Kirjoitukset avainsanalla Tampereen Työväen Teatteri

Elävä, eloisa, riemastuttava, koskettava, herkkä, mietityttävä. Kaikkea tätä ja vielä paljon muuta on kantaesityksensä Tampereen Työväen teatterissa saanut näytelmä Helene. Ennen kaikkea esitys on mukaansa tempaava ja katsojaa joka minuutti imussaan pitävä. Mikä ilo onkaan saada nauttia tällaisesta taide-elämyksestä!

Maiju Saarinen Helene Schjerfbeckinä tekee aivan loistavan roolityön! Pelkästään fyysisesti yli kahden tunnin esityksen täytyy olla rankka. Helene kokee elämässään sekä suuria suruja että ilon hetkiä, jotka Saarinen ilmaisee samaistuttavasti. Helenen iloitessa melkein nousen itsekin vähän irti penkistäni.

Näytelmän Helen Schjerfbeckistä ( 1862-1946) on käsikirjoittanut Helena Kallio perustuen Rakel Liehun romaaniin Helene. Romaanin olen lukenut, mutta varmaan olisi hyvä lukea se uudelleen noin kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Tampereen Työväen teatterin uusi taiteellinen johtaja Miko Jaakkola ohjasi näytelmän ensimmäisenä työnään. Miten onnistunut avaus!

On syytä mainita vahvasti onnistuneeseen lopputulokseen vaikuttanut koreografi Kira Riikonen sekä lavastus-ja pukusuunnittelija Tinde Lappalainen. Lavastus on minimalistista, mutta kaiken kuvaavaa. Miten nerokkaasti ja koskettavastikin onkaan toteutettu Helenen vanhempien hautaan saattaminen. Laivamatka Pariisiin on yksi esimerkki oivaltavasta työstä. Kuvittelisin, että näissä ohjaaja ja lavastaja ovat tehneet yhteistyötä ja koreografiakin on tarvittu. Nimenomaan kuvittelisin, kun en voi täysin tietää. Valo- ja videosuunniitelu on Janne Teivaisen, kampausten ja maskien suunniittelu Pepina Granholmin.

Musiikin on säveltänyt tähän teokseen Jarkko Tuohimaa, joka vastaa myös äänisuunnittelusta. Ilman hänen musiikkiaan moni kohtaus olisi jäänyt valjuksi. Musiikki myötäilee, korostaa tunnelmia, mitä milloinkin. Erityisesti nautin musiikista myrskyisällä laivamatkalla ja tanssikohtauksissa. Helenelle ensimmäinen matka Pariisiin on yhtä riemua.

Helene oli isän (Janne Kallioniemi)  tyttö ja varhainen isän kuolema jätti jälkensä hänen koko elämäänsä. Isä kannusti häntä maalaamisessa ja iloitsi hänen onnistumisistaan. Nuorena Helenenä on Olga Lepistö.

Isän kuoltua Helene joutuu pitämään huolta äidistä (Minna Hokkanen) , niin taloudellisesti kuin arkielämässä. Äidin suosikkilapsen, veljen (Samuli Muje) perheessä ei ole äidille tilaa. Äiti ja Helene muuttavat Hyvinkäälle. Äidin ja tyttären suhde on vaikea. "Selkä suoraksi, Helena", on äidin tavallisin ohje, Helenen ollessa alakuloinenkin. Äiti ei ymmärrä Helenen maalaamista. Ryijymallien suunnittelu ja myynti esimerkiksi olisi hänestä parempi työ, kotitöiden ohella tietenkin. ” Äiti säilöisi sielunikin hillopurkkiin”. Helene ei kuitenkaan voi jättää äitiä, koska se herättäisi hänessä kestämätöntä syyllisyydentunnetta. Äidin kanssa asuessa ”pienessä helvetissä pystyn kyllä maalaamaan”. Äidillä on oma käsittelemätön surunsa pieninä kuolleista lapsistaan. ” Suru on tapettava – joka yö uudestaan”. Minna Hokkanen tuo hyvin esiin pettymysten kovettaman vanhan naisen maailman.

