…kepakolla silmään. Eikö jotenkin näin sanota?

Otanpa riskin. Kai sentään näin loppiaisena voi muistella juuri taakse jäänyttä joulun ja vuoden vaihtumisen aikaa.

Joulun pyhät vietimme aviohenkilön kanssa rauhaisasti kahden jouluruokia syöden sahtilasillinen kyytipoikana. Hyvin meni. Tonttuovella päivystävä tonttukin sai joulupuuroa. Siskonlikka Saksasta sanoi, että jouluna näin kuuluu tehdä.

Joulutorttuja olen tehnyt monenlaisilla täytteillä. Kuopus kertoi saaneensa hyvän tortun pihlajanmarjakarkilla. Sitä oli siis kokeiltava. Joku puhui maapähkinävoista. Ei kun kokeiluun. Ihan vahingossa laitoin vadelmamarmeladia, kun luulin omenakanelia laittavani. Hyviä tuli kaikista. Paha vaan, että suurin niiden syöjä olen ollut minä.

Joulupyhien jälkeen saimme vieraiksi rakkaat tyttäremme ja vielä Esikoisen tyttären. Brysselistä tulijat joutuivat tietysti kahteen testiin. Testien väliajan he majailivat vuokra-asunnossa. Kuopuskin oli pitänyt karanteenia ennen meille tuloa siinä määrin kuin pystyi. Molemmat tytöt ovat äärimmäisen tarkkoja siitä, että eivät vaan tietämättään meitä tartuta. Hyvä niin.

Esikoisen syntymäpäivää vietimme pihassa nuotiolla. Oli oikeaa samppanjaa, grillimakkaraa (loistava yhdistelmä!) ja tekemäni suklaakakku, joka osoittautui todella herkulliseksi. Taidanpa tehdä sitä toistekin.

Eipä jääneet herkut suklaakakun varaan. Löytyi niitä muinakin päivinä. Eikös se niin mene, että joulun ja loppiaisen välillä suorastaan pitää kaiken aikaa herkutella?

Kuopus on innokas avannossa kävijä.  Hänen houkuttelemanaan lähdin itsekin pari kertaa aamupäiväavantoon. Siis ihan ilman saunaa, vain kylmä kesäinen uimarannan koppi vaatteiden vaihtoa varten. Tavallisesti ”vaadin”, että pääsen avannosta saunan lämpimään. Ihan joskus olen mökillä hiihdon jälkeen käväissyt ”paljaaltaan” (ja itse asiassa ihan nakuna) avannossa. Kaukajärven avantolaiturilla jo lumiukko odotteli. Totesin, että sujuu avantoreissu näinkin. Jopa Kuopuksen lähdettyä olen käynyt yksinänikin järvessä. Sorsat ovat olleet todistamassa.

Perinteinen talvinen hupi meillä on mäenlasku pulkalla. Siis silloin, kun on lunta. Kuten nyt. Nolla-asteessa vähän liian lujaakin tahtoo pulkka viedä, etenkin, jos on useampi kyydissä. Pulkka suorastaan viuhahtaa alas! Onneksi on sentään ”jalkajarrut”.

Yhtenä päivänä yritin todistella, että tänään on lumilinnantekopäivä. Ei ottanut tulta. Jostakin syystä naiset lähtivätkin lenkille. Siispä vaihdoin lumilinna-ajatuksen lumilyhdyksi. Tein niitä pihaan kuusi kappaletta. Ja kynttilät sisään. Kaunista!

Uuden vuoden aattona tinan valaminen on kuulunut asiaan jo lapsuudesta asti. Toki joitakin poikkeuksia tilanteesta riippuen on ollut. Onneksi nyt on lyijyttömiä tinoja. Oma tinani näyttää selvästi olevan istuva, vähän isopäinen nainen. Vähän kruununtapaistakin on päässä. Minäkö se siinä kokötän? Tarkoittaakohan tämä sitä, että tänä vuonna lopultakin tämä perheeni ymmärtää minua ruveta palvelemaan ja palvomaan kuin kuningatarta? Vielä ei ole näkynyt tällaisia elkeitä. Odotan. Rahan tulo tinan perusteella näyttää niukalta.

Raketteja toivoi nuoriso. Mikä ettei ne kauniita ole. Kaikki muut, paitsi minä, halusivat myös sytyttää jonkun raketin. Turvallisuushakuisena en uskalla ottaa sitä riskiä. Kovasti osaan varoitella ja ohjastaa muita. Eivät oikein ottaneet minua tosissaan.

Kaupungillakin piti käydä vähän käppäilemässä. Tokihan entisille tamperelaisille piti näyttää keskustorin ympäristön valaistut talot, joista tekemäni postauksen Tampere luo valoa pimeään, voit lukea täältä.

Brysseliläiset lähtivät pari tuntia sitten vuokra-autollaan Helsinki- Vantaalle. He joutuivat vielä kerran käymään koronatestissä, koska heillä oli koneen vaihto Amsterdamissa. Hollanti vaatii korkeintaan 72 tuntia vanhan koronarokotustodistuksen, vain konetta vaihtaviltakin. Todistuksen täytyy olla kirjallinen. Tekstiviestillä vaihtoa yrittävät ovat jääneet kentälle. Siinäpä meillekin mallia tiukasta koronakontrollista. Tosin taitaa tuo jo mennä joiltakin osin vähän överiksi.

Onneksi Esikoinen tyttärineen ei oleskellut lomalla Uudellamaalla tai Etelä-Suomessa. Jos näin olisi ollut, Belgia olisi vaatinut testin maahan tullessa, sen jälkeisen karanteenin ja sitten uuden testin. Belgiassahan tautitilanne on jatkuvasti laskusuunnassa, meillä Suomen tartunnat enimmäkseen etelässä.

Näitä ja paljon muuta kivaa/hauskaa/mielenkiintoista ehdimme tehdä sen runsaan viikon aikana, mitä jälkikasvua oli paikalla. Kyllä se vaan niin on, että paljosta hyvästä ja mielenkiintoisesta olisin jäänyt elämässäni paitsi ellei lapsia olisi. Onneksi ovat olemassa!

Esikoisen poika tuli Brysselistä äitinsä ja siskonsa matkassa aloittamaan armeijaa ja joutui ensin armeijan järjestämään karanteeniin. Nyt odottelen, koska tulee lomallaan Mummelia tapaamaan. Näin on luvannut. Ihan ilman, että olisin kiristänyt, uhkaillut tai lahjonut.

 

ps. Parhaimmat postauksen kuvat ovat tyttärien ottamia. Tämä kiittää.

 

 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla