”Iloitsen, jos tarinani ja löydökset toimivat vertaistukena myös muille, jotka ovat itse käyneet läpi samantyyppisiä kokemuksia, joko omakohtaisesti tai vaikkapa perheenjäsenen tai tutun kautta”.
Näin kirjoittaa Heli Hietanen kirjassaan Hullua hurskaammaksi – Merkintöjä maanisen matkapäiväkirjasta (Basam Books Oy 2022).
Ensimmäistä psykoosia parikymppisenä edelsi traumaattinen tapahtuma, vakava autokolari Saksan autobaanalla. Arkielämä jatkui, eikä tilannetta sen kummemmin käsitelty. Hän pohtiikin kirjassaan muun muassa sitä, mikä merkitys sairauden puhkeamisessa yleensä voisi olla traumaattisilla kokemuksilla.
Hietanen oli myös ennen psykoosia kokeillut kannabista, minkä hän tietää lisäävän psykoosiriskiä huomattavasti. Hietanen toimitettiin sairaalahoitoon.
Psykoosijaksoja ehti tulla useampia muutamien vuosien välein ennen kuin Hietasella diagnostisoitiin kaksisuuntainen eli bipolaarinen mielenterveyshäiriö. Jatkuvaan lääkitykseen hän aluksi suostui hyvin vastentahtoisesti. Nyt hän ymmärtää sen välttämättömyyden.
Kaksisuuntaisessa mielenterveyshäiriössä vaihtelevat masennus ja maanisuus. Masennus lienee ainakin ilmiönä kaikille tuttu. Maniassa mieliala on epänormaalisti kohonnut tai poikkeuksellisen ärtyisä. Hypomania on maniaa lievempi. Siinä mieliala on noussut, mutta toimintakyky ei merkittävästi laske. Hietasen mukaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön vakavaa muotoa sairastaa kaksi prosenttia väestöstä.
Hietanen tunnustaa, että ”hulluuden kokemus on valtavan ihanaa”. Tällöin hän puhuu hypomaniasta, joka ei ole vielä muuttunut maniaksi eikä psykoosiksi ja sairaalaan joutuminenkin on jossain edessä. ” Hulluuteni alkaa aina kuplivan iloisesta ja kepeästä olosta. Kuin olisin tipahtanut poreilevaan proseccolasiin.”
Hypomanian kuvailu kuulostaa minustakin kovin houkuttelevalta tilalta. ”Olo on kuin rakastuneella, ja rakkauden kohteena on koko Maailmankaikkeus…… Tässä huumassa luovuudella ei tunnu rajoja.”
Hypomaanista vaihetta ei välttämättä älyä tai halua katkaista ja se voi luisua maniaan, jolloin menee todella, todella lujaa.
Ehti kulua yli 15 vuotta, ”kun päätin vihdoin kömpiä ulos kaapista”. Hän alkoi puhumaan hulluudestaan, kuten hän itse kirjoittaa, lähipiirissään vähitellen avoimemmin. Tosiystävät eivät mihinkään kadonneet. Hän vahvistui uskossa, että vaikeistakin asioista on vain uskallettava puhua, leimautumisen pelosta huolimatta.
Helppoa sairaudesta puhuminen ei tietenkään ollut. Toisaalta hän kysyy: mikä paha on koskaan poistunut niin, että siitä on jätetty puhumatta? Toisaalta, maanis-depressivisyys ei toki poistu siitä puhumalla, mutta salailun lopettaminen varmaankin helpottaa oloa, arvelen. Vielä kirjaa kirjoittaessaankin Hietaselle tulee epäilyn hetkiä: mille kaikenlaiselle palautteelle tässä altistunkaan?
Sairaus on painolasti paitsi ihmiselle itselleen, myös omaisille ja muille läheisille. Omaiset kehottivatkin Hietasta kertomaan kirjassa myös omaisten paineista. Läheisille aiheuttamansa tuskan ja huolen hän toki tietää ja ymmärtää. Olisiko kuitenkin niin, että parhaiten omaisten tilannetta osaisivat kuvata he, jotka omaisen elämää elävät?
Kirjoittaja kuvaa Hullua hurskaammaksi -kirjassaan psykoosikokemuksiaan sisältä päin. Ne valaisevat, ainakin minulle, hiukan enemmän kokemusta, josta itsellä ei ole tietoa. Kun maniasta Hietanen on selvinnyt, valtava häpeä seuraa, kun hän saa tietää, mitä kaikkea onkaan tehnyt. Siitä kertovan luvun hän on otsikoinut Häpeä, häpeä ja häpeä.
Hietanenkaan ei ole yhtä kuin sairautensa. Hänellä on sairaus, joka teettää hänellä yhtä ja toista. Jo nuorena puhjenneesta sairaudestaan huolimatta hän on suorittanut yliopistossa vaativan tulkkikoulutuksen. Nyt 45-vuotias Hietanen on työskennellyt vuosikymmeniä maailmalla freelance- konferenssitulkkina. Simultaanitulkkaus on tutkitusti erityisen vaativaa ja stressaavaa. Toki sairastumiset ja sairaalajaksot ovat tuoneet katkoja työhön.
Erityisesti mieltäni lämmittää, kun hän kertoo, että hänen esinaisensa Eu:ssa on suhtautunut hänen sairauteensa ymmärtäväisesti. Oletan, että suhtautuminen on silloin ollut sellaista kuin olisi minkä tahansa sairauden kohdalla. Tähän kun pääsisimme kaikilla työpaikoilla!
Hullua hurskaammaksi -kirja pitää sisällään 245 sivua. Siinä Hietanen ehtii käydä läpi, paitsi omia sairauskokemuksiaan, myös monenlaisia käsityksiään sairauden syistä ja hoitokeinoista. Perimmäistä syytä perinnöllisen alttiuden lisäksi kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle kun ei ole tiedossa. Itse olen joistakin Hietasen näkemyksistä samaa mieltä, joitakin karsastan, mutta monet saavat kuitenkin ajattelemaan. Kehotan lukemaan tämän Heli Hietasen kirjan lukijan tiedon ja ymmärryksen lisäämiseksi.
Kiitos Esikoiselle, joka toi minulle tämän kirjan lomalle tullessaan tuliaisiksi. Heli Hietanen on tyttärelleni tulkkikollegana tuttu EU-komissiosta. Molemmat, niin minä kuin tyttäreni arvostamme suuresti hänen rohkeuttaan sairauskokemuksiensa esilletuomisessa. Tällaisia avoimuuden esitaistelijoita tarvitaan!