Iloa elämään ja uusia näkemyksiä tuovat Helenelle maalausmatkat Pariisiin ja etenkin ”taiteilijasisko”, taidemaalari Marie, Maria Wiik (Riikka Papunen), jolta Helene saa vertaistukea.

Helene pysyy koko ikänsä naimattomana. Ainakin hetkellistä ihastumista on puolin ja toisin naimisissa olevaan lääkäriin. Eräällä Pariisin matkalla hän kihlautuu englantilaisen taidemaalarin "Johnin" (Nicklas Pohjola) kanssa ja onnellisena suunnittelee tulevaa elämää naimisissa. Onni loppuu lyhyeen miehen suvun vastustaessa, ja sulhanen purkaa kihlauksen.

Einar Reuterin (Saska Pulkkinen) kanssa lämpimät tunteet ja orastava lemmensuhde katkeaa alkuunsa Einarin, metsänhoitajan ja taidemaalarin, kihlautuessa nuoren naisen kanssa. Tiettävästi yhteydenpito ja ystävyys kuitenkin jatkuu. Romanttista onnea miesten kanssa Helenellä ei todellakaan ole. Näytelmässäkin nämä miehet jäävät siksi sivuosiin. Kukin toki tuo oman henkilöroolinsa uskottavasti lavalle.

Taidekauppias Gösta Stenman (Nicklas Pohjola) on mies, jonka ansiosta Helenen työt saavat näkyvyyttä ja Helene kovasti tarpeellista rahaa. Hän on ainut pysyvä mies Helenen elämässä. Äidin kuoltua Helene muuttaa Tammisaareen. Stenman pysyy kuvassa mukana. Tiedetään, että hänen ansiostaan Helene muuttaa sota-aikana 1944 Tukholmaan ja maalaa siellä edelleen. Stenman huolehtii hänestä hänen viimeisinä vuosinaan kylpylähotellissa. Helene kuolee 83-vuotiaana 1946. Hänen hautansa on Hietaniemen hautausmaalla

Helenen elämää varjostavat jatkuvat terveysongelmat. Hän oli vain neljän vanha, kun hän putosi portaissa ja vasen lonkka murtui. Häntä ei viety lääkäriin eikä lonkkaa hoidettu.

Näytelmässä Helene Scherfbeckin elämä muistuttaa meitä siitä, että intohimoaan kannattaa seurata eikä vaikeuksiin ja pettymyksiin pidä jäädä kiinni. Kerrotaan Helenen kirjoittaneen entiselle kotiopettajalleen 68-vuotiaana: ”Tiedätkö Lina, että minun elämäni on ollut onnellista!”

Helene saa tunnustusta jo eläessään. Hänen taiteensa merkitys on syvemmin ymmärretty ja tunnustettu kuitenkin myöhemmin. Erityisen tunnettuja ovat hänen omakuvansa, joita hän maalasi noin 40 elämänsä aikana ja jotka kertovat hänestä paljon eri vuosina. Tämän vuoden joulukuussa avataan The Metropolitan Museum of Art- taidemuseossa Helene Schjerfbeckin kuvataiteen näyttely. Se on ensimmäinen suomalaisen kuvataiteilijan näyttely siinä museossa. Hänen taiteensa elää ja vaikuttaa!

Loppu hyvin ja itse asiassa paljon paremmin kuin hyvin! Loistavasti!

ps. Väliaikakahvilla ilahdun nimikkoleivoksesta! Siinähän on miniatyyrikoossa Helenen maalaus! Kukahan nerokas ihminen tämänkin idean on keksinyt? Suurkiitos!

 

Näytelmän kuvat Tampereen Työväen teatteri/Kari Sunnari

Lippu Tampereen Työväen teatterilta

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pari tuntia musiikkia ja taitavaa laulua osin yksin tai porukalla näyttelijöiden tähdittämänä ja orkesterin säestyksellä. Etukäteen epäilen, että mikä juttu tää nyt mahtaa olla. Mutta voi miten nautittavaa, rentouttavaa ja levollista tunnelmaa! Jään oikein kesken esityksen fiilistelemään, miten hyvältä tuntuu.

Mainio idea on ollut koota Tampereen työväen teatterissa kantaesitettyjen ja kotimaisten näyttämöteosten lauluista oma Musikaalikonsertti: Myrskyluodon Maijasta Momentumiin.

Työväen teatterissa on tehty vuosia ansiokasta työtä julkaisemalla uusia esityksiä. Näytelmiä näyttää olevan16, joista muistan nähneeni noin puolet. Sehän ei tietenkään tarkoita, että muistaisin kaikki laulut. Mutta se ei ole tarpeenkaan. Täällähän ne kuulen.

Myrskyluodon Maijan laulut Merellä aina tuulee ja Anteeksi muistan lähinnä siitä, että olin itse kyseistä näytelmää esittämässä vuonna 2019 Merunlahden kesäteatterissa. Nämä samat Matti Puurtisen sävellykset soivat siellä. Sitä näytelmää en unohda koskaan! Maiju Saarisen laulu saa melkein sen kuuluisan tipan linssiin.

Mieliin jäävä oli minulle kokonaisuudessaan Hamlet – rockmusikaali. Oli se niin yllättävän hieno! Emmi Kaislakari ja Hiski Vihertörmä esittävät siitä kappaleen On hieno mieli rikki.

Laulujen välissä on aiheeseen johdattelevia juontoja. Joissakin kappaleissa on esittäjillä vähän rekvisiittaa mukanaan. Teatterin rouva Tildan kappaleen Kansa tahtoo operettia esittävät Kristiina Hakovirta ja Mika Honkanen upeasti ja humoristisesti kettupuuhkineen ja hattuineen.

Momentumin 1900 Hengitä laulussa Anne-Mari Alaspää saapuu Pariisiin matkalaukkuineen juuri niin orpona mutta innokkaana kuin maalistyttö voi tulla. Jokaisessa kappaleessa näyttelijöiden tulkintakyky tuo sanoman vaikuttavasti ja vahvasti esiin, oli rekvisiittaa tai ei.

Nordic Walk Patukkaoopperasta tuo näyttämölle paitsi laulun myös miehet kävelysauvoineen: Pentti Helin, Hiski Vihertörmä, Petrus Kähkönen, Miko Helppi, Mika Honkanen ja Jyrki Mänttäri heiluttelevat itseään ja sauvojaan kuin miehet ikään. Jos siinä ei miesenergia jyrää niin ei sitten missään!

Loppuhuipennuksena on Lauri Viidan aina koskettava runo Alfhild Eeva Konnun säveltämänä näytelmään Viita 1949. Esittäjänä on Petrus Kähkönen.

Kapellimestari ja säveltäjä Eeva Kontu on monen näytelmän laulujen säveltäjä. Hän on myös ollut yksi konsertin kolmesta suunnittelijasta ja toimii kapellimestarina. Näyttelijöitä lasken olevan mukana 14. Nimet voit tarkistaa tästä luettelosta. Toki muitakin tekijöitä on tarvittu toteutukseen.

En edes yritä käydä läpi kaikkia esityksiä, joka olisikin minusta höperöä. Menkää itse katsomaan ja kuuntelemaan, jos suinkin mahdollista. Se kannattaa. Kappaleet ja laulut ovat herkkiä/koskettavia/riehakkaita/energisiä. Esityksiä on vielä neljä. 

 

Mediakuva Kari Sunnari/ Tampereen työväen teatteri

Näytelmä- ja tekijäluettelot käsiohjelmasta

 

 

 

 

Mykistynyt olo.

Koko parituntisen esityksen ajan salissa on ollut hiirenhiljaista.

Seela Sellan (Hannah Arendt) viimeisen repliikin jälkeen näyttämö pimenee.

Syvä hiljaisuus. Sitten me katsojat puhkeamme raivoisiin taputuksiin. Seisten.

Olen syvästi vaikuttunut!

Stefano Massinin näytelmä Eichmann - mistä yö alkaa, on juuri päättynyt. Näytelmä on saanut ensi-iltansa jo melkein vuosi sitten Kansallisteatterissa. Tampereen Työväen teatterissa oli muutama näytös loppusyksystä ja nyt tammikuussa muutama. Kaikki liput varattiin heti loppuun.

Seela Sella esittää saksanjuutalaista filosofi Hanna Arendtia ja Timo Torikka Adolf Eichmannia. Stefano Massini on luonut heidän välilleen kuvitteellisen keskustelun. Olemme jälleen natsi-Saksan hirmutekojen äärellä. Arendt yrittää selvittää, miten Eichmannista tuli juutalaisten joukkomurhan suunnittelija ja toteuttaja, ”lopullisen ratkaisun” organisoija.

Eicmanista piirtyy kuva itseään jatkuvasti vähättelevän isän poikana. Poikakin on epäkelpo isänsä mielestä. Myyntimiehenä Eicmann on mielestään hyvä, mutta työt loppuvat. Kun joku SS- mies ehdottaa hänelle liittymistä järjestöön, Adolf on heti valmis. Nyt hän on jotakin. On uniformu ja opetettu asento sekä juutalaistoimiston hoito. Vähitellen vastuut ja kiitokset kasvavat. Hänellä on valtaa. Hänen lopullisen ratkaisun suunnitelmansa esittelyyn tulee itse Adolf Hitler! Ja mikä riemu: Adolf puristaa ylpeänä kaimansa kättä. Valokuvankin tapahtumasta hän saa seinälleen.

Vieressäni istuva nuori mies kysyy väliajalla minulta mielipidettäni näytelmästä. Meillä viriää mielenkiintoinen keskustelu, joka loppuu vasta salin pimennettyä. Olemme molemmat sitä mieltä, että Eichmanin tekoihin on vaikuttanut hänen aikaisempi elämänsä, millainen ihminen hänestä on tullut. Ihminen kaipaa tunnustusta, tunnetta, että on joku. Nuorimies korostaa etenkin sosiaalisen ryhmän merkitystä. Jokainen ihminen on inhimillinen olento. Se mitä tapahtui Saksassa voi tapahtua milloin ja missä vain tänä päivänäkin. Jokainen voi otollisessa tilanteessa ”joutua” pahuuden palvelijaksi. Tämä oli meidän yhteneväinen, pessimistinen näkemyksemme. Sitäpaitsi, pysyäkseni itse elossa, mihin olen valmis?

Näytelmän Eichmann on ennen juutalaisten karkotusta jopa seurustellut juutalaisen naisen kanssa ja syönyt herkullista ankkaa juutalaisessa perheessä. Hän ei lainkaan pidä juutalaisia pahoina ihmisiä. Ehei. Hän vain noudattaa määräyksiä. Hän on mielestään olosuhteiden ja kohtalon uhri. ”En ole syyllinen, muut ovat tehneet aivan samanlaisia tekoja”. Inhimillisyydestä kertoo se, että hän voi pahoin nähtyään kuolleen vasikan. Juutalaisten joukkoteurastus ampumalla on ikävää. Tulee niin paljon verta. Siksi Eichman päätyy kaasuun. Siistiä.

Seela Sella Hanna Arendtina muistuttaa meitä sivullisia halustamme katsoa muualle. Näinpä. Tämähän pätee pienempiinkin tapahtumiin, esimerkiksi koulukiusaamiseen.

Seela Sella on roolissaan upea kuten aina! Mikä sääli, että hän on kertonut, ettei enää tee uusia näytelmiä. Sääli, mutta ymmärrettävää 88-vuotiaalta legendalta. Timo Torikkaa olen nähnyt muutamassakin näytelmässä Kansallisteatterissa useampi vuosi sitten. Eicmannina hän tekee uskottavan ja uskomattoman hienon roolityön! Hänen suorituksensa ei kalpene edes Seelan loisteessa.

Olen kotona illalla esityksen jälkeen kymmenen maissa. Luen heti netistä kaiken mitä löydän Adolf Eichmanista ja Hanna Arendtista. Varaan kirjastosta Hannah Arendtin kirjoittaman kirjan: Eichman Jerusalemissa: raportti pahuuden arkipäiväisyydestä, vuodelta 1963. Se kertoo Eichmanin oikeudenkäynnistä Jerusalemissa. Ilokseni Tampereen kirjaston kaikki seitsemän kirjaa ovat lainassa tai varauksessa. Saan varausnumeron 3. Sattumalta huomaan, että areenassa on katsottavissa ohjelma Hanna Arendtin maailma. Katson sen tänään.

