Kirjoitukset avainsanalla Tampereen teatteri

Miehellä on liput Niskavuoren Heta – näytelmään Tampereen Teatterissa. Lähden mukaan lähinnä ajatuksella, että kai sitä yhtä niskavuorta jaksaa katsella paremman muutteessa.

Miten väärässä olenkaan!

Esitys on vaikuttava, koukuttava ja koskettava! Hella Vuolijoki on kirjoittanut näytelmän 1950 ja Edvin Laine filmasikin sen jo kahden vuoden päästä. Kukapa meistä vähän varttuneemmista ei olisi Niskavuori-kirjoihin ja näytelmiin tutustunut. Minä ainakin olen, aikojen alussa. Esitys kantaa siis 70 vuoden tomuja?

Ei puhettakaan hämähäkin seiteistä! Liisa Mustosen ohjaus tempaa mukaansa jo alun hääjuhlassa. Onpa tuoretta, raikasta ja virkistävää toteutusta! Mikko Saastamoisen lavastussuunnittelu täydentää nuorennettua toteutusta.

Avioton lapsi ei ole mikään juttu nykyaikana. Sen takia ei tarvitse kenenkään väkisin lapselle isää löytää. Hylätyksi tuleminen toisen naisen takia vielä odottaen lasta, on takuuvarmasti rankka paikka vaikka kenelle. Edelleenkin. Hetan se katkeroittaa koko iäksi. Hän elää ja tekee elämänsä päätökset vihan voimalla. Siitä saavat kärsiä niin aviomieheksi ryhtynyt Akusti kuin lapset. Petollisesta sulhasesta puhumattakaan. Heta ei armahda, ei itseään eikä muita.

Eeva Hakulinen Hetana tekee mahtavan roolityön! Hetan tunteet seilaavat puhtaasta raivosta timantinkylmään päättäväisyyteen. Hellät tunteet nousevat pintaan vasta lopussa. Silloin kun on jo liian myöhäistä. Millaisia taitoja ja voimia  vaativatkaan näyttelijältä vahvat tunteet roolihahmossa?

Teijo Elorannan Akusti on yksipuolisessa rakkaudessaan minun silmiini pehmeä mussukka. Näytelmässä hän on kuitenkin työteliäs ja aikaansaapa, jota arvostetaan kovasti kylässä. Pärjätäkseen Hetan kanssa hän joutuu luovimaan ja antamaan jatkuvasti periksi. Lämpöä hän saa vain Siipirikolta, jonka palvovaa rakkautta ilmentää hyvin Annuska Hannula.

Ritva Jalosen sivurooleista tärkein on Niskavuoren Loviisa, jonka ylpeyden ja omanarvontunnon hän tuo hyvin esiin.

Mikä on näytelmän sanoma nykyihmiselle? Älä jää vihasi vangiksi, johtuu se sitten mistä tahansa! Menetät koko elämäsi. Uskalla nähdä hyvä ympärilläsi ennen kuin on liian myöhäistä. Näissäpä sitä onkin sitten askaretta itse kullekin koko elämäksi.

Suomenvirolaisesta Hella Vuolijoesta (kuoli 1954) oli moneksi. Hän oli kirjailijuuden lisäksi kansanedustaja, Yleisradion pääjohtaja ja liikenainen. Hänen tyttärenpoikansa Erkki Tuomioja kirjoitti hänestä kirjan Häivähdys punaista (2006). Se sai Tieto-Finlandiapalkinnon. Vaikka olen kirjan aikoinaan ostanut ja lukenut, tuntuu siltä, että nyt minun pitäisi se uudelleen lukea. Ans kattoo.

Teatterin ovien auettua olemme joka esityksessä tauolla yhdessä vieraiden ihmisten kanssa päivitelleet: miten ihanaa, kun pääsee taas teatteriin! Näin on. Erityisen kiitollinen olen tällaisesta teatteriesityksestä kuin tämä, joka ravistaa, vahvistaa, kyseenalaistaa ja ajatteluttaa. Ja vetää mukaansa kuin tehokas imuri! Aviohenkilöni oli yhtä vaikuttunut kuin minä. Ja se on jo paljon se.

Niskavuoren Hetasta on jäljellä enää kolme esitystä. Hopi hopi, jos asustat lähitienoilla, mars katsomaan. Siis mikäli lippuja vielä on. Nämä ovat samalla viimeiset Ritva Jalosen esitykset Tampereen Teatterin vakituisena näyttelijänä. Eläkepäivät koittavat. Toivottavasti näen hänet vielä monesti ramppivaloissa. Hän on ikääntymisen myötä löytänyt minusta entistä vahvemman vaihteen työhönsä.

 

Kuvat Tampereen Teatteri/ Heikki Järvinen

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Niin, yllättääkö Arktiset leikit, vai yllätänkö itse itseni? Siinäpä kysymys.

Lähden hieman vastahakoisesti aviohenkilön kanssa Tampereen teatteriin Arktisia leikkejä katsomaan. No, lähden kuitenkin, kun miehellä on liput. En lähde alkuunkaan hypyn kengässä, kuten yleensä.  

Syy jonkin asteiseen innottomuuteeni on se, että kyseessä on Leea ja Klaus Klemolan trilogian neljäs (!) näytelmä. Ensimmäinen oli Kokkola (2005), toinen Kohti kylmempää (2008) ja kolmas New Karleby (2011). Kaikissa näytelmissä on kutakuinkin samat henkilöt ja jatkuva tarina. Muistelen nähneeni tuon Kohti kylmempää ja jotenkin on jäänyt sellainen mielikuva, että eivätpä nämä taida olla ihan meikäläisen kauraa tai minä en niiden. Mielipuolista kohellusta ilman järjen häivää, on tainnut olla subjektiivinen tuntumani.

Ei hyvää päivää! Miten tässä näin käy? Arktiset leikit tempaa minut mukaansa! Tässähän on hauskaan sisällytetty oivaltavia näkökantoja. Ihan absurdiahan meno on, mutta ei vailla mieltä. Ihan on jutussa juonikin. Ainakin olen sellaisen näkevinäni.

Grönlannin kylmyyttä rakastava Marja-Terttu Zeppelin (Heikki Kinnunen) on päähenkilö, jonka ympärillä muut pyörivät. Pääpyörijöinä ovat aviomies Piano Larsson (Klaus Klemola) ja Marja-Terttua sitkeästi rakastava Vili Autio Tiippanainen ( Anna-Elina Lyytikäinen). Aviopuolisot eivät tosin ole kohdanneet kahdeksaan vuoteen eikä Piano ole edes hyväksynyt Marja-Terttua facebookkaveriksi. Julmaa. Tosin ehkä enemmänkin on niin päin, että itsepäinen ja voimakkaan egon omaava Marja-Terttu pyörittää koko sirkusta. Hänen saapumisensa Grönlannista kotiin Kokkolaan sähköistää kaikkien tunnelman.

Marja-Tertun ja tyttären Maura Zeppelinin ( Mari Turunen) välit ovat lievästi sanottuna tulehtuneet. Tytär vain odottaa äitinsä kuolemaa. Esityksen lopussa vihasuhteen takaa paljastuu muitakin tunteita. Itseäni tämä loppu koskettaa kovasti. 

Mari Turunen tekee aivan loistavan kaksoisroolituksen. Mauran lisäksi hän esittää Sami Simpasta, joka on Kokkolan päihdekuntoutusyksikön esimies.

Näytelmässä pyörivät osaksi omissa ympyröissään Vahtimestareiden veljeskunta, joka käsittää tämän Marja-Terttuun rakastuneen Vili Autio Tiippanaisen ( Anna-Elina Lyytikäinen) ja erikoisen (niin kuin tässä näytelmässä joku ei olisi erikoinen!) Jani ”Intijani” Mikkolan ( Jukka Leisti). Piano Larsson & Film companyn ohjaaja ja käsikirjoittaja Harri Lömmark (Juho Kuismanen) ja tuottaja Arijoutsi Prittinen (Jussi Rantamäki) vetävät omaa showtansa.

On tapahtumia. On. Seilataan laivalla, joudutaan sairaalaan, suunnitellaan Nelipyöräisen Emilyn tarinaa ja mitä kaikkea niitä onkaan. Suunnitteleepa Marja-Terttu ottaa musabisneksestäkin rahat kotiin. Pianon kanssa tehdään suurisuuntaisia suunnitelmia ja harjoituksiakin aloitellaan.

Entä ryypätäänkö, naidaanko, keekoillaanko munasillaan, saattaa joku kysyä. Ei, näitä ei harrasteta. Joku voi pettyä, itse olen tyytyväinen. Johan tähän ikään on noita kaikkia ihan livenäkin tarpeeksi nähnyt!

Ihmissuhteet, keskinäinen kanssakäyminen, tunteet ja ihmisten erilaiset motiivit ne tässäkin esityksessä ovat ne, jotka sisällön antavat. Ainakin minulle. Vaikka toiminta ja tapahtumat ovat yliampuvia, niin ne koen vain pintakuohuna. Toki hauskana sellaisena. Taustalta löytyy yleisinhimillisyyttä. Kun tämän lisäksi näyttelijät osaavat hommansa, on syytä kiitellä. Itseäni alussa häiritsee runsas v-sanan viljely, minusta osaksi jopa näytelmän tai roolien kannalta tarpeettoman paljon. Päätän sitten vain unohtaa koko asian ja keskittyä näytelmään ja sen varsinaiseen sisältöön.

Näytelmän kesto väliaikoineen on kolme tuntia. Jos esitystä olisi tiivistetty ja saatu se mahtumaan kahteen ja puoleen tuntiin, niin se olisi ollut vielä parempi. Nyt paikoitellen, etenkin toisessa näytöksessä, on joitakin pitkitetyn tuntuisia kohtauksia.

Käsikirjoitus on sisarusten Leea ja Klaus Klemolan ja Leea Klemola on myös toiminut ohjaajana. Voisiko olla niin, että ohjaajana voi olla vaikea puuttua poistamismielessä omaan tekstiinsä? Mene tiedä.

Naurun hyrskähtelyjä kuuluu katsomosta tämän tästä. Me katsojat annamme näyttelijöille lopussa raikuvat aplodit. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että jotkut paikat ovat väliajan jälkeen tyhjinä. Niinpä. Mikään esitys ei välttämättä kaikkia miellytä. Kaikki eivät myöskään tule näin mieluisalla tavalla yllätetyiksi kuin minä tulin.

Käsiohjelmassa on asiaa enemmän kuin kolmen euron hinnan verran. Sieltä voi lukea enemmän roolihenkilöistä ja heidän historiastaan sekä edellisten näytelmien tapahtumat.

 

Espoon Kaupunginteatterissa Arktisten leikit on ensi-illassa  3.12.19

Kuvat Harri Hinkka Tampereen teatteri

 

Kommentit (1)

Maija
Liittynyt15.10.2015
1/1 | 

Minut yllättää, että Marja-Terttu Zeppelinillä on samanlainen paita kuin minulla viime viikon postauksessani. Ei muuten, mutta niitä oli  tietääkseni myynnissä vain muutaman tunnin ajan, kunnes loppuivat.

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat