Tripla Sokoshotellissa kohtuullisen korkealla

Tallustelen Pasilan asemalla kaikkien ravintoloiden ja myyntipisteiden ohi. Jossain täällä pitäisi olla myös Sokos-hotelli Tripla. Näkyihän se jo junaraiteillekin. Yhden kyselyn jälkeen osaan suunnata oikeaan päin. Pääsisinhän sinne toki paraatipuoleltakin, mutta miksi kierrellä.

Saan huoneen 13.kerroksesta kaupungin puolelta. Ohoh! Pidän sitä aika korkeana paikkana. Pian huomaan, että huoneita olisi vielä kerroksessa 17:kin.

Hissin yksi, iso lasiseinä meinaa vallan huimata korkean paikan kammoista. Etenkin, kun ajelen hissillä ylimpään kerrokseen. Pian siihen tottuu. Maisemat hissistä ja huoneestani ovat, eivät ehkä aivan upeat, mutta näyttävät.

Katselen hotellia ja huonetta sillä silmällä, että onko tähän puolitoista vuotta sitten avattuun Sokos-hotelliin keksitty jotain uusia juttuja. Ainakin täytyy käyttää ovikorttia jo päästäkseen käytävään, jonka varrella huone on.

Minibaari on koko lailla pelkistetty, jos sitä edes minibaariksi voi sanoa. Vain yksi viinipullo ja kaksi lasia. Pikkupullot ja chipsit puuttuvat kokonaan. Enpä niitä kaipaa. Juon mielihyvin kaakaomukillisen. Lappu kylpyhuoneessa kannustaa veden juontiin. Sitäkin juon, kyllä kiitos!

Ensimmäisen kerran elämässäni (jos oikein muistan) silitän hotellihuoneessa puseroni. Niin silitysrauta kuin -lauta ovat huoneessa.

Sänky on 120 cm leveä, tyynyjä on riittävästi. Patja voisi minun makuuni olla vähän pehmoisempi. Mutta. Mikä autuus. Lukulamppu on vuoteen lähellä ja se on kunnolla valaiseva. Kaikissa hotelleissa ei edes ole lukulamppua ja jos se on, se on pienivaloinen kuin tulitikun tuikku, jos edes näyttää oikeaan päin. Tätä lamppua minä arvostan. Iltainen sängyssä lukemiseni on turvattu.

Näitä persoonallisia tervetulotoivotuslappuja on monessa paikassa, ulko-ovilla jo ja ruokasaliin tultaessa. Olen ehkä vähän helpolla hurmattava, mutta minusta nämä tuntuvat mukavilta.

AAMIAINEN

Aamiaisella on kaksi kattausta, joista valitaan etukäteen. Otan tietenkin myöhemmän, kello 8-9.30. Vaikka kovin aikainen se Vapaalle kansalaiselle on tuokin.

Normaalit, monipuoliset hotelliaamiaistarjoilut odottavat. Tuorepuuro on talon erikoisuus. Oikein hyvää. On vain tietysti kylmää, kuten tuorepuuron tulee ollakin. Lättyjä en kuitenkaan ota, en edes Muumipeikon takia. Varokaa siis. Voin olla vaarallinen.

Käsidesipulloja on joka puolella. Kävelemme ruokien keskellä maskit naamalla. Silti mietin ottimiin tarttuessani, onko tässä nyt mitään järkeä näin korona- aikana. Yritän edes ottaa ottimista kiinni vähän syvempää varresta. Hakeudun syömään yksinäiseen nurkkaukseen.

ETTÄ TULENKO TOISTEKIN?

Saatan hyvin tulla. Etenkin, jos olen menossa Vallilan Kansallisteatterille. Sijainti on erinomainen.

PS.

Illalla on poissa ollessani respasta tuotu huoneeseeni oheinen lappu. Arvelen, että se on kummipoika, koska etunimi on sama (olen laittanut faceen tiedon, missä olen). Vähän tosin  ihmettelen, mitä hän täällä Joensuusta tekee. Sitä en ymmärrä ihmetellä, että miksi hän ei suoraan puhelimeeni soita. Soitan annettuun numeroon joskus kymmenen jälkeen, kun kotiudun. Puheluun ei vastata. Jonkin ajan päästä numerosta soitetaan takaisin. Tässä välissä olen jo ymmärtänyt tarkistaa, että puhelinnumero ei ole kummipojan. Kun toisesta päästä ei heti kuulu mitään, suljen puhelimen. Tuleepa mieleeni taannoinen makuuvaunumatkani Rovaniemelle. Hyttiini yritti sinnikkäästi yhä uudestaan ja uudestaan pyrkiä tuntematon mieshenkilö, vaikka olin ostanut koko hytin. Mikä kannaltani ikävintä, kummassakaan tapauksessa ei ole kyse tuntemattomista ihailijoistani, vaan vikaosoitteista. Näin se vain on.