 

Kuvat Kansallisteatteri/ Johnny Korkman

 

 

Olipa menoa ja meininkiä, musiikkia ja tanssia Tampereen Työväen Teatterissa Käärmeenpääntallaajat - esityksessä! Se kertoo uskonlahkosta nimeltään vasulaiset.

Vaikka asuin elämäni ensimmäiset 18 vuotta naapurikunnassa, en ole koskaan aikaisemmin kuullut Kuortaneella 1800-luvulla vaikuttaneesta vasulaisuudesta, uskonnollisesta ja hengellisestä suuntauksesta. Selitykseksi riittänee tuo parin sadan vuoden aikaero. Vasulaisuuden nimi tulee johtajaltaan Iisakki Vasulta.

Vasulaisuudesta kerrotaan esityksessä joitakin tietoja ja ohjelmalehtisessä on vähän lisää. Uteliaisuus ajaa silti heti kotona netin tietolähteille.

Vasulaisilla oli salamyhkäiset kokoontumiset ja kulkureitit. Seremoniallinen käärmeen pään polkeminen tarkoitti syntien ja edellisten sukupolvien aatteiden polkemista. Usko oli iloista, seuroissa tanssittiin, taputettiin ja iloittiin. Tanssia kutsuttiin myös taivaan hypyksi. Seuroissa juotiin viinaa ja suhtauduttiin vapaamielisesti seksuaalisuuteen. Joidenkin lähteiden mukaan seksuaalimoraali oli löyhää, toiset lähteet taas kiistävät sen. Taivasten vaunuja odotettiin tulevaksi 25.7.1898.

Niin tai näin. Käärmeenpäätallaajat- esityksessä tanssitaan, hypellään, soitetaan niin, että heikkopäistä voisi jo hirvittää. Vaan mitä vielä! Lähes täysi päänäyttämön salillinen hoilaa, tuulettaa ja jammailee seisten penkkiriveissä Reetta-Kaisa Ileksen ja Tuomas Juntusen houkutellessa! Musiikin rytmi tempaa mukaansa niin nuoremmat kuin myös meidät vanhemmat katsojat. Sanoisinpa, että huokuttelua ei juurikaan tarvita!

Ohjelmalehtisen mukaan vasulaisuudesta kiinnostui ensin säveltäjä-muusikko Anne-Mari Kivimäki. Vasulaisten musiikista on vähän tietoa ja Kivimäki sävelsi esitykseen uutta musiikkia. Esitysdramaturgina on toiminut Marjo Kuusela, kuten myös koreografina Reetta-Kaisa Ileksen ja työryhmän kanssa. Esteettistä silmääni hivelevät puvut on suunnitellut Mirkka Nyrhinen. Lavastus-, valo- ja videosuunnittelu on Janne Teivaisen, äänisuunnittelu Antti Puumalaisen.

Lisäväriä esitykseen tuo se, että Tampereen yhteiskoulun lukion oppilaat esiintyvät yleisölämpiössä ennen esitystä ja väliajalla. Lavalla oppilaiden suurkuoro täydentää Suistamon sähkön, Anne-Mari Kivimäen ja Palomylly-trion musiikkia.

Olin ennakkoluuloinen esityksen suhteen. Arvelin sen olevan ihan jotain pähkähullua. Ei ollut ei. Oli kaunista, taitavaa, silmää ja korvaa hivelevää, jopa välillä sitä rummuttavaa, energistä ja energisoivaa menoa! Tuskin olisin esitykseen arvannut mennä, ellei Kontti-kuntosalikaverini Marita, Reetta-Kaisa Ileksen, äiti olisi kertonut asiasta. Suurkiitos Marita! Oli iso ilo!

 

Seuraavat esitykset ovat huhtikuussa Espoon Kaupunginteatterissa

Esityksen kuvat Kari Sunnari/ Tampereen Työväen Teatteri

 

 

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat