettä. Esimerkiksi Välimeressä suolapitoisuus on 3,5 %. Suolaa tai ei, meille kelpaa!

Ruokailemme Merimestassa terassilla. Ravintola on Reposaaressa niemen kärjessä. Sitä Esikoisen yksi porilainen ystävä suositteli. Seisova pöytä ei ollut ehkä paras valinta hinta-laatu suhteeltaan. A la carte listalta syövät kehuvat sitä vastoin annoksiaan. Näkymät merelle antavat terassilla oman nautintonsa.

Kiertelemme vielä Reposaaressa katselemassa todella viehättävän näköisiä taloja. Reposaaren kirkko ei ole auki, joudumme tyytymään vain ulkoa ihastelemaan tätä erikoisen näköistä rakennusta. Kirkossa on kuusi kulmaa ja sen kerrotaan olevan norjalaistyylinen tunturikirkko 1800-luvun lopulta. Kellotapuli on kahdeksankulmainen. Olisinpa sinne mielelläni sisällekin kurkannut, mutta ei kun ei. Ulkona aidassa on muistolaattoja haaksirikkoutuneiden laivojen mukana hukkuneista merimiehistä. Merimiesten kaupunki. Hautausmaa vähän matkan päässä kirkosta puiden varjossa on kaunis.

Kun näillä nurkilla nyt olemme, käymme myös Selkämeren kansallispuistossa. Rehevää kasvullisuutta ja pitkospuita. Siellä, missä pitkospuita ei ole, tossut välillä likaantuvat saveen. Sadetta on siis täälläkin ollut riittämiin. Valistan itseäni netistä, että Selkämeren kansallispuisto on Itämeren suojelualue. Se on 940 neliömetrin kokoinen, josta 98 % on merta. Joopa. Ei mikään pikkuinen läntti. Ehkäpä vähän korjaan tuota ”käymme Selkämeren kansallispuistossa” oikeampaan muotoon: ”Kurkistamme vähän Selkämeren kansallispuistoon”.

Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme toki voineet tehdä vaikkapa tuon kuuden kilometrin lenkin.

Kiipeämme pariinkin näkötorniin. Tyttäret sanovat, että meren suistomaan kasvustosta kuuluu tosi voimakas heinäsirkkojen siritys. Niin varmaan joo. Minä en vain sitä kuule. Kuulen kyllä samaan aikaan ohi lentävän linnun viserryksen. Onneksi sentään sen. Korvani ovat ikääntyneet mukanani niin, että ne ovat jo kykenemättömiä kuulemaan heinäsirkkojen korkeaa ääntä. Hieman vetää haikeaksi. Näköjään se kuitenkin näyttää vain naurattavan. Teoriassa toki tämän olen tiennyt, mutta ensi kertaa olen tilanteessa, jossa todistettavasti sellainen siritys on kuulostani poissa.

Kiva päivä, kiva reissu, kiva seura! Sitä vain ihmettelen, että koskaan aikaisemmin en ole Poriin Yyterin ja Reposaaren ihmeitä ymmärtänyt lähteä katselemaan. Onneksi sekin on nyt korjattu.

Tervemenoa Yyteriin. Kyltistä sitten tiedät, milloin olet perillä.