Olen ollut kuin orava. Olen ”piilotellut” ruokaa, en sentään maahan enkä puun koloihin, vaan kylmiöön aviohenkilön avustamana. Talvi saa kohta alkaa tulla. Ei kuitenkaan ihan vielä, please!

Kas näin olen varautunut!

 1.  Maan omenoita eli pottuja on tullut meille niin perusteellisen paljon tänä vuonna! Niitä olemme jaelleet sinne ja tänne. Ihmisillä ei vaan enää ole kellareita, eikä edes kunnon kylmiöitä. Monet pystyvät ottamaan vain vähän.

2.   Viimeinen kesäkurpitsa odottaa vielä syömistään. Ajattelin tehdä siitä viime viikonloppuna Kuopuksen vieraillessa täytettyjä kesäkurpitsoja, mutta aikeeksi jäi. Aviohenkilö löysi vielä eilen yhden avomaankurkun maalta.

3.   Omenoita on tullut niitäkin niin paljon, että niitä on ystäville ja tuttaville jaettu. Mies jopa ystävällishenkisesti on ne muillekin valmiiksi poiminut. Minusta ei olisi ollutkaan tikkailla taiteilemaan. 

Kävimme perinteisesti omenoista teettämässä tuoremehua omenamehuasemalla. C-vitaminoidun pullollisen (0,75 tai litra) hinnaksi tuli 1,35 senttiä. Ei paha. Kylmiöön siis vain.

Mies on kerännyt pahvilaatikoihinkin omenoita. Kylmiössä ne säilyvät hyvinä koko syksyn, jouluun asti.

4.   Luumut ovat hyvin tuottaneet monilla tänä vuonna. Meilläkin kaksi puuta on tehnyt parhaansa. Sankokaupalla luumuja olen vienyt ystäville, taas kerran. Edelleen kylmiössä on puoli sankoa syöntiä odottamassa.

Ikinä aikaisemmin en ole tehnyt luumulikööri. Nyt oli pakko ruveta kokeilemaan, kun eri porukoissa ihmiset sen tekemisestä puhuivat. Minähän en tietenkään apinoi muita, mutta satuin nyt kuitenkin kokeilemaan. Purkkiin vain kivettömiä luumuja (ja muutama kivikin), sokeri ja kirkasta viinaa puoli litraa.

Jostakin syystä kaapissani oli jaloviinapullo ihan kuin tätä varten. Kumpikaan meistä ei jaloviinaa juo eikä sitä ole koskaan kenellekään tarjottu. Luulenpa, että olen ostanut joskus sen Tallinnasta jonkun ystävän suosittelemana, kun halpa on ollut (vaikka en siis apinoi). Nyt puteli kaapissa suorastaan odotti liköörin tekoon pääsyä. Ihan oikeesti en kyllä tajua, mikä vitsi on tehdä alkoholia alkoholista. Tässä täytyy odottaa maistamista kuukaudesta puoleen vuoteen riippuen siitä, mitä ohjetta netistä luen.

Toivottavasti luumuliköörini ei unohdu kylmiön syövereihin samaan tapaan kuin muinoin kotiviinit, joista kerroin 1.8.2016 postauksessani Paraneeko viini aina vanhetessaan. Sen, miten kotiviinille kävi, voit lukea klikkaamalla tästä.

Että ruokaa pitäisi talvea vasten olla, kun vielä marjapensaiden ja luonnon marjojen antimet olemme pakastaneet tai hillonneet. Puolukoista tein Jaakon juomaakin, joka on tosi hyvää.

Ongelma ei ole suinkaan se, etteivätkö kylmiö ja pakkaset pullistelisi. Ongelma on se, kuka hiivatissa nää kaikki syö! Sitäpä en nyt vielä sure.

Ihminen ei kuitenkaan elä pelkästään potuista, omenoista eikä varsinkaan likööristä. Silmän nautintoja myös tarvitaan.

5.   Mökin auringonkukkien viimeinen poimiminen on aina vähän haikeata. Ne täytyy kuitenkin perunapellon reunasta ajoissa korjata, että naapuri pääsee pellon kyntämään samalla kuin omansa. Viimeiset keltasydämet vetelevät viimeisiään pihapöydällä sangossa. Osa on viety ystäville ja useampaan kertaan haudoille.

6. Hyasinttien kasvattamista en ole vuosikymmeniin kokeillut. Innostuin kuitenkin, kun salikaveri kertoi laittaneensa niitä. Minähän en tietenkään apinoi, mutta laitoin kuitenkin. Sinnehän ne solahtivat purkeissa jo ennestään täyteen kylmiöön. Odotellaan. Jouluksi olisi tarkoitus kukkia saada, elleivät mukulat sitten unohdu sinne vuosikymmeniksi.

7.   Uskollisesti istutan lähes joka vuosi uusia krookuksia. Aika nihkeesti niitä kuitenkin nousee keväällä. Nääkin näyttää ihan surkeen pieniltä jo mukulana, vaikka ostin ne oikein puutarhamyymälästä. Tiedä sitten, käyvätkö fasaanit niitä tuhoamassa. Tulppaaneja laitoin taas toiseen penkkiin ja ne yleensä kauniisti kukoistavat keväällä.

Äiti jo pilven reunalta muistuttelee, että laiska se töitänsä latelee. Joo,joo, äiti. Niin latelee. Muistan kyllä!

Vielä on töitä jäljellä ja toivottavasti syksyäkin

1.   Pelargoniat ruukuissa odottavat voidakseen antaa tilaa kanerville tai callunoille. Yleensä olen pelargoniat heivannut tunkiolle. Salilla yksi ystävä kertoi laittavansa ne autotalliin odottamaan uutta kukoistusta keväällä. Toki olen tästä tiennyt, mutta en ole koskaan kokeillut. Vaikka en siis koskaan ketään apinoi, niin olen ajatellut yrittää, josko saisin nämä kukat pidettyä hengissä talven yli. Meidän autotallimme saattaa tosin olla liian lämmin.

Pelargoniat voivat muutenkin olla jo menetetty tapaus, kun on ollut yöpakkasia. Silti, ellei nyt ihan tässä ja nyt talvi paukahda, taidanpa ne talvehdittaa autotallissa ja katsoa, miten käy. Voi tosin olla, että aviohenkilöni ei päätäni silitä, kun, yllätys, yllätys, autotallikin on lievästi sanottuna täynnä. Ja sitten laitan kanervat!

2.Ihanan keltaiset lehdet odottavat haravoitsijaa eli minua. Meillä on miehen kanssa pääsääntöisesti sellainen työnjako, että hän kottikärryllä niitä köörää kompostiin, kun minä haravoin. Kuopus tosin viime viikonloppuna osin teki haravahommia.

Sitä ennen miehen pitää tyhjentää komposti pensasaidan ja marjapensaiden alle. Eilen se on tapahtunut.  Siinäkin Kuopus avitti, kun kovasti fyysillistä työtä kaipasi.

Summa summaarum.

Paljon on jo tehty. Loputkin hommat tulevat tehtyä ennen kunnon talvea. Uskon näin. Mökilläkin olisi hyvä ehtiä käydä haravoimassa. Toivotaan. Muuten keväälle jää liikaa sitä hommaa.

Sanonpa vain, että taas näissä syyshommissa huomaan, että mies on hyvä hankinta. Monta juttua jäisi tekemättä ilman häntä.

Se hyvä puoli tässä ikääntymisessä on, että näillä vuosikymmenillä hieman vähemmän hermoilen, että ehditäänkö kaikki hommat tehdä ennen talvea.

Tähän asiaan ei kylläkään kannata hakea vahvistusta aviohenkilöltä.