Kirjoitukset avainsanalla lukupiiri Käpyset

Joo. En tarkoita nyt ihmisiä, vaikka kyllä se sopii meihin ihmisiinkin.

Enpä ole juurikaan lukenut japanilaisten kirjoittamia kirjoja. Toki kuitenkin monta Kazuo Ishiguron teosta ja tykästynyt niihin kovin.

Lukupiiri Käpysissä päätimme panostaa japanilaisiin. Yhden piiriläisen hyllystä löytyy vuosikymmeniä sitten kirjoitettuja teoksia. Niihin käsiksi siis.

Kuukausittaisen tapaamisen aluksi otamme aina kuohuviinilasilliset ja kerromme päällimmäiset kuulumiset. Sen jälkeen syömme kulloisenkin emännän tekemää ruokaa ja juomme kahvit päälle.

Kun seitsemän vuotta sitten perustimme Käpyset, meitä oli kolme. Mietimme kovin, keitä pyytäisimme porukkaan mukaan. Aloitimme kuitenkin kolmella. Pian totesimme, että meitä on riittävästi.  Aikaa tapaamisissa kuluu näinkin tuntitolkulla. Nyt on yksi jäsen muuttanut muualle, mutta uuden olemme saaneet tilalle.

Tällä kertaa alkupaloiksi syömme avocadoa jäämerensalaatin kera.  Pääruokana on piristävän värinen porkkanakeitto ja jälkiruokana kahvin kanssa tiramisu.  Hyvältä maistuu.

Niin, että mitenkäs ne kirjat?

Minä olen lukenut Osamu Dazain kirjan Ei enää ihminen. Se on julkaistu Japanissa 1937 ja suomeksi Aapo Junkolan suomentamana vuonna 1969.

Päähenkilö Yozo elää elämänsä ajelehtien ilman pysyvää kiintopistettä tai tarkoitusta. Kolmessa muistikirjassaan hän kertoo kirjassa elämästään. Jo lapsesta asti hän pyrkii miellyttämään muita ja omaksuu pellen roolin. Ihmispelkonsa vuoksi hän on kykenemätön luomaan oikeita ihmissuhteita. Naissuhteet vaihtuvat. Yhden kanssa hän yrittää kaksoisitsemurhaa mereen heittäytymällä. Nainen hukkuu, Yozo pelastuu, miten, sitä ei kerrota. Viinaa ja lopuksi morfiiniakin kuluu. Hänen perheensä varakkaat veljet lopulta pelastavat hänet maalle taloon hoitajan kanssa.

Eeva-Liisa Manner on kirjoittanut kirjaan esipuheen.  Hänen mielestään kirja on väljästi naamioitu tunnustusteos. Wikipedian mukaan kirjailija itse yritti myös useasti itsemurhaa. Lopulta hän kuoli hukuttautumalla vuonna 1948 rakastajattarensa kanssa.

Kirjassa on minusta hyvin kuvattu hukassa olevaa ihmistä. Teksti sai monenlaisia pohdintoja päässäni aikaan. Kirja on hyvin kirjoitettu ja aihe on mietityttävä. Pidin siitä kovasti. Ei enää ihminen onkin Dazain pääteos. Annoin sille pisteitä 9 asteikolla 1-10.

Kahdella muulla Kävyllä on luettavanaan Yasunari Kawabatan kirjat. Hän on saanut tunnustuksena Nobelin vuonna 1968.

Kawabatan Lumen maa vuodelta 1947 on Yrjö Kivimiehen suomentama 1958. Kirja saa Marnalta 9,5 pistettä. ”Luin kirjaa ilolla, vaikka siinä ei oikeastaan tapahtunut mitään”. Hänen mukaansa kirjassa on hyvin kuvattu paitsi lumimaisemia myös ihmisiä. Pienillä seikoilla on hyvin kuvattu visuaalisesti asioita. Kirja kuvaa sodanjälkeistä Japania kauniilla kielellä. ”Ihana lukukokemus!”

Katin kirja on siis niin ikään Kawabatan kirjoittama, nimeltään Kioto, vuodelta 1962, Eeva-Liisa Mannerin suomennos 1968.

”Mestariteos” ilmoittaa hän heti aluksi yksikantaan.  Kirjassa ympäristö ja luonto ovat voimakkaampia kuin ihmiset. Toki kirjassa on tarina löytölapsesta, mutta se ei ole ainakaan Katille pääasia. Japanilainen kulttuuri, luonto ja moninaiset juhlat ovat hänestä pääosassa. Kirjaa on pidetty kirjailijan parhaana teoksena. ”Huipputeksti”. ”Kirkkaan lyyrinen teksti”. Ja Kati antaa tasan 10 pistettä.

Että meihin iskivät nämä japanilaiset, vuosikymmeniä sitten kirjoitetut teokset melkein kuin leka päähän. Vanhassakin on hyvää. Ellei jopa osaksi parempaa. Voimme suositella. Ja jos epäilet, niin voin kertoa, että emme ole olleet kaikille lukemillemme kirjoille näin suosiollisia.

Ehdotamme vuorotellen luettavia kirjoja. Joulukuun tapaamiseen luemme Katin ehdottaman brittiläisen Deborach Levyn trilogian: Mitä en halua tietää, Elämisen hinta ja Omistuskirjoituksia. Jokainen lukee yhden kirjan. Olen jo saanut kirjastosta ilmoituksen Elämisen hinta kirjan noutamisesta. Kunhan tässä nyt ensin luen alta pois monta muuta kirjaa.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lukupiiri Käpysissä käsittelemme tässä tapaamisessa lukemiamme ukrainalaiskirjoittajien kirjoja. Aihe taitaa olla, sattuneesta syystä, hyvin ajankohtainen. Tampereen kirjaston kirjastovirkailija kertoo, että näillä kirjoilla on nyt kova kysyntä.

Uuden, alkaneen vuoden kunniaksi tämänkertainen emäntämme Kati nostattaa meillä lappusia, joiden toteuttamista tänä vuonna voimme miettiä. ”Etsin sellaisten ihmisten seuraa, joilla on visioita”, lukee minun lapussani. Ei huono. Kelpaa minulle hyvin. Jotain uutta, uusia aloitteita tosiaan voisin tarvita. Yön pimeänä hetkenä näen jo itseni tanssikurssilla. Aamulla katson, mihin ja koska voisin mennä. Vaan menenkö? Epäilen. Eli visionäärejä tässä taidan tarvita.

Käpysten kokoontumisen tyyliin kuuluu, että emäntä, jonka luona olemme, tarjoaa ruoat ja kahvit. Kati on oikein selvitellyt ukrainalaisten ruokia netistä.

Oikeaoppisesti alkupalana voisi olla keitinpiirakka. Sen puutteessa syömme mielihyvin karjalanpiirakan munavoilla. Borschkeitto on peräisin Ukrainasta, vaikka se helposti mielletään venäläiseksi. Ukrainassa kuulemma joka kylällä on omanlaisensa keitto. Tiedä hänestä, mutta Katin keitto on kyllä todella maukasta smetanan kanssa.

Ai, että mitenkäs ne kirjat?

No, niihinkin pääsemme, jossakin vaiheessa.

Andrei Korkov, 60v, on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä ukrainalaiskirjailijoita. Hän on syntynyt Leningradissa ja kirjoittaa venäjäksi. Korkov asuu perheineen Kiovassa ja on sodan alettua maan sisäinen pakolainen.

Kuolema ja pingviini on ”ihan hullu kirja, absurdi”, sanoo kirjan nyt lukenut Marna. ” Mustaa, vinoa huumoria, kutkuttava”, jatkaa Kati, joka on kirjan aikaisemmin lukenut. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kiovaan. ”Suositeltava namupala.” Marna antaa teokselle arvioksi 9, asteikolla 1-10.

Kirjan kannessa kerrotaan kirjan tuoton menevän SPR:n kautta Ukrainan sodan uhreille. Teos on suomennettu 2006, joten lisäys on tehty nyt myöhemmin vaihtamalla kansilehti, päättelemme.

Katja Petrovskaja, 51v, on syntynyt Kiovassa ja kasvanut sekä siellä että Moskovassa. Nykyään hän asuu perheineen Berliinissä.

Kirja Ehkä Esther on kirjoitettu saksan kielellä ja käännetty yli 20 kielelle, suomeksi 2015. Petrovskaja käy siinä läpi perheensä tarinaa ja kertoo Kiovan juutalaisväestön kansanmurhasta. Kirjan lukenut Marna pitää kirjaa mielenkiintoisena, mutta hitaasti ja vaikeasti luettavana. On vaikea pysyä kärryillä kaikista ihmisistä ja sukulaisuussuhteista. Silti hän antaa kirjalle numeron 9.

Sana Krasikov on Ukrainassa syntynyt, nykyään Yhdysvalloissa asuva kirjailija, jonne muutti perheen mukana kahdeksanvuotiaana. Hänen kirjansa Vielä vuosi on kahdeksan novellin kokoelma ja oli ilmestyessään 28-vuotiaan kirjoittajan esikoisteos. Se on suomennettu 2009. Novellit  kertovat Yhdysvaltoihin muuttaneiden venäläisten ja georgialaisten elämästä. Kirjaa on kehuttu ja palkittu. Kirjan lukenut Kati kehuu sitä hyvin kirjoitetuksi. Kirjan sanoma hänestä on kuvata yksin ja  eksyksissä olevia maahanmuuttajia. Kati antaa kirjalle pisteitä 9.

Marina Lewyckalla on sukujuuret Ukrainassa. Hän kuitenkin syntyi v. 1946 Kielissä Saksassa pakolaisleirillä toisen maailmansodan jälkeen. Perhe muutti Englantiin, jossa Lewycka edelleen asuu.

Minulla on aluksi kaksi hänen kirjaansa. Takakansitekstin perusteella palautan kirjan Kaikki on tehty liimasta kirjastoon lukematta. Luen tuon Meklareita, hippejä ja hamstereita (2015). Se kertoo Englannissa asuvasta perheestä, vanhemmista ja aikuisista lapsista ja heidän suhteistaan.

Ei kirjassa kommelluksia ja menoa puutu, mutta minut se melkein puuduttaa. En saa tolkkua, mikä kirjan sanoma on. Osaksi kyse on lasten ja vanhempien erilaisesta arvomaailmasta ja siihen liittyvistä ristiriidoista, mutta se on vain yksi kirjan teema. Tämä ei ole minun kirjani, mutta tulipa luettua. Olen nuiva ja annan pisteitä 6,5.

Kati on lukenut myös Lewyckaa, kirjan Muu maa mansikka? Se kertoo nuorista, jotka lähtevät huonoista oloista etsimään parempaa ja joutuvat sielläkin ankeisiin olosuhteisiin. Siirtotyöläisen elämän realiteetit tulevat karuina esiin. ”Kirja on hyvä ja paha. Teksti ei ole hyvää, mutta asia on tärkeä”, sanoo Kati ja antaa pisteitä 8.

No niin. Tällainen on tulos Lukupiiri Käpysten lukemista ukrainalaiskirjoista. Se ei ole tietenkään edustava otos ukrainalaiskirjailijoiden kirjoista eivätkä arvioinnit ole millään mittapuulla luotettavia. Jokaisella meistä kolmesta on sitä paitsi omanlaisensa tapa pisteyttää teoksia. Mutta emme ole siitä(kään)  nöpönnuukia.

Juomme vielä kahvit makean kanssa. Päätämme, milloin tapaamme seuraavan kerran, meillä. Enemmän aikaa vie kinastelu siitä, kenenkä vuoro se nyt onkaan ehdottaa kirjoja/kirjailijaa. Helposti menemme vuoroista sekaisin, kun meitä on vallan kolme. Hahaa. Jollakin mutkikkaalla päättelyllä toteamme lopulta, että vuoro on Marnan. Luemme siis hänen ehdotuksestaan Riikka Pulkkista. Minä olen lukenut hänen kaikki kirjansa, uusimmankin, mutta vanhimmista on jo niin paljon aikaa, että tuskin mitään muistan. Luen uudestaan. Toisille Pulkkinen on uusi tuttavuus.

Kiitos ja kumarrus hauskasta ja virkistävästä ja opettavaisesta  iltapäivästä Käpysille! Erityiskiitos emännälle!

 

 

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat