Kirjoitukset avainsanalla Tampereen Komediateatteri

Vuosien mittaan olen istunut monissa teattereissa farssia katsomassa. Olen odottanut, että missä se hauskuus oikein oikeasti alkaa. Kovin niukaksi se on monesti jäänyt. Onnekseni ja ymmärrettävästi en muista yhdenkään näiden farssien nimeä. Voi tietysti olla, että syynä olen minä itse. Kenties olen Vanhempana Valtiomiehenä Jäykkis.

Nyt istun Komediateatterin katsomossa toisella rivillä farssimielellä. Ilmasta rahaa on saanut jo paljon kehuja. Muiden kehut eivät vielä minua vakuuta. Olen kuitenkin varovaisen odottava.

Mutta johan on pläjäys! Hauskuutta ei tarvitse odottaa! Sehän on kaiken aikaa edessäni näyttämöllä. Hullunkuriset selkkaukset seuraavat toisiaan. Työttömäksi jäänyt Mikko Laine  (Eppu Salminen) on kehitellyt mitä älyttömämpiä keinoja saada rahaa Kelalta, jo parin vuoden ajan. Rahaa on tullut. Hänen ja hänen vaimonsa asunnossakin asuu Kelan papereissa vaikka ketä, vaikka ei kuitenkaan paperittomia. Ja kovin on sairautta, vaivoja ja kuolemaakin, joihin saadaan Kelasta rahaa. Vaimo Pia Laine (Petra Karjalainen) ei tietenkään tiedä asiasta mitään. ”Rikostoveriksi” päätyy tahtomattaan oikea vuokralainen Otto Pelli (Janne Kataja).

Brittiläinen näytelmäkirjailija Michael Cooney tunnetaan erikoisesti vauhdikkaista farsseistaan, kertoo näytelmän käsiohjelma. Cash on Delivary- näytelmä sai ensi-iltansa Lontoossa 1996. Ilmasta rahaa on Reita Lounatvuoren suomennos. Komediateatterikin on esittänyt ensimmäisen kerran Ilmasta rahaa- farssin jo vuonna 2004. Enpä silloin sattunut sitä näkemään. Parempi nyt myöhään kuin milloinkaan.

Farssin kulku menee vallan hulvattomaksi, kun Kelasta tulee paikalle tarkastaja Jantunen ( Heidi Kiviharju). Mikko Laineen ja Otto Pellin antamat selitykset tarkastajan vaatimiin vuokralaisiin, sairauksiin, vainajiin ynnä muihin asioihin ovat vallan päättömiä, hullunhauskoja! Kati Mynttinen (Maija Siljander) tulee taloon antamaan tukea sureville. Hautausurakoitsija Härmälääkin (Tom Lindholm) tarvitaan. Erkki-sedällä (Aku Sajakorpi) on aika kova kohtalo, näyttämöllä fyysisestikin.  Pariterapeutti Syvänkö (Jere Riihinen) yrittää tuloksetta selvittää Pia Laineen kanssa parisuhteen ongelmia. Mirka Aho (Idalilja Raipia) on häihin valmistautuva Otto Pellin morsian, joka tulee myös paikalle selvittämään, mitä täällä oikein tapahtuu. Kyllä tässäkin farssissa ovet paukkuvat ja ovat milloin auki, milloin lukossa. Ovien taakse työnnetään kuka kulloinkin.

Ohjaus ja lavastus on Panu Raipian. Hän on varmaankin pannut tekstiin vähän omiaankin, kuten esimerkiksi Bara bada bastun ja Käärijän Cha cha chan. Minullehan passaavat lisäykset hyvin. Etenkin, kun ne niveltyvät saumattomasti tekstiin.

Lopuksi paikalle tulee Kelan ylitarkastaja Arja Tervo (Tuire Salenius) selvittämään tarkastajan toimia. Tuire Saleniusta näkisin näytelmissä useamminkin.  Mikko Laine ei joudukaan pelkäämäänsä vankilaan Kelan rahojen huijaamisesta, vaan… Enpä kerrokaan. Menkää hyvät ihmiset itse katsomaan, jos mahdollista.

Kertakaikkiaan huippufarssi ja huippunäyttelijät! Millainen reagointikyky ja miten nopea tilanteen taju! Mikä meno, mikä lento, voisin sanoa lainaten erään laulun sanoja. Kyllä etenkin Salmisen ja Katajan kohdalla näytelmän noin kaksi tuntia lavalla koheltamista käyvät hyvin kuntosalitreenistä.

Ihmettelen ja syvästi ihailen!

 

Näytelmän kuvat Tampereen Komediateatteri/ Harri Hinkka

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mika Waltarin 80- vuotta vanha näytelmä Gabriel, tule takaisin kertoo yhäti ajankohtaisesta auervaaralaisuudesta. Muistutuksena realiteeteista Tampereen Komediateatterissa esityksen alussa ja väliajan jälkeen näyttämölle on heijastettu tietoja tapahtumista, joissa naisilta on hurmuri huijannut eri suuruisia, yleensä suuria summia.

Kristo Salminen Gabriel Lindströminä tekee huikean herkullisen roolityön ensin pikkusiskoa Kristiina Angeria (Karoliina Kudjoi) vokottelevana rakastuneena sulhaskandidaattina. Kun vastoin ennakkotietoja, Kristiinalla ei olekaan oikeutta käyttää perintöään, ”rakkaus” lopahtaa. Mutta ei huolta. Onhan isosisko Ulriika Anger (Sanna Majanlahti), jonka takana isot rahat ovat. Hylätty pikkusisko on valmis aika hurjaan keinoon miehen takaisin saamiseksi. Se ei onneksi toteudu.

Voi että, miten nautittavan liukkaasti Gabriel luikertelee ensin pikkusiskon ja sitten ison, järkevän isosiskon iholle ja sydämeen! Tästäpä monella oikealla auervaaralla voisi olla opittavaa. Vaikka mistäpä minä tiedän tosielämän huijareiden taituruudesta. Kosketus heihin on itselläni jäänyt kovin ulkokohtaiseksi, mitä nyt facekaveriksi yrittää yksi ja toinen ”upseeri”.

Karoliina Kudjui ja Sanna Majanlahti eläytyvät suojattua ja miehetöntä elämää eläneiksi ikäneidoiksi taidokkaan uskottavasti. Pikkusiskon tahto on isonsiskon vallan alla. Sisaruussuhteen laatu tulee monessa, pienessäkin asiassa esiin. Jään miettimään, voisiko todellisessa elämässä tällaista valtasuhdetta vielä ikääntyneidenkin siskosten välillä olla? Ja vastaan itse: ainakin menneinä vuosikymmeninä jopa lapsuuden kotini naapurustossa oli. Isosisko siinäkin torppasi pikkusiskon seurusteluaikeet, kuten näytelmässä pikkusisko Kristiina kertoo nuorena käyneen.

Matleena Juntunen on siskontyttö Raili. Hulttio ja muutenkin huono, jos Ulriikalta kysytään. Raili on ainut, joka näkee, mistä Gabrielin ”rakkauksissa” on kyse. Hän ei antaudu miehen yrityksille. Gabriel ei edes ole Gabriel, saati, että suuria, omia rahoja ja todellisia tehtaan ostosuunnitelmia olisi olemassa. Raili se loppuviimein huijaa huijaria. Aplodit siitä hänelle! Saipa Gabriel maistaa osittain omaa lääkettään.

Komedia on hauska, kuten komedian kuuluu ollakin. Loistavat roolisuoritukset tekevät siitä tosi nautittavan. Roolihenkilöiden, etenkin Gabrielin, mikroilmeet ja äänen sävyt ovat jo paljon kertovia. Panu Raipia on tehnyt miehen työn sovittajana ja ohjaajana.

Kaiken huvittavan taustalla on kuitenkin tärkeitä asioita, kuten tosielämän tapahtumat kertovat. Mitäpä ihminen ei olisi valmis maksamaan romanttisen rakkauden illuusiosta ja toisen ihon kosketuksesta! Rakkauden ja kosketuksen kaipuu saa ihmisen uskomaan uskomattomia asioita. Internetin ansiosta petturin pauloihin on entistä vaivattomampaa joutua. Eipä ihminen silti ole toisia huonompi, jos uskoo toisen henkilön rakkauden tunnustuksiin ja siinä huumassa avaa rahanyörejään. Yksinäinen, kovia kokenut ihminen on sille erityisen altis. Tämänhän hämäräheikit tietävät.

Petollisen rakastajan ja rahojen häivyttyä näytelmän Ulriikka, ensi järkytyksen haihduttua, aikoo pitää Gabrielin antamaa (ja hänen itsensä maksamaa) sormusta lopun ikäänsä:

”Tiesinhän minä, että se oli valhetta, mutta halusin uskoa siihen.

Gabriel, tule takaisin!”

Näinpä.

 

Ohjaus, sovitus ja lavastus Panu Raipia

Pukusuunnittelu Elina Vättö

Valo- ja videosuunnittelu Jussi Kamunen

Äänisuunnittelu  Janne Pärnänen

Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu Katri Haukijärvi

 

Näytelmän kuvat Harri Hinkka/Komediateatteri

 

 

Jouni Ranta on kommunisti-isän poika Forssasta, joka jo lapsena kadehti ja ihannoi varakkaita perheitä. Nuorena aikuisena pikaisesti lapsen tulon takia perustettu perhe ja ammattikoulututkinto näytti ulospäin tavanomaiselta elämältä. Rannalle se ei kuitenkaan riittänyt, koska hän tajusi, että nykytuloilla hän ei koskaan voisi ostaa kaikkea sitä, mitä halusi. Elämän olisi pitänyt olla jännittävämpää.

Niinpä Rannasta tuli päätoiminen korttiammattilainen, korttihuijari. Rahaa tuli patjan alla säilytettäväksi, jopa vanhan miljoonan markan verran. Tosin Ranta oli välillä huijattujen taholta vaarassa tulla päästetyksi päiviltä.

Vähän kuin puolivahingossa Rannasta tuli taulujen myyjä. Aluksi Thaimaasta 25 markalla ostettuihin töihin hän pani 150 markan kehykset ja myi ne 1500 markalla. Kauppamies.

Bisnes avautui kunnolla vasta sitten, kun Taiteilija otti häneen yhteyttä. Sattumoisin tällä oli myytävänä tunnettujen taiteilijoiden töitä, esimerkiksi Särestöniemen, Gallen-Kallelan ja Schjerfbeckin.

Jossakin vaiheessa Taiteilija, Veli Seppä, kertoi Rannalle maalanneensa itse taulut. Signeerauksetkin olivat tietysti väärennöksiä.

” Tunsinko piston sydämessäni tultuani tietoiseksi siitä, että myyn myös väärennöksiä? En tuntenut, en ainakaan erityisen suurta pistoa. Minulla oli oikein hyvä olo puserossa. Oli rahaa, oli Mersu, oli kesämökki, oli ulkomaanmatkoja. Kävin huutokaupoissa ja pääsin hienoihin piireihin…Olin niin täynnä mielihyvähormoneja, ettei moraaliselle itsetutkiskelulle ollut tilaa.”

Jälkikäteen hän ajattelee, että olisi ehkä lopettanut väärennösten myynnin, ellei olisi oivaltanut, että kaikki tekivät sitä. Eli vääryyden tekemisen oikeutti se, että muutkin sitä tekevät. Mielenkiintoista moraalia. Jonkinlaista moraalista ylemmyyttä hän kokee siitä, että on ainoa, joka kertoo, miten homma menee.

Että miksi minä tässä nyt olen näin kiinnostunut minulle tuntemattoman Jouni Rannan elämästä?

Kaiken edellä kerrotun ja paljon muuta kertoo Tampereen Komediateatterin Rannan elämästä kertova Vilpitön mieli esitys, jonka kävin katsomassa. Jani Karvinen luo todella uskottavan kuvan Rannasta. Karvinen on niin hurmaava kauppamiehenä, että sellaisen petkuttamaksi olisin minäkin helposti joutunut. Onneksi ei ole ollut koskaan irtonaista rahaa arvotaiteeseen. Ola Tuominen on näytelmässä Taiteilija ja myös monessa muussa roolissa. Petra Karjalainen on vaimo, rakastajatar ja tekee monta muuta pikku roolia. Osaava kolmikko tekee nautittavan esityksen!

Näytelmän innoittamana luin myös Jouni Rannan ja Marko Erolan kirjoittaman kirjan Vilpitön mieli vuodelta 2017. Sen pohjalta teatteriesitys on tehty.

Konstit olivat monet väärennösten teossa. Taitava taiteilija ne maalasi, mutta Ranta joutui monesti niitä kiireessä kuivattelemaan saunassa. Niin kova oli taulujen kysyntä. Hän kertoo, että oli pitkiä aikoja, että ei koskaan saunonut yksin.  Siis ilman tauluja. Tauluun hän hieroi tupakantuhkaa patinan aikaan saamiseksi. ”Vanhaan tauluun” saatiin kärpäsenpaskaa kastamalla hammasharja kahviin ja räpsyttämällä sitä parin metrin päästä tauluun. Maalin hajuun auttoi palava tupakka tai wc-hajunpoistajat. Voi jesses, mitä hommaa!

Selvää lienee, että leveään elämään kuului paljon viinaa ja naisia. Avioliitto loppui ja jokunen parisuhde sen jälkeen. Ranta itse kävi lähellä kuoleman rajaa, jonka jälkeen hän oli kolme vuotta juomatta.

Kaikki loppuu aikanaan, tälläkin alalla. Pidätyksestä oli kulunut kuusi vuotta, kun hovioikeuden tuomio tuli vuonna 2006. Ranta sai yli neljän vuoden vankeusrangaistuksen, kun siihen yhdistettiin tuomio savukkeiden salakuljetuksesta. Ei auttanut, vaikka Ranta loppuun asti todistelikin syyttömyyttään. Satojen tuhansien korvaukset myös määrättiin. Ranta ei olisi Ranta, ellei hän olisi vedättänyt poliiseja ja vanginvartijoita sekä avovankilan työnjohtajaa ja hankkinut siten itselleen etuuksia.

Kirjassa Ranta on tehnyt luettelon Taiteilijan väärentämistä töistä, jotka hän on myynyt aitoina. Vaikuttava määrä. Rannan mukaan edelleen monen kodin seinällä aitona ostettu taulu on väärennös. Rannan kokemus teosten aitouden todistajista on aikamoista luettavaa. Ateneumin ja muiden asiantuntijoiden  ”tutkimiset” olivat hänen mukaansa aivan luokattomia, siis silloin 1980- ja 1990-luvuilla. Enemmistö väärennöksistä meni aitona läpi.

Raha se on, joka maailmaa pyörittää. Miksipä ei siis myös Jouni Rantaa. (kuva on kirjan kansiliepeestä)

”Raha on huumetta, johon jää koukkuun. Olin kuin rahapussin löytänyt pikkupoika karkkikaupassa – ihmeissäni siitä, mitä kaikkea voin ostaa. Kun sain rajattoman luottokortin, kokeilin sitä ostamalla 150 000 markan auton. Mahdollisuus tehdä niin antoi suuremman tyydytyksen kuin itse auto”.

Ilman taskussa olevaa rahaa Ranta tunsi itsensä alastomaksi. ”Ilman sitä en ollut mitään.”

”Moni ihminen on rehellinen luultavasti vain siksi, ettei tule tilaisuutta tai ei ole taitoa varastaa”, todistelee Ranta. Ilmeisesti kuulun itse siis tähän ilman taitoja ja tilaisuuksia olevaan porukkaan. Tosin epäilen, että lisäksi arvot ja asenteet pitäisi olla ”kohillaan”.

Voisi luulla, että Ranta kaiken jälkeen katuisi rötöksiään. Mitä vielä! Kirjansa lopussa hän sanoo: ”Vaikka mammona ja maine menivät, on oltava tyytyväinen elämään. Ihan nollasta lähdin, sataan pääsin ja hauskaa osasin pitää. Olen sentään rakastellut miljoonan päällä. ” Joopa. Minä se en ole rakastellut edes satasen päällä. Tiedä sitten, pitäisikö olla kateellinen.

Sisälläni asuva Nutturapäinen moraalitantta (vapaasti mukailtu Tervon nimitys Loirin kirjaa kritisoineille)  minussa paheksuu. Kyllä Rannan pitäisi olla synnin tunnossa ja kieriskellä tervassa ja höyhenissä.

Vaikka mikä tuomari minä olen muita arvostelemaan? Sainpahan Rannan ansiosta nautittavan teatteri-illan. Oli siinä toki tärkeä ansio Komediateatterin näytelmän työryhmällä.

 

Näytelmäkuvat Komediateatteri/ Harri Hinkka.

 

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat