Keskustelin erään nuoren kanssa siitä, miten ihminen saattaa kokea vakavan sairautensa.
” Onhan se ihan eri asia, onko sairastunut nuori vai vanha”, totesi hän. Tähän asti olin samaa mieltä. Mutta nuoripa jatkoi heti: ” Jos ihminen on jo jotain nelkyt vuotta vanha, eihän sillä muutenkaan oo enää elämässä muuta kuin telkkarin kattelu ja makkaran syönti.”
Pikkusen jäin ällikälle. Taisipa ruveta makkaraakin tekemään mieli. Vaikka tästä keskustelusta on paljon aikaa, tätä vanhan määrittelyä en varmaan unohda koskaan. Onpa oiva esimerkki siitä, miten esimerkiksi oma ikä vaikuttaa siihen, miten asiat näkee.
Muutama vuosia sitten jouduin erään ystäväni kanssa väittelyyn. Hän, minua viisi vuotta vanhempi, totesi meidän olevan jo vanhoja ihmisiä. Väitin vastaan sanoen, että en kyllä itse koe itseäni vanhaksi, elänhän tässä vasta kehityspsykologisesti myöhempää keski-ikää. Hän oli kovin vakuuttunut siitä, että sanon mitä sanon, vanha olen. Kaikki yli 60-vuotiaat ovat hänestä vanhoja.
Edelleenkään en tunne olevani vanha. Minulle vanhana olo tarkoittaa sitä, että koen toimintakykyni heikentyneen. Myönnän, että varmaankin ikääntymiseen liittyviä muutoksia on tapahtunut, ei vain siinä määrin, että sen itse haitallisena huomaisin. Ajattelenkin, että jokainen itse saa tehdä määrittelyn (jos se yleensä on tarpeen), onko vanha vai ei. Jokainen voi sisällyttää sanaan omia merkityksiään.
Mitäpä sanovat ikäihmiset itse asiasta kuultuina?
Elämänkulku ja ikäpolvet – tutkimuksessa kysyttiin muun muassa: Millä seuraavista sanoista luonnehtisit itseäsi tässä elämänvaiheessa?
Ikäluokassa 60-74 vuotta annetuista vaihtoehdoista suosituin oli keski-ikäinen, sen valitsi lähemmäs puolet. Noin joka kymmenes määritteli itsensä aikuiseksi, joku nuoreksi aikuiseksi. Noin kolmasosa ei hyväksynyt mitään annettua vaihtoehtoa, vaan antoi avovastauksena oman määrittelynsä. Näissä oltiin esimerkiksi myöhäisessä keski-iässä, varhaisvanha, pirteä vanha, virkeä eläkeläinen, varttunut nainen, kypsässä iässä. Tämän ikäiset kuulunevat siihen niin sanottuun kolmanteen ikään eli go-go –vaiheeseen.
Sitä vastoin ikäryhmässä 75-96 vuotta kolme neljäsosaa vastaajista luonnehti itseään vanhaksi. Jotkut määrittivät itsensä aikuiseksi tai keski-ikäiseksi. Runsas kymmenesosa tässä iässä halusi antaa oman määrityksensä, kuten esimerkiksi elämää nähnyt, kyllin vanha, raihnainen. Tämän ikäisistä puhuttaneen usein neljättä tai viidettä ikää elävinä tai slow-go tai no-go termein.
Toisen kysymys oli: Mikä seuraavista sanoista on mielestäsi paras kuvaamaan eläkeikäistä ihmistä?
Ikäluokassa 60-74 vuotta suosituin vaihtoehto oli seniori , jota kannatti lähes puolet. Toiseksi suosituin oli ikääntyvä vajaan viidesosan valitsemana, vanhaa kannatti noin viisi prosenttia, vanhus-sanaa ani harva. Huomionarvoista on ja ainakin itseäni yllätti se, että 75- 96 vuotiaistakin seniorinimitystä kannatti neljäsosa, ikäihmistä ja ikääntynyttä kumpaakin viidesosa vastaajista. Vanha ja vanhus sanaa ehdotti kumpaakin joka kymmenes. Tämä kertonee siitä, että eläkeikä miellettiin aivan oikein monia vuosikymmeniä sisältäväksi.
Mitäpä näistä tuloksista sitten pitäisi ajatella? Itse ajattelen, että tulos todentaa gerontologien näkemystä. Olen antanut itselleni kertoa, että heidän näkemyksensä mukaan keskimäärin 75 vuodesta alkaa vanhuus. Silloin ikääntymiseen liittyvä toimintakyvyn heikennys haittaa jo enemmän tai vähemmän arkielämässä. Siis keskimäärin. Toisaalta on aina muistettava, että missään aikaisemmassa elämänvaiheessa yksilölliset erot eivät ole niin suuria kuin vanhuudessa. Jäin myös miettimään, keitä kulloinkin tarkoitetaan, kun esimerkiksi julkisuudessa puhutaan vanhoista ihmisistä? Itse kullakin kun taitaa olla ihan oma käsityksensä, ketkä ovat vanhoja.
Peräänkuulutan siis itsemääräämisoikeutta tässäkin. Kyse on kuitenkin ihmisen minuuteen vahvasti liittyvästä asiasta. Haitanneeko tuo ketään, vaikka ihminen määrittäisi itsensä joka iässä ihan miten lystää? Oma suosikkinimikkeeni itselleni tällä hetkellä on Vapaa Kansalainen. Jos Luoja suo elonpäiviä tarpeeksi, olen jossakin vaiheessa mielelläni vanha.
Lähteenä Marja Saarenheimo, Minna Pietilä, Sonja Maununaho, Arto Tiihonen ja Pertti Pohjolainen.2014. Ikäpolvien taju. Elämänkulku ja ikäpolvet muuttuvassa maailmassa. Vanhustyön keskusliitto
Jälkikirjoitus. Tätä kirjoittaessani radio on auki. Siellä kerrotaan pirkkalalaisesta taksarista, joka on hakenut työntekijää JÄTEKULJETUKSIIN. Kyseessä ovat olleet sotekuljetukset eli vanhojen ja vammaisten kyyditykset. Siis hänen määrittelynsä vanhoille ja vammaisille = jäte. Julkinen törkypuhe näyttää laajenevan pakolaiskeskusteluista muuallekin. Onnea vaan meille kaikille!
Se on juurikin niin, että sisäisesti ei tunne itseään vanhaksi, mutta kyllä ulkomuoto sen valitettavasti kertoo. Ja se ensimmäisenä näkyy muille . Onko vanha jotenkin huono sana ? Minua se ei yhtään loukkaa, jos joku niin ajattelee, että olen vanha. On vain hyväksyttävä se, että elämä on koko ajan luopumista. Itsekin nuorena ajatteli ihan samanlailla, että nelikymppiset ovat jo ihan vanhoja :D
Hei Lady. Olet totisen oikeassa sisäisen tuntemuksen ja ulkonäön välisestä ristiriidasta. Ihan vapaasti kuka tahansa saa ajatella (kuten moni varmasti ajatteleekin), että olen vanha. Ikäni näkyy hyvin kasvoistani. Omaan tuntemukseeni minulla, kuten muillakin, on silti yksinoikeus.- Käsitykset vanhasta muuttuvat usein iän myötä, kuten sinäkin muistelet. Nuorena omat vanhemmat tuntuivat monesti ihan ikälopuilta.
Anja Pohjanvirta-Hietanen