Betoninen penis ja muuta kamaa

Kun ensi kerran sain sähköpostiini ilmoituksen, jossa mainostettiin betonista penistä, vippasin sen roskakoriin alta aikayksikön. Mieleni jäi kuitenkin askartelemaan asian kanssa. Oliko kyseessä joku pysti vai mistä oli kyse? Ei aikaakaan, kun uusi viesti tuli. Nyt selvisi, että tietyillä tuotteilla peniksen saisi betoniseksi. Mielikuva kovasta ja kylmästä kivestä ihan jäädyttää. En koe edes kuuluvani kohderyhmään. Moista ruumiin osaa kun en ole vielä tähän ikään mennessä itsestäni löytänyt.

Viime viikkoina sähköpostiviestit ovat olleet minulla muutenkin entistä mielenkiintoisempia. Jotain olen onnistunut höperehtimään sellaista netissä, että nyt roskapostia tulee tulvimalla. Aikaisemmin olin niistä vapaa. En ole kiirehtinyt tekemään asialle mitään ( lue: en edes tiedä, mitä tekisin, täytyy konsultoida vävyä). Olen ottanut asiaan uteliaan tutkivan otteen.

Lainatarjouksia tulee monia päivässä. Ihan on valmiiksi kirjoitettu lainapaperit, kunhan vain vahvistan asian.  Rahat ovat tililläni alta aikayksikön, jopa vartissa. Takuitakaan ei tarvita. Joissakin tarjouksissa kerrotaan, että itse voin päättää lainaehdot. Jos olisin käyttänyt edes osan tarjouksista hyväkseni, minulla olisi jopa satoja tuhansia ylimääräistä rahaa. En yhtään ihmettele, että ihminen, jolla on tiukka taloustilanne, voi mennä näihinkin vipuihin. Matkoja on tarjolla milloin Kanarialle tai Australiaan, milloin Hong Kongiin. Matka joko vaatii vain vahvistustani tai vahvistuksella pääsen kolmen finalistin joukkoon. Pelirahaa olisi annettu ilmaiseksi, tunnin peliaikana saamani voitot olisin tietysti saanut itse pitää.

Useamman kerran olen saanut tietää, että minut on kutsuttu deittipalveluun. Sepä herätti uteliaisuuteni: kuka kutsui? Pettymyksekseni kutsuja ei näköjään ollut kukaan muu kuin kyseinen firma! Joskus vuosia sitten sain viestin, jossa kysyttiin haluanko rakkaussuhteen asuinalueeltani. En uskaltanut kurkata viestiä syvemmin. Pelkäsin, että naapurin mies on tarjolla.

Yleensä minua lähestytään tuttavallisesti: Hei Anja. Siitäpä mieleeni ovat tulleet tietyt lehtimyyjät. Vuosia sitten sain puhelun, jossa soittaja aloitti: ”No moi Anja! Tässä Ville. Mitä sulle nyt siellä Tampereella kuuluu? ” Kuumeisena mietin, kuka Ville? Miksi en muista ketään Villeä? Häkeltyneenä vastailin jotakin. Selvisi hetken päästä, että lehtimyyjästä oli kyse. Kun tällaiset aloitukset toistuivat, kysyin kerran: ”Kuka teille oikein antaa opetusta puhelinkäyttäytymisessä? En itse eikä moni ystävänikään pidä näin tuttavallisesta lähestymisestä. Asiajutustahan tässä on kyse”. Lehtimyyjäpoika (-mies?) sulki puhelimen korvaani. Tämäntyylisiä puheluita ei ole kyllä viime aikoina tullut. Ehkä olen boikotissa ja hyvä niin.

Sähköpostisateessani olen miettinyt, miten kannattavaa näiden viestien lähettely on ? Tartutaanko niihin? Oma epäilyni on, että asiakkaita löytyy. Kai ne muuten loppuisivat alta aikayksikön. Viestien lähettely on toki niin halpaa, että niitä voi lähettää vaikka huru mykky. Jos osakin tarttuu syöttiin, niin hyvähän se lähettäjille on. Pahaa vain pelkään, että monissa tapauksissa asiakas tulee pettymään tavalla tai toisella. Itse en uskaltaisi näihin vastata. Voi silti olla, että jos olisin ollut (uhka)rohkea, nauttisin nyt elämästä jossakin ulkomailla, ehkä siellä Hongkongissa. Ja ihan ilmaiseksi. Moinen ajatus rupeaa herättämään katumuksen tunteita. Mutta ei hätää. Mahdollisuuksia tulee varmasti jatkossakin.