Kirjoitukset avainsanalla helatorstai

Vaikka olenkin vanhempaa valtiomiesainesta ja saanut koulussa kunnon uskonnon opetuksen, en muistanut, miksi helatorstaita vietetään. Netti taas auttoi. Helatorstaita vietetään Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoksi ja se on 40 päivää jälkeen pääsiäisen.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanoo vanha kansa. Aamulla sängyssä nautiskellen, aamukahvia juoden ja lehteä lukien, tein päivän toteutussuunnitelman. Siis suuremmat käänteet.

Jos sanoisin, että leivoin ensin suitsait pullaa ja Serinakakkuja, puhuisin palturia. Oman aikansa noi hommat ottaa, vaikka ei mitään kömmähdyksiä sattuisikaan. Pullat onnistuivat hyvin, Serinakakuista tuli lättänöitä. Joskus aikoinaan mökillä, kun tarjosin, kas kummaa, lättänöitä Hannatädin kakkuja, lapset antoivat niille nimen Eilaaksoaeikukkulaa- pikkuleivät. Sen nimen ansaitsevat nyt nämäkin pikkuleivät. Mutta leipoisinko ensi viikon serkkutreffeille uudet? Ehei. Kuka sitten söisi nuo? Minäkö? Ei käy laatuun. Että tällaisia terveisiä vain siskoille ja serkuille.

Kun aviohenkilön kanssa oli sitten syöty ja juotu kahvit päälle, valmistauduin pyöräretkeen. Olin nimittäin suunnitellut vieväni ystävälle, jolla on ensi lauantaina syntymäpäivä, sireenejä meidän puskasta. Hän rakastaa niitä yli kaiken. Ystävä tarjoaa synttärikahvit myöhemmin, mutta sireenien kukinta on aika lyhytaikaista eivätkä kukat odota sopivaa hetkeä.

Houkuttelin miestä lähtemään kanssani. Hän oli tosin jo kaksi tuntia pyöräillyt ja tuonut tullessaan maitohorsman alkuja salaattiin. Ovat muuten siihen hommaan hyviä.

Lähdimme siis kutakuinkin yhdessä. Vaan tuskin oltiin menty kilometri, kun näin miehestä vain pienen häivähdyksen punaista paitaa. Tätä vähän epäilinkin. Miehen ajovauhti on todella, todella ihan eri kuin meikäläisen eikä hän himmaile siinä. Että sellainen oli sitten meidän parisuhdepyöräilymme.

Onneksi ilma oli ilman miestäkin ihana: aurinkoa ja lämmintä 16 astetta. Edes navakka tuuli ei sanottavasti haitannut. Menomatka, 12 kilometriä, sujui ilman ongelmia. Olin varannut sireenin oksat vesikippoon. Kuten etukäteen arvelinkin, ystävä ei ollut kotona. Hyvä niin. Hikipaidassa en olisi istumaan jäänyt. Jätin kipon kukkineen ja kortin rivitalokodin oven eteen. Nokka ja pyörä kotiinpäin. Hyvin sujui paluukin, vaikka vastatuuli yritti välillä ottaa naisesta mittaa.

Kaksi tuntia meni yhteensä 23:n kilometrin matkaan. Jaksoin jopa viimeisen, aika pahan ylämäen, testimäeksi nimittämäni, ajaa ylös asti. Väsymys ei muutenkaan paina. Mikäpä se on hyviä pyöräteitä ajella. Vesi oli kyllä poikaa, niin matkalla kuin kotona.

Taas kerran ajattelen, että useammin minun pitäisi vähän pitempiä pyöräilyjä tehdä, kun hommasta niin tykkään. Tavallisesti, jos pyörän päälle istun, kilometrejä tulee 14-16, kun hoitelen asioita kaupungilla tai käyn harrastuksissa jossakin päin.

Helatorstai meni siis hyvissä merkeissä. Tein hyödyllisiä asioita, itselleni nautittavia asioita ja ilahdutin toista. Ystävä ehti jo soittaa kiitossoiton. Kasvoja kuumottaa edelleen. Sen se aurinkoinen, tuulinen ja raikas ulkoilma tekee.

Nyt on niin itsetyytyväinen olo, että melkein hävettää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat