Kaikki alkoi siitä, kun mökin kottikärryjen pyörä oli lysyssä.

Minä hoputin miestä, joka meillä majailee, uuden pyörän ostoon. Hän kun on muiden vastaavuuksiensa ohella kottikärryvastaava. Mies kertoi kuitenkin nähneensä telkkarissa mainoksen aineesta, joka pyörään ruiskutettuna hoitaisi sen jälleen pulleaan kuntoon.

Eipä muuta kuin hommaamaan aine ja hommiin. Siis mies.

 

Satuin paikalle miehen jonkin aikaa hommailtua. Ihan ”pikkuisen” oli vaahtoa vähän siellä ja täällä nurmikolla. Oli sitä kai pyörän sisäänkin mennyt. Kukaties. Pursusi vielä pullon suultakin.

Miehen kädet olivat samassa valkeassa aineessa. Siinäpä hän lausueli kyselemään, että mitenkähän kädet saa puhtaaksi. Luepa putelin kyljestä.

Tein työtä käskettyä. Tehokasta oli aine. Tahi hirveää. Miltä kannalta ottaa. Monenlaiset vaivat ja taudit uhkaavat, jos ainetta asiattomasti käsittelee. Listasta taisi puuttua vain keripukki. Raskaana olevat hätinä saattavat katsahtaa putelia päin ilman riskiä. Räjähdysherkästäkin aineesta on kyse. Käsien putsaukseen kerrottiin kuitenkin riittävän vain lämmin vesi.

No, kyllä vain meillä lämmintä vettä oli ja saippuaakin. Niistä ei tosin paljon ollut hyötyä, vaikka mies miten kauan peseskeli. Syynä lienee ollut se, että aine oli ehtinyt kuivua. Miehekkääseen tyyliin hän sitten kauhukseni puukolla raaputteli ainetta pois. Siitä huolimatta osaksi valkosorminen ellei vallan valkokätinen hän oli usean päivän.

Seuraavana aamuna mies huikkasi minua katsomaan. Kyllä meillä nauru maittoi! Maahan jääneen pullon suusta oli ryöminyt ulos putelin henki. Eri suunnasta katseltuna se sai eri hahmon. Eipä tullut kokeiltua, olisiko se sadun pullon hengen mukaan toteuttanut toiveita. Tosin tämä meidän "henki" ei ruvennut juttusille.

Kottikärryn rengaskin oli aktivoitunut. Kovalta rengas kuitenkin tuntui.

Elämä opettaa kaiken aikaa. Tässä hommassa se opetti ainakin, että muovihanskat olisi hyvä laittaa käteen oletetuissa sottahommissa. Ja: yllättävistä asioista voi saada iloiset naurut.

Mies väittää ymmärtävänsä nyt, kuinka aine olisi pitänyt laittaa. Hyvä kun oppi.  Hän kun saa olla kottikärryvastaava jatkossakin. Ja hoitaa hommat tavalla tai toisella. Toivottavasti ei kylläkään tällä myrkkyvaahdolla.

Muuten. Rengas on pysynyt kovana. Mikä lienee pääasia.

 

 

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat