Kirjoitukset avainsanalla karanteeniajan kokemuksia

Oma pieni maailmani muuttui maaliskuun puolivälissä. Taisi siinä ruveta muuttumaan isompikin maailma. Kun meillä 12.3.20 hallitus antoi ensimmäiset koronarajoitukset, kaikki kevään menoni hävisivät. Laskin allakasta, että siitä toukokuun loppuun olin kirjoittanut peruttu 73:een tapahtumaan, jossa olin kuvitellut olevani mukana. Lisäksi kaksi ulkomaan matkaa ja yksi kotimaan matka jäi vain haaveeksi. Olihan siinä alussa ihmetyksen sormi ällistyksen suussa: miten tää elämä nyt menee?

Kun olen sopivan yksinkertainen, en kuitenkaan marissut edes silloin, kun pian kaltaiseni varttuneet ihmiset ohjeistettiin karanteeninomaisiin oloihin. Otin sen vain annettuna suojelutoimenpiteenä. En todellakaan ymmärtänyt sitä niin, että minua ja kaltaisiani olisi jotenkin kaltoin kohdeltu. Niin yksinkertainen en sentään ollut, että olisin luullut karanteeninomaisuuden tarkoittavan sitä, että pirtistä ei saa poistua ulkoilemaan.

Näistä karanteenitunnnelmistani olen kirjoitellut aikaisemmissakin postauksissani. Kun nyt olemme jo vankasti kesän puolella ja karanteenirajoitukset jo takana, teen tässä vielä yhteenvetoa, miten tuo erikoislaatuinen kevät  itselläni kokonaisuudessaan sujui.

 

Mitä karanteenikevät minulle antoi?

 

1.   Mökkeily, luonto ja pihaelämä

Maalle meno oli joka kerta ihana henkireikä. Siellä korona ei käynyt mielessäkään. Kun minulla ei nyt ollut mitään, mikä olisi kaupunkiin sitonut, reissuja mökille oli tavallista enemmän. Koskaan aikaisemmin en ole ”ehtinyt” niin paljon seurata luonnon heräämistä. Oli erityisen mielenkiintoista nähdä, miten joutsenparista viikkojen vieriessä tuli kuuden lapsen perhe ja miten pikkuiset ovat kasvaneet kevään ja kesän aikana. Nythän poikaset ovat jo vähän harmaantumassa väriltään. Vanhempien suojeleva asenne on yhä nähtävissä. Ovat joutsenet mokomat meitä perässään vähän juoksuttaneetkin. Välillä ne ovat hävinneet kokonaan toiselle lammelle. Välillä ne ovat olleet ojassa tai niityllä taapertamassa. Aina kuitenkin yhtä ihanan ihastuttavina!

Pikkulinnut kevättouhuineen touhusivat niin kuin kai aina keväisin. Ikään kuin karanteenilaista ilahduttaakseen mökillä liito-orava näyttäytyi antaen pari lentonäytöstä. Wau ja wau!

Mökkihöperyys ei päässyt yllättämään siksikään, että kaupunkikodin isossa pihassa saattoi oleskella ja puuhailla halujensa mukaan.

2.   Aikatauluton aika

Eipä tarvinnut koskaan edes varmuuden vuoksi laittaa herätystä päälle ehtiäkseen johonkin menoon. Ulkoilu oli omaehtoinen meno, mutta eipä muuta. Nuorempi aviohenkilö hoiteli kauppa-asiat. Yllättäen aika ei käynyt pitkäksi eikä tylsäksi (paitsi joskus), vaan kului sukkelaan. Jossain vaiheessa tuntui, että juurihan oli aamu ja nyt on jo ilta. Saattoi se tietysti siitäkin johtua, että minun aamuni oli alkanut aika myöhään.

3.   Erilainen liikunta

Kun kaikki ohjatut liikuntani oli peruttu, pyrin sauvailemaan joka päivä. Normaalisti kävely jää usein vähemmälle muiden juttujen takia. Valitettavasti. Usein osan lenkistäni juttelin puhelimessa ystävien kanssa. Alkukaranteenissa yritin tunnollisesti tehdä videojumppia. Kun olen laiskanpuoleinen ja mukavuudenhaluinen, ne kyllä viikkojen myötä jäivät harvinaisuuksiksi. Juuri siksi tarvitsen ohjattuja, aikataulutettuja ja etukäteen maksettuja liikuntatunteja.

4.   Kaappien uusi elämä

Velvollisuudentuntoisena ihmisenä käytin aikataulutonta aikaa kaappien siivoamiseen. Yleensä ne ovat siivoamatta syystä että kesällä ei kerkiä ja talvella ei tarkene. Nyt en enää keksinyt mitään tekosyitä.  Näistä aktiviteeteista johtuen tunsin itseni välillä vähän paremmaksi ihmiseksi. Ellei äiti olisi opettanut, että "laiska se töitänsä latelee", voisin tässä luetella, mitä kaikkia paikkoja perkasin. Siihen nähden karanteeni olisi saanut kauemminkin kestää. Vielä on siivoamattomia paikkoja.

5.   Kirjahyllyn löydöt

Kirjaston sulkeutuminen ei minua haitannut. Hyllyssäni on vaikka kuinka paljon lukemattomia, hyviä kirjoja, miehen kirjahyllystä puhumattakaan. Tuli siitäkin niin tyytyväinen olo, kun näitä kirjojani tuli luettua. En niitä turhaan ole lahjaksi saanut tai itse hankkinut. Yleensä tulee kirjastosta tilattua kaiken aikaa uusia kirjoja. Vaatehuoneessa odottaa nyt kassillinen kirjoja kirjaston vaihtohyllykköön vietäväksi, jos ne nyt joskus taas tulevat. Kaikkia en toki raaski pois antaa.

6.    Hajusteet

Rakastan hajuvesiä! Niitä vain nykyään ei oikein voi juuri mihinkään laittaa hajusteherkkien takia. Jos teatteriin suhautan pienenpienen tuoksun kaulakuoppaan, tunnen olevani jo ihan synnillisen rohkea. Tajusin, että nythän voin hajusteita käyttää. Lenkille lähtiessään joku ystäväni kertoi laittavansa aina huulipunaa. Minä laitoin hajuvettä. En tietenkään niin, että se olisi tuoksunut viisi metriä vastatuuleen. Kuka nyt niin hoopo olisi? Jos siis ohitit jonkun ulkoiluvaatteissa sauvailevan, jonka kohdalla oli vieno, ihana hajuveden tuoksu, se olin minä.

7. Aikaa kirjoittamiselle

Aikaa tuntui niin paljon olevan, että muun kirjoittamisen lisäksi kävin kuukauden kirjoittamiskurssin netissä. Tosin vastineeksi sitten kesäkuun lähikurssi peruuntui. Että noin niin kuin tasan meni.

8.   Rahan säästö

Kun ei ole normaaleja maksullisia kulttuurimenoja eikä matkoja, niin pakkohan rahaa on säästyä. Siis siinä tapauksessa, ettei rupea netissä uhkapeleihin. En ruvennut.

 

Mitä karanteeniaikana jäin kaipaamaan?

 

1.   Ystävät, ystävät ja ystävät

Mitkään tekstittelyt tai puhelinkeskustelut eivät korvaa livetapaamisia. Näin se vain on. Kaksi kertaa uhmasin tapaamiskieltoa. Ensimmäinen oli käynti surevan ystävän luona. Toinen oli kuoron Rukkasryhmän kokous. Silloin elettiin jo toukokuun puolta väliä. Kovasti suunniteltiin, että istutaan terassilla. Ja katin kontit. Sinne jäätymään ei kukaan halunnut. Rukkaslaisten kanssa on aina hauskaa, mutta ehkä ihmiskontaktien kaipuusta johtuen meillä oli ihan ratkiriemukasta. Vaikka tietysti kokousasiat tulivat asiallisesti hoidettua.

2.   Harrastukset

Toki moniin harrastuksiini aina ihmisiä liittyy, mutta ihan itsessään jumpat, kuorolaulu, teatterit, konsertit ja vapaaehtoistyöt ja mitä niitä onkaan ovat itselle paljon antavia. Tukinuoren kanssa kyllä soittelimme ja tekstailimme, mutta emme tavanneet. 

3.    Matkat

 

Tästä minä kyllä mieleni pahoitin, kun en pääsyt Brysseliin Esikoisen perheen luo. Se ei onnistunut edes toisella kertaa matkan ajankohtaa siirtämällä. Kuopuksen luo Tampereelta pohjoisempaan Suomeen oli myös matka suunnitteilla. Eremitaasin ihmeetkin ovat nyt edelleen näkemättä.

 

Kuten valistunut lukija huomaa, karanteenin anti on luettelossa suurempi kuin menetykset. Joskus aamulla herätessäni ajattelin hieman allapäin, että jassoo, taas samanlainen päivä, ei laaksoa ei kukkulaa. Silloin oli hyvä muistuttaa itseään, miten hyvin minulla kuitenkin nytkin asiat ovat. Talous on tässä tilanteessakin kunnossa, olemme edelleen terveitä, kotona on seuraa puolisosta, on mahdollisuus ulkoilla ja mökkeillä, on sukulaisia ja ystäviä, joihin olla yhteydessä. Netti tarjoaa kulttuuria enemmän kuin ehtii katsoa. Miksi siis valittaisin? Kaikilla ei ole näin hyvin.

Koskaan aikaisemmin yhteiselämämme aikana emme ole puolison kanssa viettäneet näin paljon aikaa yhdessä. Työorientoituneena, free-työläisenä, miehellä oli etenkin kesäisin töitä, myös silloin, kun minä lomailin. (Voitte uskoa, että tästä välillä keskusteltiin, jopa isoilla kirjaimilla!) Nyt, kun hän jo eläkeikäisenä himmailee työn teossa, minun aktiviteettini ovat paljon kodin ulkopuolella. Tiiviimpi yhteiselo sujui ilman suuria ongelmia tai draamoja. Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö kiistojakin olisi ollut. Mutta niitä nyt on välillä muulloinkin. Pitäisin outona, ellei näin olisi. Olemme kuitenkin edelleen kaksi omanlaistamme ihmistä. Ei siis siinä suhteessa uutta parisuhderintamalla.

Siis hyvin meni karanteenikevät näin omasta mielestä. Siltikään en suurin surmin toivo uutta korona-aaltoa ja uusia rajoitteita. Kuka hullu sellaista toivoisi?

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat